Loistava mahdollisuus köyhdyttää kokoomuslaisia

Nythän on Suomessa eduskuntavaalit reilun viikon päästä..

Kokoomuksellle nyt sitten povataan aika hurjaa pudotusta paikkojen määrässä tulevassa eduskunnassa.

Samaan aikaan myös erittäin moni kokoomuslainen on laittanut vaalimainontaan kymmeniä tuhansia euroja omia rahojaan. Äänestäkää ihmiset nyt MITÄ TAHANSA muuta puoluetta, mutta älkää Kokoomusta. Saavat kokkareet maksaa sitten vaalilainansa oikealla tehdyllä työllä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja vielä parempi kun äänestää kokoomuksen sijasta SKP:n listaa.
Kokoomus tuhosi Suomen talouden, persut avustivat sivusta eikä sitä voi heille anteeksi antaa.
Kokoomus tuhosi RKP:n kanssa rauhanomaiset ulkosuhteet ja perustivat sen kyräsuhteille.
Kokoomus ei kertakaikkiaan käy. Annetaan sille sakilla selkään.

Äänestä

Taitaa kuitenkin Kokoomuskin saada enemmän paikkoja parlamenttiin kuin kaikki komupuolueet yhteensä joten ei komuloisen kannata nauraa.

Suomen taloushan se meni alas ihan muista syistä, se mikä hallituksella ja sen jäsenillä ja siinä olleilla puolueilla meni väärin oli usko ensi vuoden nousuun ja velkarahalla budjetin rahoittaminen kun jo vuonna 2010 olisi pitänyt vetää hihnat piukalle ja alkaa todellinen talouden nostaminen globaaliin kustannustasoon pyrkimällä.

Kuitenkin Kokoomus oli ehkä vähiten velan lisäämisen kannalla vaan ei voinut mitään koska hallituksessa oli laskutaidottomia vasureita liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä_neuvo kirjoitti:

Nythän on Suomessa eduskuntavaalit reilun viikon päästä..

Kokoomuksellle nyt sitten povataan aika hurjaa pudotusta paikkojen määrässä tulevassa eduskunnassa.

Samaan aikaan myös erittäin moni kokoomuslainen on laittanut vaalimainontaan kymmeniä tuhansia euroja omia rahojaan. Äänestäkää ihmiset nyt MITÄ TAHANSA muuta puoluetta, mutta älkää Kokoomusta. Saavat kokkareet maksaa sitten vaalilainansa oikealla tehdyllä työllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu