Paljon puhutaan oman itsensä ja oman elämänsä hallitsemisesta. Olenko minä oman elämäni herra? Hallitsenko itseäni ja omaa elämääni? Olenko tasapainossa itseni ja muiden kanssa?
Monet alkuperäiskansat, muun muassa Amerikan intiaanit tiesivät, että on neljänlaista älykkyyttä, on pään älykkyyttä, on sydämen älykkyyttä (tietoisuus omista tunteista), on sielun älykkyyttä (selkeys kaikkea toimintaa vaikuttavista arvoista). Mutta kaikista tärkein on sielun älykkyys. Tekeminen, tietäminen ja tunteminen ovat tärkeitä, mutta kuitenkin olemisen tasolla sijaitsee todellinen älykkyys. Tietysti oman itsensä ja elämänsä hallitsemisessa rationaalisen älykkyyden lisäksi meidän on käytettävä tunneälyä ja henkistä älykkyyttä.
Mikä on minun henkinen tilani? Olen sitä monesti kysynyt itseltäni tässä lähikuukausien aikana. Vastaukset ovat vaihdelleet ikävästä suruun, ilosta itkuun. Elämässä kuitenkin pitää olla päämäärät ja tavoitteet selkeitä ja oman elämänarvot kristallinkirkkaita, mutta pitää olla myös riittävästi henkistä vireyttä, jotta arvot pysyvät kirkkaina ja tavoitteet selkeinä. Näin ei ole ollut omalla kohdallani viime aikoina. Tiedostan sen merkityksen. Ymmärrän, että siinä ei ole mitään mystistä, mutta miksi on niin vaikea olla tietoinen ja tasapainossa oman itsensä ja oman arvomaailmansa kanssa?
Tämän lisäksi olen pohtinut nöyryyttä elämän edessä, se on kuitenkin henkisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää, on hyvä tunnustaa oma keskeneräisyytensä ja elää sopusoinnussa omien vaatimusten kanssa. Ja nyt tarkoitan aitoa nöyryyttä, en puhu nöyristelystä, niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sanotaan, että nöyryys on ylimielisyyden vastakohta ja että ylimielisyys on rappeutumisen alku ja juuri. Olenko minä aidosti nöyrä? Onko menestykseni omassa elämässä koitunut itselleni vaaraksi? Suuria kysymyksiä, vähän vastauksia. Tärkeintä on kuitenkin olla aito oma itsensä, tehdä syvällisiä matkoja itseensä ja oppia ja kasvaa ihmisenä niistä matkoista.
Kyllä, olen keitetty monessa liemessä, mutta tämä on ollut minulle se kaikista polttavin liemi. Sormeni paloi tässä liemessä ja haavat ovat auki, mutta ne arpeutuu jättäen ikuisen muiston sinusta. Kiitos sinulle Nico ja kaikkea parasta sinun elämääsi. Voi paremmin kuin kukaan muu! Rakkaudella minä. Toivon, että en näe sinua vähänaikaan, jotta haavat eivät aukea uudestaan.
Monet alkuperäiskansat, muun muassa Amerikan intiaanit tiesivät, että on neljänlaista älykkyyttä, on pään älykkyyttä, on sydämen älykkyyttä (tietoisuus omista tunteista), on sielun älykkyyttä (selkeys kaikkea toimintaa vaikuttavista arvoista). Mutta kaikista tärkein on sielun älykkyys. Tekeminen, tietäminen ja tunteminen ovat tärkeitä, mutta kuitenkin olemisen tasolla sijaitsee todellinen älykkyys. Tietysti oman itsensä ja elämänsä hallitsemisessa rationaalisen älykkyyden lisäksi meidän on käytettävä tunneälyä ja henkistä älykkyyttä.
Mikä on minun henkinen tilani? Olen sitä monesti kysynyt itseltäni tässä lähikuukausien aikana. Vastaukset ovat vaihdelleet ikävästä suruun, ilosta itkuun. Elämässä kuitenkin pitää olla päämäärät ja tavoitteet selkeitä ja oman elämänarvot kristallinkirkkaita, mutta pitää olla myös riittävästi henkistä vireyttä, jotta arvot pysyvät kirkkaina ja tavoitteet selkeinä. Näin ei ole ollut omalla kohdallani viime aikoina. Tiedostan sen merkityksen. Ymmärrän, että siinä ei ole mitään mystistä, mutta miksi on niin vaikea olla tietoinen ja tasapainossa oman itsensä ja oman arvomaailmansa kanssa?
Tämän lisäksi olen pohtinut nöyryyttä elämän edessä, se on kuitenkin henkisen hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää, on hyvä tunnustaa oma keskeneräisyytensä ja elää sopusoinnussa omien vaatimusten kanssa. Ja nyt tarkoitan aitoa nöyryyttä, en puhu nöyristelystä, niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sanotaan, että nöyryys on ylimielisyyden vastakohta ja että ylimielisyys on rappeutumisen alku ja juuri. Olenko minä aidosti nöyrä? Onko menestykseni omassa elämässä koitunut itselleni vaaraksi? Suuria kysymyksiä, vähän vastauksia. Tärkeintä on kuitenkin olla aito oma itsensä, tehdä syvällisiä matkoja itseensä ja oppia ja kasvaa ihmisenä niistä matkoista.
Kyllä, olen keitetty monessa liemessä, mutta tämä on ollut minulle se kaikista polttavin liemi. Sormeni paloi tässä liemessä ja haavat ovat auki, mutta ne arpeutuu jättäen ikuisen muiston sinusta. Kiitos sinulle Nico ja kaikkea parasta sinun elämääsi. Voi paremmin kuin kukaan muu! Rakkaudella minä. Toivon, että en näe sinua vähänaikaan, jotta haavat eivät aukea uudestaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.