Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

black

Onko kellään kokemuksia mustista miehistä kolmantena pyöränä. Meillä on keskusteltu asiasta jo pitkään. Minua itseäni on kiihottanut asia jo nuoruudestani saakka, ja olen ulkomailla käydessä ollut joskus jo juttusillakin mutta rohkeus petti. Kertokaa asiallisia kommentteja ja kokemuksia onko mustilla tosiaan isompia kaluja.
88908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hei sussu
Meidän tarina on vähän samanlainen ensin haaveiltiin ja sitten kokeiltiin.
Vaimo, siis minä tahdoin tosi paksukaluista miestä no se etsittiin netistä ja löysimmehän sen.
Olimme laivalla ja mieheni seurasi kun sain kokea suuren nautinnon, sitä ei voi sanoin kuvaila oli se niin ihanaa. Sitten koitimme jonkin ajan kuluttua mustaa tottakai. Nautinto oli valtava, kalut olivat ehkä samankokoiset mutta se eksoottisuus ja mustan (ainakin tämän)miehen kestävyys oli aivan uskomatonta. kaikki tuntui niin eläimelliseltä. Nykyään olen noin kerran kahdessa kuukaudessa oman rakastajani kanssa yön.
Mieheni on joskus mukana joskus kuulemma ei pysty seuraamaan nautintoani.
näin meillä, kokeile rohkeasti, keskustele kuitenkin tarkkaan miehesi kanssa koska voi olla, olen kuullut muiltakin että jää kokkuun
hyviä nautintoja sinulle.
ps olen jo 44v

Äänestä
  • Siinä oli taas ihan tyypillisen suomihuoran tarina, eli miehessä kiinnostaa lähinnä sen koko ja eksoottinenkin väri on ihan plussaa. Niitten takia ollaan sitten konta valmiita jättämään rakastava aviomies joka on raatanut perheen eteen vuosikausia. Ja sitten kehdataan vielä valittaa jos miestäkin kiinnostaisivat eksoottisemmat naiset. Kannattaa tosiaan alun alkaen valita vaimonsa tarkkaan jos pidempää suhdetta ja perhettä toivoo. Ja missään tapauksessa ei mitään kolmansia pyöriä, ei mustia eikä muunkaan värisiä jos on vähänkin epäilystä vaimon kunnollisuudesta. Onkos teillä miehelläkin lupa pitää omaa rakastajaa vai onko se vain vapautuneen naisen etuoikeus?

    Äänestä

  • siippa kirjoitti:

    Siinä oli taas ihan tyypillisen suomihuoran tarina, eli miehessä kiinnostaa lähinnä sen koko ja eksoottinenkin väri on ihan plussaa. Niitten takia ollaan sitten konta valmiita jättämään rakastava aviomies joka on raatanut perheen eteen vuosikausia. Ja sitten kehdataan vielä valittaa jos miestäkin kiinnostaisivat eksoottisemmat naiset. Kannattaa tosiaan alun alkaen valita vaimonsa tarkkaan jos pidempää suhdetta ja perhettä toivoo. Ja missään tapauksessa ei mitään kolmansia pyöriä, ei mustia eikä muunkaan värisiä jos on vähänkin epäilystä vaimon kunnollisuudesta. Onkos teillä miehelläkin lupa pitää omaa rakastajaa vai onko se vain vapautuneen naisen etuoikeus?

    Miksi sä jaksat jauhaa joutavia täällä? Anna muiden nauttia!

    Äänestä

  • Jos iso kulli on noin ihanaa ja musta varsínkin, niin kannattaako enää olla yhdessä sen pienikaluisen kanssa. ei kukaan mies voi nauttia siitä, kun oma
    muija haaveelee koko ajan isosta.

    luulis tulevan impotentiksi, jos vielä katselee
    oman muijan naintia isolla melalla.

    kannattaisi erota ja ottaa miehekseen herra
    isomuna, niin ei tarvitsisi etsiä
    munaseikkailuja laivoilta jne.

    Äänestä

  • Vittu jos yleensä on himona mustiin ja olis oll ollu mahis,eikä käyttäny hyväks. Niin mee teini runkku tarinoides muualla

    Äänestä

  • Me olemme tuossa alkuvaiheessa eli vaimoa ja minua kiinnostaisi. Tuntuupa vaan että voi olla vaikea löytää sopiva musta kumppaniksi. Minä haluaisin nähdä vaimoni nauttimassa. Olisi mukava kuulla enemmänkin kokemuksestanne.

    Äänestä

Me kokeiltiin yhtä korkeasaaren paviaania.
Se oli tosi kestävä ja kyvykäs.
Vaimo läksi sen mukaan, mistä olen hyvin surullinen:(

Äänestä

Suurimmaksi osaksi tarinat siitä että mustilla olisi valtava kalu on kuvitelmaa.
Kalu voi näyttää suuremmalta kuin se on, koska yleisimmiten tämä musta kaveri on ruumiltaan hoikka tai ainakin hoikempi kuin suomalainen ja siten kalu näyttää suuremmalta kuin saman kokoinen riskimmällä suomalaisella.
Tosin poikkeuksiakin on mutta niitä löytyy niin mustilta kuin valkoisiltakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sussu kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia mustista miehistä kolmantena pyöränä. Meillä on keskusteltu asiasta jo pitkään. Minua itseäni on kiihottanut asia jo nuoruudestani saakka, ja olen ulkomailla käydessä ollut joskus jo juttusillakin mutta rohkeus petti. Kertokaa asiallisia kommentteja ja kokemuksia onko mustilla tosiaan isompia kaluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu