Haaveilen taivaaseen

Samat vittumaiset ihmisethän siellä on vastassa jos sellainen paikka kuin taivas ylipäätään on olemassa.

Taivaassa ei ole enää pahoja ihmisiä ja se v***s on varmasti lopullisesti poissa. Eiköhän Vapahtajamme tulemus ole aika lähellä. Voimia loppumetreihin.

Suurimmalla osalla lestadiolaisista ei taida olla asiaa taivaaseen tunnetuista syistä.

Minäkin olen uskovainen eli matkalla taivaan paratiisiin.

En kuitenkaan halua sinne ennen aikojani, vaikka minulla onkin kärsimystä täällä maan päällä.

Autuus on tämän maailman juttu. Autuus on Jumalan lohdutusta uskovalle, joka kärsii. Olen saanut kokea suurta autuutta.

Haluan jatkaa elämistä täällä maailmassa loppuun asti, siihen saakka, kunnes Jumala katsoo minut valmiiksi siirtymään ikuisuuteen. Ehkä emme ole vielä valmiita taivaaseen? Ehkä Jumala vielä hioo meitä oman tahtonsa mukaan?

Uskoni taivaaseen vahvistuu päivä päivältä ja kärsimys kärsimykseltä. Yhä varmempi olen siitä, että tämä ihmeellinen elämä täällä maailmassa, kaikkine ihanuuksineen ja kauheuksineen, synteineen joita olen tehnyt ja joita on minua kohtaan tehty, ei ole kaikki...

Rakastan kesää. Kesän odotuksen takia rakastan kevättäkin. Nautin keväästä, koska tiedän, että se päättyy kesään.

Samalla tavalla iloitsen, aina kun se on vain mahdollista, tästä maallisesta vaelluksesta, koska tiedän sen johtavan taivaaseen.

Kenenkään ei pitäisi vaipua noin epätoivoon että kuolema olisi ainut vaihtoehto. En tiedä millaisia ihmisiä olet tavannut ja mitä kaikkea olet kokenut elämäsi aikana mutta kyllä meitä lämpimiä ja lempeitäkin yksilöitä on. Suru, tuska ja menetykset kuuluvat elämään siinä missä onni ja autuus. Toivottavasti löydät vielä ilon ja lopetat tuommoiset haaveet.

Kun lukee Jumalan sanaa ja tarkastelee ihmiskunnan historiaa, niin sitä vaivatonta ja helppoa elämää ei ole kuin prinsessa- ja prinssisaduissa. Olemme syntiinlankeemuksen kirouksen alla ja tavalla taikka toisella vaikeudet ja kärsimys kohtaavat ajassa ollessa. Alussa ei näin ollut, mutta ihminen valitsi väärin ja meidän on mentävä kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Kristuksessa elämään.
Ja meillä jokaisella on täällä tehtävä ja aikamme.

Masentavaa jättää elämättä ainoan elämänsä ja sitten vain kadota olemattomuuteen.

Taivasta ei ole valitettavasti olemassa.

Minä haluaisin sinne alakertaan. Siellä on varmasti paremmat jutut, värikkäämpää porukkaa. Tuskin sinne yläkertaan on asiaakaan, koska en ole kymmeniin vuosiin maksanut pennostakaan kirkollisveroja.

Mutta on tämä nähty minunkin osaltani.

niimpä kaikki olettaa vaan, että on se taivas. kyllä se manalakin on sitte olemassa jos on taivaskin olemassa ja sitähän ei voi kukaan sanoa minne sitä joutuu, kun kuolee. onko olematon vai joku noista 3 vaihtoehdoista. kaikki vaan olettaa pääsevänsä taivaaseen yhtä laila sitä voi joutua manalaan sitä ei voi tietää minne joutuu kuoleman jälkeen ei kukaan ennen kuin kuolee se on faktaa.

jos ensin auttaisit vähempiosaisia ja heikompia niin kauan kun voit, jollet kerran omaa elämääsi arvosta ja taivaspaikkakin on jo varattuna... Ja auttamisella en tarkoita oman maailmankuvan tuputtamista, vaan jotain konkreettista. :)

Jotenkin ymmärrän, samantapaiset tunnelmat täällä... Tuntuu siltä että elämässäni ei ole mitään hyvää eikä mitään minkä takia kiinnostaisi elää. Olen jaksanut tsempata viimeiset 9 vuotta uskonkin voimalla, mutta nyt ei oikein tahdo jaksaa enää. En tiedä mikä meitä auttais, kumpa voisin sinuakin auttaa...

Itse olisin varmaan päättänyt jo päiväni ilman uskoa. Eihän tälläistä kukaan kestä. Nyt uskon kanssa elämä tuntuu yhä turhauttavalta ja mietin, miten jaksan elää sen loppuun asti. Kuitenkin tiedän, että minua odottaa jotain, jonka takia kannattaa elää. Mitä tämä lyhyt elämä on loppujen lopuksi ikuisuuteen verrattuna?