Keskusta on vaalilupauksissaan luvannut 200000 uutta työpaikkaa vaalikauden aikana. Eihän tällainen ole edes maalaisliiton etu. Tämä on suurin mahdollinen vaalivalhe tähän mennessä. Mikäli keskusta voittaa vaalit, niin vaalikauden lopussa on 200000 työtöntä enemmän ja Kreikan kohtalo edessä.
Työllisyys
vaalivalhe
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keskusta ei ole luvannut luoda 200.000 uutta työpaikkaa vaalikauden aikana, vaan seuraavien kymmenen vuoden aikana.
http://yle.fi/uutiset/keskustan_tavoite_200_000_uutta_tyopaikkaa/7765196
Onko lupaus voimassa silloinkin, jos keskusta ei pääse hallitukseen?
Keskusta ei ole neljän oppositiovuotensa aikana antanut edes viitteitä siitä, että sillä olisi kykyä luoda edes muutama tuhat uutta työpaikkaa.
Lupauksen - tai lehtijutun mukaan tavoitteen - täyttymisen edellytyksenä on tietenkin, että keskusta on mukana kaikissa hallituksissa vuosien 2015 ja 2025 välillä.
No...voi aina toimia että vaikka neljän vuoden hallitusaikana saadaan vaikutusta 10 vuoteen.
Neljässä vuodessa voi saada tiettyjä Trendejä käyntiin.
Persu aloittaja aivan valehtelee työkseen.
Kirjoittaa puutä-heinää".
Tuollaisetko hallitukseen ?
200000 uuden työpaikan luominen on jokseenkin helppo ja yksinkertainen asia toteuttaa vaikkapa vaalikauden aikana. Palkataan vuodessa 50000 uutta henkilöä töihin ja neljässä vuodessa tavoite on täyttynyt. Yleensäkään ihmisten palkkaamiseen ei tarvita mitään poppakonsteja, riittää kun kysytään "koska voit aloittaa".
Persuille tarvitaan muuntokoulutusta ymmärtämään työn merkitys.
Ainoa ongelma on kenellä on rahaa maksaa palkkaa.
Tai rahaa on halutaan käyttää. Pörssi kertoo sen. Jos pörssin liikevaihtoa leikattaisi 2%, eli makksettaisi 2% vähemmän osinkoja olisi työpaikkoja lisää 100 000. Ongelma on vain se että pitää maksaa paljon osinkoja että yritysten spekulatiivinen arvo säilyy.
Jos yritysjohto piennentäisi huippu palkkojaan 10% se tietäisi 50 000 uutta työpaikkaa.
150 000 työpaikkaa on ainoastaan yritysjohdon ja pörssiosakkeiden omistajien tahdosta kiinni. Nuo ei ymmärrä sitä että kun kahmivat rahat omaan taskuunsa ne maksavat korkeaa veroprogressiota. Sitten vielä valitetaan liian korkeasta verosta.
Työllisyyshän on enimmäkseen tahdon asia.
Itsekkyys ja ahneus pitäisi vain saada vähenemään.
Kumma kun ei tajuta edes sitä että veroissa se ahneus näkyy. Syytetään avin valtiota että veroprogressio on liian jyrkkä. Pakkohan sen olla kun omaa ahneuttaan pidetään työttömyys korkealla tasolla.
Keskusta on tehnyt jonkin ennenkuulumattoman uuden keksinnön...
EIKÖ PISTÄ POLITIKON SYDÄMMEEN KUN VALEHTELEE!
MIKSI ETTE TEHNEET TÄYTTÄNEET VAALILUPAUKSIANNE ?
JOKU SANOI ETTÄ EHDOKKAAT MASENTUU JOS EI PÄÄSE LÄPI!
MITEN TURHAUTTAVAA ON OLLA TYÖTÖN VUOSIA:
JOTENKIN MIELTÄ ELLOO KOKO VALHEITTEN PULJU.
Vaalilupauksia ja hallitusvastuuta 2011-2015 (video)
Luvataan kaikenmoista kun vaalit on lähestymässä, mutta heti sen jälkeen kaikki unohtuu ja tehdään mitä puolueet päättää tai mitä isoin puolue päättää.
Vuoden 2011 vaalien alla puolueet lupasivat yhtä sun toista. Hallitusneuvotteluissa aiemmin niin lujat periaatteet alkoivat unohtua.
Kataisen-Urpilaisen hallitus aloitti työnsä eduskuntavaalien jälkeen kesäkuussa 2011.
https://www.youtube.com/watch?v=6tPI09b9GAc