Miksi kaikki suomiakat on lihavia?

Niillä on sitten sellainen punerrettu polkkatulla kuin Halosella. Se onkin suomilehmille naisen malli. Nää valaat haisevat tosi pahalle varsinkin kun ovat kännissä. Eivät ylety edes persettään pyyhkimään. Iltaisin kaatuvat siiderikännissä suoraan turvalleen sänkyyn, siinä jää suihkukin aina väliin.
ääni on niillä käheän möreä liian nortin polttamisesta. Illalla kapakassa kaikki tuolit niiden ympärillä ovat vapaina.
33276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Just ton takia miehet eroavat niistä ja lähtevät Pattayalle. Kynityt kananperseet marssivat sossuluukulle narisemaan.

Äänestä

ei ne kaikki ole. vain niissä keskikaljaräkäläpiireissä misä sinä liikut, siellä on nuo sinun tasoiset yh-siideriporsaat ja muut alaluokkaiset.

turha sinunkaan on alaluokan edustajana haaveilla paremmasta. olet omiesi joukossa.

Äänestä

läski suomalainen akka saa maksullista seuraa Turkissa

Äänestä

Ällöittäviä läskikasa- akkoja liikkuu myös Pattiksen rantabulevardilla. Muodostavat järkyttävän vastakohdan hoikille ja loistokkaille thainaisille.

Äänestä
  • Tuo yllä mainittu on totta. Perheen kanssa lomailevat ovat lisääntyneet Pattayalla ja sen mukana polkkatukkaiset 5-25kg suomalaiset naiset. Hyvin näyttävät silti viihtyvän.

    Äänestä

Niillä on vain ISOT LUUT JA HIDAS AINEENVAIHDUNTA JA RASKAUSKILOT JA NE KANTAA NE YLPEÄNÄ JA LEGGINSSIT KOROSTAA NAISELLISIA PIIRTEITÄ.
Tai niin ne ainakin itse ajattelee. Kun tätä palstaa lukee niin heidän ylipainoon on syynä thaimaalaiset naiset joita nimittelemällä tulee heille hyvä mieli ja kilot karisee.
Paras laihdutusmenetelmä on rasisimi. Kaikki hoikat ihmiset on huoria. Vain lihavat suominaiset ovat aitoja naisia.

Äänestä
  • Mitä rasismia se on jos thaimaan pimperot myyvät sitä tavaraansa joka turistijätkälle. Niitä huoria nyt vaan sattuu olemaan Thaimaassa joka mutkassa ja Suomessakin osaavat myydä persettään ihan kunnolla.

    Äänestä

laitapa aloittaja kuva itsestäsi niin tiedämme me muutkin mistä kenkä puristaa.

Äänestä

Miksi kaikki suomimiehet ovat lihavia, epäsiistejä ja tyhmiä? Se onkin suomalaisen miehen malli se että pukeudutaan vanhoihin t- paitoihin ja kulahtaneisiin housuihin vuodesta toiseen: hiuksista ihosta ja hampaista ei pidetä huolta. Ei hoideta kuntoa, vaan juodaan kaljaa ja syödään epäterveellisesti ja lihotaan muodottomiksi möykyiksi.

Muutenkin pienipiliset suomi- lerppakullit eivät huolehdi hygieniastaan, kamalannäköistä ovat monet, jotka kasvattavat pitkän parran ja kuljeksivat joissain retkuissa ja kuvittelevat olevansa jotain machoja ja puoleensavetäviä. Suomimies istuu päivät pitkät kuppiloissa (terasseilla) ja puhuvat paskaa terasseilla toisten samanlaisten turjakkeiden kanssa. Iljettää yleensäkin toi yleisillä paikoilla kuseksiminen ja kännissä örveltäminen. Ei mitään tapoja ja sosiaalista osaamista, paitsi kännissä avaudutaan oikein kunnolla ja kaikille.

Taas kesä tulossa ja tietää jo etukäteen miltä katukuva ja lähipuistot tulee näyttämään. Ei koskaan suomimiestä.

Äänestä
  • Olet löytänyt siis vain omantasoisia miehiä. Kauhalla ei voi ottaa kun on lusikalla annettu.

    Äänestä

  • TasokasMies kirjoitti:

    Olet löytänyt siis vain omantasoisia miehiä. Kauhalla ei voi ottaa kun on lusikalla annettu.

    Kai sinullakin on hyvin kouluttautunut thaityttö, kun kerta nimimerkkisikin on TasokasMies. Et kai vaan ole sortunut kapulakieliseen, itseään myyvään baarityttöön. Totta on, että tasokas löytää helpommin samalla tasolla olevan kumppanin.

    Äänestä

Suomiämmät ovat lihavia siksi kun syövät liikaa ja juovat siideriä päälle.

Äänestä
  • Samoin suomimiehet. Loppupeleissä kuitenkin sopivat parhaiten yhteen, eiks vaan? Sama ruokavalio, samoin juomatavat. Yhteinen koti, yhteiset lapset ja yhteinen velka!!!!!
    Jos läski, haiseva, isomahainen äijä löytää kaunista, hoikkaa, antavaa rakkautta, kyseessä on vain raha, ja sekin on katoavaista! Se kannattaa muistaa. Suominaiselta saa oikeaa rakkautta ja loputonta ymmärräystä.

    Äänestä

Ovat lihavia koska Suomi on rikasmaa. Tällä saa syödä lähes poikkeuksetta vatsan täyteen. Paikasta toiseen liikutaan konevoimalla. Koneet mm. pyykkikone, tietokone ja auto tekee meillä työt. Illat tuijotetaan nettiä tai tv:tä. Eiköhän noilla ilman alkomaholia liho. Jos tai kun elintasomme laskee eiköhän suomalaiset laihdu.

Äänestä

Johtuu suomalaisen naisen huonosta itsetunnosta joka saa masentumaan ja syömään ja etenkin juomaan liikaa. Sellaisia säälittäviä kyrmyniskaisia polkkatukkaisia ja aina vihaisia lähinnä venäläisiä testosteronipumpattuja painonnostaja naisia muistuttavia vastenmielisen näköisiä lylleröitähän ne suomen naiset nykyään yleensä ovat. Täysi vastakohta Thaimaan hoikille ja kauniille aina iloisille tytöille jotka pitävät hyvää huolta Suomi miehestään ja näyttävät syvää rakkauttaan niin monin tavoin joka päivä. Ei ihme että suomalaiset miehet kasvavin joukoin potkivat sen vanhan valaan pellolle ja löytävät kauniin ja ihanasti rakastavan thainaisen kanssa oikean onnen elämäänsä. Vuosien mittaan on tullut nähdyksi niin monta tapausta jossa ennen suomivalaan kanssa masentuneen onnettomana ollut suomalainen mies on muuttunut kuin uudeksi ja nuorentunut taas poikamaisen vitsailevaksi ja thaivaimoaan jatkuvasti hellästi halailevaksi ja pussailevaksi poikavintiöksi josta syvä onnellisuus oikein säteilee ympäristöön.

Äänestä
  • Joo. Naapurin pihi vanha ukko haki/osti elämäänsä ihanan sulostuttajan Thaikkulasta. Nyt on mennyt talo, terveys, säästöt, maine - ja tämä ihana naikkonen. Sellasta!

    Äänestä

outo homma se että pattiksen perikset tietävät vain polkkatukkaisia ja läskejä suomalaisia naisia.

oisko mitään tekemistä sillä että perikset itse ovat ihan alakastia ja paskasakkia.

Äänestä
  • Onkomiehelle kelpaisi vaikka rasvattu uimalakki johon kikkelinsä voisi pujottaa. Sitten antaisit sille nimeksi Anneli ja peittelisit sen viereesi joka ilta lemmenleikkien jälkeen. Mutta kun se pentele maksaa femman Prismassa niin ei sulla ole varaa siihenkään.

    Äänestä

  • OnkomiehenNaiset kirjoitti:

    Onkomiehelle kelpaisi vaikka rasvattu uimalakki johon kikkelinsä voisi pujottaa. Sitten antaisit sille nimeksi Anneli ja peittelisit sen viereesi joka ilta lemmenleikkien jälkeen. Mutta kun se pentele maksaa femman Prismassa niin ei sulla ole varaa siihenkään.

    mene sinä onkomiehestä ja amaliasta unelmoiva peris vihdoin töihin!

    Äänestä

suomikin on luokkayhteiskunta, pettayalla käyvä peräkammarin poika ei vaan voi saada mitään kunnollista suomalaista naista ja ne vähäiset kokemukset naisesta ovat luonnollisesti vain pizzaa syövistä viinaakittaavista yh-valaista.

kunnon miehille jää sitten kunnon naiset. sitä saa mitä tilaa, peräkammarin jaskat! kattokee peiliin.

Äänestä

Kumi päälle, jos suomiämmän pääle kapuatte, muuten iskee Turkintippuri.

Äänestä

Eihän aihe kuulu Pattaya- palstalle ollenkaan?

Äänestä
  • Amalia se täällä vääntää mieliaiheitaan, haaveilee perinnöistä tai mitä ne on

    Äänestä

Suomalainen nainen on kauhea ruskean varisen paskan haisevan lihava amma. Se on iso jalkainen, iso pesainen ja paksu kuin punainen sika. Ne haisee kuin paholainen. Voi suomi mies raukkaa kun pitaa panna niin oksettavaa naista. Ajattelin etta on parempi olla panematta semmoista sikaa haisevaa kusi paata niinkuin suomalaista naista.

Äänestä
  • Mistäköhän syystä lukuisat suomalaiset naiset valittavat etteivät löydä sopivan kokoisia vaatteita Thaimaasta. Syyhän löytyy kun punnitsevat itsensä ja katsovat peilistä itseään. Lihavuus.

    Äänestä

  • äidistäsi puhut?

    Äänestä

  • reteytry kirjoitti:

    äidistäsi puhut?

    En vaan sinusta.

    Äänestä

Hauskaa lukea vanhoja juttuja, kirjoittajan arvaa kuka on kulloinkin ulostamassa, laffila, aasi, 2010, tottustollo, sanavarasto ei ole juurikaan kehittynyt kahdeksassa vuodessa sama suomalainen naisviha, ammistasoinen kielenkäyttö, samat lerpatukset, lienee pattaya ollut monille naisten puolesta ainoa vaihtoehto, säälittäviä reppanoita, yleensä kun ikää tulee, tulee myös järkeä, mutta ei tässä porukassa ole sellaista havaittavissa.

Lienee palsta näille neljälle ainoa kontakti thaimaahan...ja jo vuosien kokemuksella.

Äänestä
  • Joo saman huomioin, tosiasiassa thaikku akat alkaa olla yhtä lihavia kuin suomalaisetkin, thaimaan lääkintöhallitus julkaisi kuukausi pari sitten tiedotteen että diabetes on thaimaasta karannut käsistä, ilmeisesti kokemus rajoittuu lähinnä pattayan baariruusuihin, joista valtaosa ei edes ole thaimaasta, vaan köyhistä naapurimaista, osa ihmiskaupanuhreja, jotka ovat tulleet pattayalle tienaamaan perheelleen elantoa.

    Äänestä

  • Saarikyrpå kylpee yksinäisyydessään ja etsii riitakaveria suomi24 kuten vuoden jokaisena päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Saarikyrpå kylpee yksinäisyydessään ja etsii riitakaveria suomi24 kuten vuoden jokaisena päivänä.

    Mitä riidan haastamista factoissa on thaimaan diabetes tilanne on pahentunut viimeisen 10 vuoden aikana, samalle tasolle kuin suomessa,,

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mitä riidan haastamista factoissa on thaimaan diabetes tilanne on pahentunut viimeisen 10 vuoden aikana, samalle tasolle kuin suomessa,,

    Riidan haastamista tai ei, mutta totuus on Pattayan palstamatkailussa kaiken A ja O.

    2010 on menettänyt alkoholisminsa johdosta kykynsä painonhallintaansa, jonka johdosta hän elää nykyään haaveilluusiota että olisi varakas atleetti.

    Totuus on että hän kykenee aijailemaan kuittejaan kädessään rajatusti kuvassa ollen vain kuitti ja sormet, vaan ei kykene aijaamaan kuvaa kuitti kädessään kuvassa jossa koko mies.

    Äänestä

Kellohame sopii lihaville paremmin kuin legginsit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SuomiLehmänYlistys kirjoitti:

Niillä on sitten sellainen punerrettu polkkatulla kuin Halosella. Se onkin suomilehmille naisen malli. Nää valaat haisevat tosi pahalle varsinkin kun ovat kännissä. Eivät ylety edes persettään pyyhkimään. Iltaisin kaatuvat siiderikännissä suoraan turvalleen sänkyyn, siinä jää suihkukin aina väliin.
ääni on niillä käheän möreä liian nortin polttamisesta. Illalla kapakassa kaikki tuolit niiden ympärillä ovat vapaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu