Taina Väistö 8.3.2013 12.34
Ulkolähetystyöstä teoksessa Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus (Miikka Ruokanen): SRK-lestadiolaisuudessa on keskusteltu jo 50-60-lukujen taitteessa pakanalähetystyöstä pappis- ja maallikkolinjojen ristiriitojen yhteydessä. Oulun hiippakuntaan perustettiin vuonna 1957 lähetystoimikunta, jossa oli mukana vanhoillislestadiolaisia jäseniä (L.P. Tapaninen, H. Leinonen, K. Hulkko, L. Oravainen ja P. Jokela). He lähettivät hiippakunnan vl-papeille kirjeen, jossa esittivät huolensa siitä, vanhoillislestadiolainen kristillisyys ei ole ollut riittävässä määrin mukana siinä työssä, mihin kristityt on kutsuttu maailman ääriin saakka. Kirjeessä viitattiin myös siihen, että osallistumattomuutta lähetystyöhön ei voi enää perustella vanhoin argumentein (=pakanoita on riittävästi omassakin maassa tai että Suomen Lähetysseuraa ei voida auttaa levittämään pakanoiden keskuuteen samaa hengellistä pimeyttä, mikä seuran omassa piirissä vallitsee).
SRK katsoi kyseisten pappien toimineen muiden selän takana vastoin vl-kristillisyyden näkemystä pakanalähetysasiassa. Näin tehden oli syrjäytetty virallinen keskusjärjestö SRK ja sen hallintoelimet ja aiheutettu levottomuutta Pohjois-Suomen eri rauhanyhdistyksissä.
Oulussa 27.-28.4.1960 pidetyn puhujainkokouksen päätökseksi tuli periaatteessa myönteinen kannanotto pakanalähetystyöhön ja Jeesuksen lähetyskäskyä pidettiin tärkeänä, kunhan etsitään “Jumalan sanaaan perustuvat työmahdollisuudet uskonkuuliaisuudessa seurakunnan Herralle ja seurakunnille”.
Yhteistyö Lähetysseuran kanssa torjuttiin vuosikokouksessa 29.4.1960 päätöksellä: “Ei mitään osaa eikä arpaa Jumalan valtakunnalla tässä ole”. Kaikki yhteistyö SLS:n kanssa torjuttiin jyrkästi: “SLS:llä ja Jumalan valtakunnalla ei ole mitään yhteistyösopimusta”. Puhujainkokouksessa torjuttiin myös mahdollisuus aivan itsenäiseen työalaan SLS:n jollain lähetyskentällä.
Torjuttaessa Lähetysseuran kanssa yhteistä toimintaa käytettiin seuraavanlaisia ilmauksia: “…kun sata vuotta on nyt siitä mustasta helvetistä valkoiseen helvettiin niitä pakanoita viety, niin nytkö pitäisi lampaita ruveta keritsemään, että sudet saisivat temmeltää.” SLS edusti “fariseusten ja kirjanoppineiden hapatusta” ja olisi “hengellistä huoruutta” antautua yhteistyöhön sen kanssa”. “Ei yhtään sekoitusta eikä yhteistyötä uskottomain kanssa.” “Ei mihinkään liittoihin pakanain kanssa.”
Sama kriittinen suhtautuminen Lähetysseuran kautta tapahtuvaan lähetystyöhön jatkui 70-luvulla SRK:n julistuksessa. SLS:n työ edusti “kuollutta uskoa”, jonka työ on mennyt täysin hukkaan. Pakanalähetys on ihmisen “itse valittu työ”, jossa ei palvella Herraa Jeesusta. SLS:n ja muiden kirkon lähetysjärjestöjen tekemään työhön sovellettiin 70-luvulla Ruokasen lähteiden (julkaisut, puheet, PM:n artikkelit jne) mukaan Jeesuksen sanaa: “Voi teitä kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin te teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette.” (Matt. 23:15.
Lähde: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus, Miikka Ruokanen, 1980, ss. 31-33.
Ulkolähetystyöstä teoksessa Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus (Miikka Ruokanen): SRK-lestadiolaisuudessa on keskusteltu jo 50-60-lukujen taitteessa pakanalähetystyöstä pappis- ja maallikkolinjojen ristiriitojen yhteydessä. Oulun hiippakuntaan perustettiin vuonna 1957 lähetystoimikunta, jossa oli mukana vanhoillislestadiolaisia jäseniä (L.P. Tapaninen, H. Leinonen, K. Hulkko, L. Oravainen ja P. Jokela). He lähettivät hiippakunnan vl-papeille kirjeen, jossa esittivät huolensa siitä, vanhoillislestadiolainen kristillisyys ei ole ollut riittävässä määrin mukana siinä työssä, mihin kristityt on kutsuttu maailman ääriin saakka. Kirjeessä viitattiin myös siihen, että osallistumattomuutta lähetystyöhön ei voi enää perustella vanhoin argumentein (=pakanoita on riittävästi omassakin maassa tai että Suomen Lähetysseuraa ei voida auttaa levittämään pakanoiden keskuuteen samaa hengellistä pimeyttä, mikä seuran omassa piirissä vallitsee).
SRK katsoi kyseisten pappien toimineen muiden selän takana vastoin vl-kristillisyyden näkemystä pakanalähetysasiassa. Näin tehden oli syrjäytetty virallinen keskusjärjestö SRK ja sen hallintoelimet ja aiheutettu levottomuutta Pohjois-Suomen eri rauhanyhdistyksissä.
Oulussa 27.-28.4.1960 pidetyn puhujainkokouksen päätökseksi tuli periaatteessa myönteinen kannanotto pakanalähetystyöhön ja Jeesuksen lähetyskäskyä pidettiin tärkeänä, kunhan etsitään “Jumalan sanaaan perustuvat työmahdollisuudet uskonkuuliaisuudessa seurakunnan Herralle ja seurakunnille”.
Yhteistyö Lähetysseuran kanssa torjuttiin vuosikokouksessa 29.4.1960 päätöksellä: “Ei mitään osaa eikä arpaa Jumalan valtakunnalla tässä ole”. Kaikki yhteistyö SLS:n kanssa torjuttiin jyrkästi: “SLS:llä ja Jumalan valtakunnalla ei ole mitään yhteistyösopimusta”. Puhujainkokouksessa torjuttiin myös mahdollisuus aivan itsenäiseen työalaan SLS:n jollain lähetyskentällä.
Torjuttaessa Lähetysseuran kanssa yhteistä toimintaa käytettiin seuraavanlaisia ilmauksia: “…kun sata vuotta on nyt siitä mustasta helvetistä valkoiseen helvettiin niitä pakanoita viety, niin nytkö pitäisi lampaita ruveta keritsemään, että sudet saisivat temmeltää.” SLS edusti “fariseusten ja kirjanoppineiden hapatusta” ja olisi “hengellistä huoruutta” antautua yhteistyöhön sen kanssa”. “Ei yhtään sekoitusta eikä yhteistyötä uskottomain kanssa.” “Ei mihinkään liittoihin pakanain kanssa.”
Sama kriittinen suhtautuminen Lähetysseuran kautta tapahtuvaan lähetystyöhön jatkui 70-luvulla SRK:n julistuksessa. SLS:n työ edusti “kuollutta uskoa”, jonka työ on mennyt täysin hukkaan. Pakanalähetys on ihmisen “itse valittu työ”, jossa ei palvella Herraa Jeesusta. SLS:n ja muiden kirkon lähetysjärjestöjen tekemään työhön sovellettiin 70-luvulla Ruokasen lähteiden (julkaisut, puheet, PM:n artikkelit jne) mukaan Jeesuksen sanaa: “Voi teitä kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin te teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette.” (Matt. 23:15.
Lähde: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus, Miikka Ruokanen, 1980, ss. 31-33.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten tuo Tainakin yhä jaksaa jauhaa noitten satujen kanssa.