Päivitetty 27.7.2014 14:04, julkaistu 27.7.2014 13:51.
Ilmakuva Ranuan opistoseuroista.
Ranualla on vietetty tänä viikonloppuna opistoseuroja. Järjestäjien mukaan erityisesti lauantain kävijämäärä ylitti ennakko-odotukset: osallistujia arvellaan olleen noin 21 000.
Sunnuntaina isossa teltassa ja Ranuan kirkossa pidettiin jumalanpalvelukset. Lasten laulutuokio kokosi suuren seurateltan täyteen. Osallistujien joukossa oli muutenkin runsaasti nuoria.
Kuusamosta asti tulleet nuoret ovat käyneet opistoseuroissa pienestä pitäen.
– Täällä tuntee olevansa samankaltaistensa joukossa. Voi jutella uskonasioista vapaasti, tytöt pohtivat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei se määrä, vaan laatu! Seppo Lohikin sanoi Reisjärven seuroissa: " Puolet teistä on mätiä kaloja!"
Jos hän on väärässä? Mielestäni ihminen on Jumalan luoma, eikä ole olemassa tekijää, joka tämän Jumalan luoman ihmisen mädättäs. Toki varmaan Raamatuista näitä juttuja tulkitaan, mutta Raamattu on joko satua tai sitten tulkitsette sitä väärin, tietty se on kaikkien kristittyjen ongelma.
On päivän selvää yksi asia, Jumala on elämän ja kuoleman Herra. Ja tarkennuksena; Jumala = Rakkaus.
Johtopäätös: Jumala pystyisi estämään mahdollisen mädäntymisen ja tekisikin sen jos vaara olisi, sillä Rakkaus = täydellinen hyvä!
Ihmiset on pelolla aivopesty uskomaan pahan olemassaoloon. Erityisesti kristityt ja muslimit ovat siihen syyllistyneet. Tietämättömyys kuolemanjälkeisestä on aikaansaanut epävarmuutta ja pelkoa. Totuutta, jota ei järjen tasolle ole edes olemassa on sitten etsitty Raamatusta, joka sinällään on sekä totta etä satua. Kaikki kirjat ovat Jumalan lahjoilla kirjoitettu, myös satukirjat. Raamattu on taideteos siinä kuin mikä tahansa, vaikka taulu nimeltä huuto. Usko on helpoin tapa saada elämään helpotusta ja toivoa, koska uskoa ei tarvitse todistaa tieteellä, vaan satukirjan jakeilla ja sitäkin vain itselle ja aivopestylle itselle. Kun aivojen ja satukirjan sanoman sisältö kohtaavat ilman ristiriitaa, niin ihminen voi hyvin. Mutta jos siellä on ristiriita, niin se muuttuu nopeasti narsismiksi. Ellei sitä hoida, niin sitten jää vaiheeseen iäksi.
Uskolla aivopesty ihminen ei oleellisesti eroa oopiumilla huumatusta. Molemmissa tapauksessa aivojen käyttö on lamaannutettu. Hyvä olohan siitä tulee kun aivot saa levätä, eikä tarvitse pelätä tai murehtia :)
.
no tottakai ne kuusamosta tulevat sinne seuroihinne kun mistään muusta ei ole koskaan kuullut eikä nähnyt !!
Ja siellä seuroissa painotetaan että älkää vaan kuunnelko mitään piikkilangan takaa kuuluvia ääniä n eon ain aj akaikki epäuskoisten ääniä!
siinä se on kuusamolaistenkin painopiste seuroihinne saapua. hohoijaa.
vai voi puhua uskostaan vapaasti...mistä uskosta?
90 % ei ol emitään Raamatun uskoa, kaikki on pelolla kasvatettua luulokuvitelmaa ja uskoa omiin puhujiin huhuh.
Aika hyvä ja totuudellinen kuvaus.