Vanhemman uroksen takaisintulo vapaana ollessa

"Adoptoin" tuossa muutama viikko sitten 9-vuotiaan leikkaamattoman huskymix uroksen (emo husky, isästä ei tietoa mutta ulkonäön puolesta on varmaan ainakin jotain pystykorvaa), joka on ihana tapaus. Osaa peruskäskyt, vaikka aina ei huvittaisikaan totella niin tekee jos vain tarpeeksi käskee. Pihalla olen pitänyt vapaana aina välillä (asun maalla rivitalossa), ja yleensä tuleekin ihan hyvin takaisin mutta aina välillä katoaa korvat ja pitää lähteä perään. Vaihtoehtoisesti se saattaa lähteä juoksentelemaan ja tulee takaisin vasta esim. 10 minuutin päästä, eikä sitä tietenkään voi alkaa torumaan koska se on kuitenkin tullut takaisin. Haluaisin kuitenkin, että se tulisi takaisin käskystä heti eikä viidenkymmenen kutsun päästä. Miten se olisi mahdollista käytännössä?
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liian aikaista laskea koira irti muutaman viikon tuttavuuden jälkeen. Luoksetulo perustuu tottelevaisuuteen, joka perustuu koiran ja omistajan hyvään suhteeseen, eikä teillä vielä sellaista ole päässyt kehittymään. Se vie aikaa. Nyt opetat koiraa olemaan välittämättä käskyistäsi ja se on huono juttu jatkoa ajatellen.

Äänestä

Siis muutama viikko sitten otit koiran ja oletat, että se tulee luokse, kun kutsut.
Voi hyvää päivää ihminen hyvä.

Alat treenata sitä luokse tulon käskyä ihan sikana. Oli se sitten TÄNNE tai mikä tahansa.
Siinä jossain 10 000 kohdalla voit hetkeksi päästää koiran irti.

Ääliö vai koiraääliö?

Äänestä

Juurikin näin, mitä tässä ollaan kerrottu. Älä anna koiralle mahdollisuutta olla tottelematta, eli sitten joskus 10 000 onnistuneen luoksetulon kohdalla (koira hihnassa/sisätiloissa missä voit varmistaa, että se tulee joka ikinen kerta luokse kun kutsut) voit kokeilla päästää koiran irti. Kun koira tulee luokse, niin palkitse se aina todella ruhtinaallisesti ja päästä sitten takaisin tekemään mitä ikinä se nyt oli sitten tekemässä. Älä kutsu jos olet leikkaamassa sen kynnet tai ottamassa sitä sisälle/hihnaan tms. Mutta hyvä juttu, että et ole torunut sitä karkureissujen jälkeen :)

Äänestä

Epäilen onko edellinen omistaja ollenkaan antanut koiran juosta vapaana paikoilla, joista se voi häippästä ja pahimmassa tapauksessa juosta auton alle.
Jos välttämättä haluat pitää koiraa vapaana pihallasi, niin leikkauta se ensi tilassa. Husky ei ole miellyttämishaluinen rotu, pikemminkin itsenäinen. Sekä huskyn että pystykorvan puolelta on voinut tulla riistaviettiä, ja pstykorvageeneissä voimakasta sukuviettiä. Summa summarum ei ole oletettavaa että koirasi kiltisti palaa luoksesi vapaana ollessaan. Nyt on riistan rauhoitusaika eli keväästä syksyyn et saa antaa koiran jolkotella mihin sattuu, taajama-alueella ei muutenkaan. Käytä pitkää flexiä tai liinaa lenkeillä, älä suotta simputa sellaisella tokoharjoittelulla joka ei koirallesi ehkä sovellu, ja päästä kaikin mokomin koira vapaaksi alueella, josta se ei voi karata (aidattu alue tms.).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huskylove kirjoitti:

"Adoptoin" tuossa muutama viikko sitten 9-vuotiaan leikkaamattoman huskymix uroksen (emo husky, isästä ei tietoa mutta ulkonäön puolesta on varmaan ainakin jotain pystykorvaa), joka on ihana tapaus. Osaa peruskäskyt, vaikka aina ei huvittaisikaan totella niin tekee jos vain tarpeeksi käskee. Pihalla olen pitänyt vapaana aina välillä (asun maalla rivitalossa), ja yleensä tuleekin ihan hyvin takaisin mutta aina välillä katoaa korvat ja pitää lähteä perään. Vaihtoehtoisesti se saattaa lähteä juoksentelemaan ja tulee takaisin vasta esim. 10 minuutin päästä, eikä sitä tietenkään voi alkaa torumaan koska se on kuitenkin tullut takaisin. Haluaisin kuitenkin, että se tulisi takaisin käskystä heti eikä viidenkymmenen kutsun päästä. Miten se olisi mahdollista käytännössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu