Päivän nauranut

Olisin kirjoittanut asiasta jo aiemmin mutta on tullut istuttua baarissa.

Sain puolustusvoimista viestin; tehtäväni on torjua maihinnousu ja erikoisjoukkojen toiminta.

Siis olen nauranut päivän. Enkä muuten ole ainoa joka on nauranut. Kaverit on nauraneet kanssa.

Ei jumalauta; olen jo monta vuotta asennoitunut siihen, että tässä iässä seuraavassa sodassa toimitaan kodinturvajoukkoina. Pidetään huoli kotirintaman akkaväestä äijien ollessa rintamalla. Mutta ei; mennään sotimaan. Onneks sentään löydän rintamalle. On meinaan työmatkalla.

Mutta ei se; vakava asiahan on. Torjukaa erikoisjoukot. Millä vittua mä torjun jotain hampaisiin asti aseistettuja venäläisiä erikoisjoukoja? Venttiiliavaimella ja stoppinauhallako? Tää on just tätä. Huippuunsa varustetut valmiusjoukot harhailee huippuaseineen jossain kainuun metsissä samaan aikaan kun venäläinen hyökkää ihmisten kimppuun. Siinä sitä ihmetellään rynnäkkökiväärin kanssa, että tässäkö ne reservit oli? Improvisoidaan kuten edellisissäkin sodissa.

Ei se; miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä mutta sanon kyllä, että koska sota tulee parin-kolmen lähivuoden aikana ja koska se koskee kaikkia meitä niin katsotaan. Jos siitä sodasta joku henkiin jää niin kyllä sillä kertomista on jälkipolville. Eihän tässä ole mitään järkeä. Vanhat äijät torjumassa maihinnousua. Nato-armeijahan tässä pitäis olla tukemassa.

Sota on tulossa.

Vittu olen jo epätoivoinen. Pistäkää te kommunistit stoppi tälle järjettömyydelle. Täytyyhän tässä olla joku järjellinen keino estää verenvuodatus. Tässä ei ole järjen hiventä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kommunistit tuskin pystyvät estämään sitä minkä ovat itse panneet liikkeelle ja se on jälkikommunismi. Siinä vanhat komukoulutetut ovat tympiintyneet siihen, että pitää mennä töihin eikä saakaan enää riistää naapurimaiden tuottoa kuten ennen siihen oikeaan hyvään aikaan kun Molo-Rippe sopimuksin sovittiin nuo ryöstörajat.

KGB se koulutti ihan kelpo väkeä muiden ahdisteluun hymyssä suin, se opetti valehtelemaan totisella naamalla ja pitämään kompromissia totaalisena tappiona. Näin toimienhan Venäjän jälkikommunistinen hallinto on saanut jo kohtuulliselta näyttävän tilanteen lähestymään uutta katastrofia.

Venäjällä on ainakin vielä yksi sukupolvi ennen kuin sinne saadaan hallinto joka ei omaa komuhistoriaa ja vasta sitten lienee edistystä saavutettavissa. Venäjä kun syyttää tänäänkin NATO:a lähestymisestä ja uskoo olevansa vaarassa vaikka koko lähestyminen on sen itsensä aikaansaamaa ja kutsumaa. Kaikkihan rauhaa ja normaalia kaupankäyntiä haluaisivat vaan Moskovan hulivileille se olisi tänään tappio koska se vaatisi työtä.

Venäjän naapureilla kansan muistissa on vielä viime vuosisadan tapahtumat ja on vielä kahden sukupolven ajan ainakin joten jos Venäjä haluaa karkottaa NATO:n on sen kiinnitettävä erityistä huomiota rauhanomaiseen eloon. Sen on luovuttava kaikesta mikä näyttää voimalta jos se ei ole pelkkää oman talouden kohentamista. Sen on purettava järjestely jonka se sai aikaan Georgian naapurustossa, palautettava Krim anteeksi pyynnöin ja korvauksin, sen on vietävä sotaväkensä jonnekin Uralille ja sen taakse muutamaa rajavartijaa lukuun ottamatta jne.

Kun se tuon tekee niin into NATO:n pariin alkaa ehkä vuosikymmenen perään laskemaan sillä ei näissä asioissa mitään pikajuoksijoita olla vaan kaikki vaatii aikansa.

Äänestä

" että koska sota tulee parin-kolmen lähivuoden aikana ja ".

Ei tule mikäli työväenluokasta riippuu. Minkään maan työväenluokka ei halua sotaa. Ristiriidat voidaan sopia vaikka jollekin hieman epäedullisesti. Proletaari menettää sodassa parhaimmillaan vain henkensä, pahimmassa tapauksessa omaisuutensa ja jää itse rammaksi. Rauhantilan jälkeen kapitalisti antaa rampojen selvitä miten tahtoo.
Suomen ja Venäjän työväenluokka ovat kumpikin rauhantahtoisia. Ne eivät tahdo sotaa. Ei liioin natomaiden työväenluokat. Jos sota syttyy, jokaisen maan proletaarien tulee olla osallistumatta siihen. Sotikoot herrat keskenään. Järjestetään niille sotatanner asumattoman Siperian lakeuksille.
Euroopan kaikissa maissa lietsotaan vastakkainasettelua. Kapitalistiluokka manipuloi työläisiä sotaisänmaallisuuteen. Syynä ei ole mikään muu kuin eri maiden kapitalistien keskinäinen yhteentörmäys taloudellisissa eduissa. Proletaareihin tyhjillä "isänmaan etu" fraaseilla hämätään rauhanomaista rahvasta. Jos nyt leikataan saavutettuja etuja, sodan jälkeen ne karisevat leikkaamatta kaikissa sotiin osallistuneissa maissa.

Mikäli sota syttyy, jossa vastakkain ovat natomaat ja Venäjä, Suomi on sidottu natoon ja on Venäjän näkökulmasta vihollismaa riippumatta siitä tukeeko Suomi natoa sotimalla tai muuten tukemalla. Riippumatta siitä minkä maan kapitalistit olisivat syypää sodan puhkeamiseen, sotivien maiden työväenluokat kärsivät. Työväenluokan ensisijainen tehtävä on marssia rauhanmarsseissa ja pakottaa omien maiden hallitukset luopumaan asevarustelusta, niin Venäjällä kuin lännessä.
Venäjällä Kokoomuksen sisarpuolue Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä, synnyttää kansallisuuskiihkoa samoin kuin Suomen Kokoomus, RKP ja Perussuomalaiset. Venäläisten työläisten etu on sama kuin suomalaisten työläisten. Se on olla osallistumatta mahdolliseen sotaan.

Äänestä
  • VENÄLÄISET KÄYTTÄVÄT VÄHÄISET RAHANSA PULLISTELUUN, YKSI YDINPOMMITTAJAN PELOTTELULENTO KALIFORNIAN RANNIKOLLA VOI MAKSAA YLI 100 000 EUROA

    Venäläiset ovat tumpeloita, ydinaseen saivat vakoilemalla, ei omaa tiedettä, rasvakaapelitekniikkaa,
    niiden lentokoneita ostavat vain toiset diktatuurit, ei puolijohde-elektroniikkateollisuutta eivät saa kännykkää aikaan ei säätötekniikan osaamista ohjukset epätarkkoja ja sitten tärkein VAIKKA MAATA RIITTÄÄ JA TYÖTÖNTÄ UKKELIA

    VENÄLÄISET EIVÄT OSAA VALMISTAA UUSIA PERUNOITA VAAN NE TULEVAT MAROKOSTA ESPANJASTA SITTEN TEKNOLOGIAMAA RUOTSISTA JA LOPULTA SUOMESTA
    VENÄLÄISET EIVÄT OSAA VALMISTAA MANSIKOITA VAAN NE TULEVAT SAMA LISTA eli eivät osaa kuin pelotella

    eli periaatteessa olemme turvassa, jos osaamme orgainsoitua tumpelo-Venäjää vasgaan ja meidän on vain saatava rahat puolustukseen
    Myös pakkoruotsi pois ja saksan (ranskan) opinnot tilalle

    Es ist sinnvoll immer gute Zusammenarbeit mit deutschen NATO-Truppen haben ja Saksa on ainoa Nato-maa, joka valvoo sekä Viron, Ruotsin että varmaan
    myös Suomen ilmatilaa, tanskalaiset valvovat myös Ruotsin ilmatilaa also Deutschland ist das einzige NATO-Mitglied, das heute die Verletzungen des Luftraums sowohl in Estland, Schweden und Finnland kontrolliert. Die Dänen helfen in Schweden auch. Ruotsi ei valvo edes omaa ilmatilaansa vaan sen tekee Saksa, joka lähettää tanskalaisia hävittäjiä paikalle

    tiiviimpaa-yhteistyota-saksan-ja-puolan-kanssa
    https://www.suomenuutiset.fi/jussi-niinisto-tiiviimpaa-yhteistyota-saksan-ja-puolan-kanssa/

    Äänestä

Sotilaat valvovat putinistien aggressiivista menoa rajoillamme
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428718222461.html Lindberg sanoi Suomen kyllä vastanneen hyvin Venäjän järjestämiin laajoihin sotaharjoituksiin, joista on uutisoitu viime aikoina. – Mikä ei kovin paljon ole ollut julkisuudessa, on se että silloin kun Venäjällä muutama viikko sitten oli isot harjoitukset, ja 80 000 sotilasta harjoituksissa eri puolella Venäjää, niin meillä oli yli 6000 sotilasta Suomessa harjoituksissa, hän sanoi. Lindbergin mukaan Lapissa on samaan aikaan viisisataa erikoisjoukkojen ja saman verran jääkäriprikaatin joukkoja sekä noin puolet Suomen Hornet-hävittäjistä isossa lentoharjoituksessa Itä-Suomessa. – Huomasin, että silloin vähän kyseltiin, eikä Suomessa ole mitään. Kyllä oli. Seuraavalla viikolla oli 7200 sotilasta harjotuksissa, ja silloin Venäjällä ei ollut ketään. Meillä on joka viikko tuhansia sotilaita harjoituksissa, Lindberg totesi.

Perussuomalaiset valvot poliittisesti kaiken maailman menoa suomalainen kylki edellä
Sen sijaan Tanskan maahanmuuttopolitiikka on hyvä esimerkki siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voi järkeistää.
http://www.sampoterho.net/?p=3572
Tanskan maahanmuuttopolitiikka rakentuu useista osista, jotka toisaalta tähtäävät osaavaa työvoimaa houkuttelevien kannustimien luomiseen, mutta toisaalta tekevät sosiaalisesta maahanmuutosta mahdollisimman epähoukuttelevaa. Samalla vielä pyritään ylläpitämään sosiaalijärjestelmän Tanskan kansalaisille tuottamien palveluiden laatua ja saatavuutta. Näitä erilaisia työperusteisen oleskeluluvan ohjelmia on viisi:

1) The Positive List: Positiivisen listan myötä tanskalaisille työmarkkinoille on suhteellisen helppo päästä, mikäli oleskelulupaa hakevalle henkilölle on tarjottu työtä alalta, jolle kaivataan työntekijöitä. Kyseessä on siis konkreettinen lista, jolle on listattu avoimia tehtäviä, joihin tarvitaan päteviä työntekijöitä. Kyseistä ohjelmaa sovelletaan myös turvapaikanhakijoihin.

2) The Pay Limit Scheme: Toinen keino päästä työmarkkinoille on riittävän hyvä palkka, minimissään 375,000 DKK vuodessa. Myös tätä ohjelmaa sovelletaan turvapaikanhakijoihin.

3) The Corporate Scheme: Ohjelma mahdollistaa työntekijöiden liikkuvuuden tietyn yhtiön ulkomaisten yksikköjen välillä ilman oleskeluluvan raukeamista.

4) The Greencard Scheme: Ohjelmalla tarkoitetaan niin sanottua pistejärjestelmää henkilöille, jotka hakevat oleskelulupaa työskentelyn perusteella tai työn etsimisen tarkoitukseen. Greencard-luvan saamiseksi henkilö pisteytetään tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Pisteitä kertyy koulutuksen, kielitaidon, työkokemuksen, ”sopeutumiskyvyn” (johon luetaan mm. aiempi työskentely tai opiskelu EU/ETA-alueella sekä tanskan kielen taito) sekä iän perusteella. Muita edellytyksiä on riittävän toimeentulon todistaminen ensimmäistä oleskeluvuotta koskien.

5) Muita työperäisiä oleskelulupia voidaan myöntää esimerkiksi tutkimustyöhön, työharjoittelun tai ammattiurheiluun.

Työperäiseen maahanmuuttoon on siis Tanskassa luotu selvät kanavat ja edellytykset, ja työperäisyys onkin maahanmuutossa keskiössä. Toki myös Tanska osallistuu kansainväliseen suojeluun ottamalla pakolaisia uudelleensijoituksen myötä ja kiintiöpakolaisina, määrän tosin ollessa vain 500 vuosittaista kiintiöpakolaista. Humanitaariselle suojelulle on asetettu tiukat ehdot, ja parlamentti on linjannut, että tämän kaltaisten oleskelulupien myöntämisen tulisi olla pikemminkin poikkeus, ei sääntö.

Suomen on korkea aika ottaa Tanskasta mallia, ennen kuin maahanmuuttomme kustannukset karkaavat käsistä.

Äänestä

Jussi Halla-aho on paitsii älykäs myös härski. Se ei kunnioita aloituksen teemaa. Se syöttää sumeilematta mamufasismia joka rakoon. Halla-aho haluaa tukijoilleen ruotsidemokraattien mamuvastaisen politiikan menestystä. Halla-aho on ääliö.
Halla-aho tyrkyttää Sampo Terhoa eduskuntaan tukimiehekseen myymällä ihmisyyden taloudellisesta edusta. Hän ja Terho toimivat samoin kuin hurskastelun mestari Päivi Räsänen. Päivi Räsänen esitti ensimmäisenä mamupolitiikan rahastuksen keinona. Sitten sen otti omakseen Halla-aho ja muut luikertelijat persuissa.
Sampo Terho ratsastaa rasismin rattailla. Hävetköön hyypiö loppuikänsä. Kansa maksoi häånen koulutuksensa mutta äijä rahastaa mamuilla.

Onko natoikiimaisella Terholla mitään sanomista aloitukseen vain onko nato samanlainen mamurahastaja kuin Terhokin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avarakatsanto kirjoitti:

Olisin kirjoittanut asiasta jo aiemmin mutta on tullut istuttua baarissa.

Sain puolustusvoimista viestin; tehtäväni on torjua maihinnousu ja erikoisjoukkojen toiminta.

Siis olen nauranut päivän. Enkä muuten ole ainoa joka on nauranut. Kaverit on nauraneet kanssa.

Ei jumalauta; olen jo monta vuotta asennoitunut siihen, että tässä iässä seuraavassa sodassa toimitaan kodinturvajoukkoina. Pidetään huoli kotirintaman akkaväestä äijien ollessa rintamalla. Mutta ei; mennään sotimaan. Onneks sentään löydän rintamalle. On meinaan työmatkalla.

Mutta ei se; vakava asiahan on. Torjukaa erikoisjoukot. Millä vittua mä torjun jotain hampaisiin asti aseistettuja venäläisiä erikoisjoukoja? Venttiiliavaimella ja stoppinauhallako? Tää on just tätä. Huippuunsa varustetut valmiusjoukot harhailee huippuaseineen jossain kainuun metsissä samaan aikaan kun venäläinen hyökkää ihmisten kimppuun. Siinä sitä ihmetellään rynnäkkökiväärin kanssa, että tässäkö ne reservit oli? Improvisoidaan kuten edellisissäkin sodissa.

Ei se; miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä mutta sanon kyllä, että koska sota tulee parin-kolmen lähivuoden aikana ja koska se koskee kaikkia meitä niin katsotaan. Jos siitä sodasta joku henkiin jää niin kyllä sillä kertomista on jälkipolville. Eihän tässä ole mitään järkeä. Vanhat äijät torjumassa maihinnousua. Nato-armeijahan tässä pitäis olla tukemassa.

Sota on tulossa.

Vittu olen jo epätoivoinen. Pistäkää te kommunistit stoppi tälle järjettömyydelle. Täytyyhän tässä olla joku järjellinen keino estää verenvuodatus. Tässä ei ole järjen hiventä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu