Kokoomus - maamme menestyksen avain

Schröder_tarvittaisiin

Kyllä se vaan on sillä lailla, että itsenäisen Suomen vaurastumiseen ja hyvinvoinnin luomiseen tarvitaan yrityksiä, jotka pärjäävät vientimarkkinoilla. Yrittäjäystävällisin puolue on kokoomus. On ollut sitä jo kautta aikojen.
Maamme tulee menestymään vain, jos etenemme yrittäjyys edellä. Korotukset palkkoihin, tukiin ja muihin vastaaviin tulevat vasta sen jälkeen, kun vienti vetää. Varsinkin vasemmistopuolueille on ominaista edetä palkat edellä. Sehän ei pitkän päälle johda muuhun kuin sosialismiin. Viimeisimmässäkin hallituksessa oli mukana sdp, joka vaati vasemmistoliiton mukaan hallitukseen. Nyt sdp on siirtynyt enemmän kuin kaksi piirua vasemmalle, kun valitsivat puheenjohtajakseen ammattiliittopomo Antti Rinteen, joka jo tässä vaikeassa taloustilanteessa on tasa-arvon nimissä nostamassa naisten palkkoja. Tunteellisesti vedotaan, että ihmisistä on kysymys. Samaan aikaan ammattiliitot puuhaavat yhtä ja yhtenäistä ammattikeskusjärjestörintamaa, jonka piiristä kuuluu, että palkanalennuksista puhuminen on vaarallista.

24

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • holvihanti

      Oletko tyhmä vai raststinen isänmaallemme, hyi helvetti

    • Ahneenpaskainenloppu

      Teillä oli jo etsikkoaikanne. Tämä maa syöksyi pahaan jamaan takianne. Nyt puhaltavat uudet tuulet.

    • odotellaan

      SOSIALISTINEN KOKOOMUS
      Kokoomus on näyttänyt mallia miten romutetaan markkinatalousjärjestelmä. Saksalaisilla suurpankeilla meni hyvin niin kauan kun Kreikka pystyi maksamaan velkansa. Lopulta pahasti korruptoitunut Kreikka ei pystynyt maksamaan velkojaan Saksalle. Saksa keksi katalan juonen. Eu:n yhtenäisyyden nojalla muiden Eu maiden on tuettava Kreikkaa jotta Saksa saa rahansa. Ei markkinatalous näin toimi. Vaan näin. Mokailija kärsii vahingon -ei muut.Aina tulee uusia toimijoita mokailijan tilalle. Saksalaispankit ovat saaneet kymmenien vuosien aikana satojen miljardien voitot. Kun alkaa tulla isoja luottotappiota ne sosialisoidaan muiden maksettavaksi. Tämä on vastoin EU: omia sääntöjäkin. Kertakaikkiaan tälläistä ei pidä hyväksyä.Tämän vuoden aikana alkaa Euroopassa sellainen finanssikriisi mitä ei ole vielä nähty. Kreikasta se alkaa ja silloin ryskyy vääristynyt rakenne jota kokoomus on ollut rakentamassa ja hyväksynut tallaisen sosialismin.

      • ja_venäjä_nauraa

        Tuohan on ihan selvää Soinin jargonia. Persut olivat viimeksi yhteistyökyvyttömiä Suomen hallitukseen. Jos he nyt hallitukseen jollakin "hattutempulla" pääsevät, ovat he yhteistyökyvyttömiä yhteiselle Euroopalle. Persuilla ei pinna kestä.


    • vm-luvuista_luistellaan

      Aloittajan kirjoitukseen on tullut kaksi "parahdusta" ilman minkäänlaisia perusteluja. Kai niillä uusilla tuulilla tarkoitetaan oppositiopuolueita. Mutta eihän siitä sotesta valmista tullut, vaikka keskusta ja perussuomalaiset olivat siinä mukana. Katsotaan nyt tulevalla hallituskaudella kuinka säästöjä syntyy.

    • mbh24

      Täyttä paskaa, kapitalisti vie rahat pois EU:n myötä vapaalla liikkuvuudella veroparatiisiin ja firmat pois Suomesta joten ei tule ainoastaan suuryrittäjien etua ajavalla viennillä enää mitään Suomeen , kaikista vähiten työpaikkoja!

      • kielitaitoa_yrityksiin

        Maamme politiikan tuleekin olla sellaista, että pääomat pysyvät Suomessa ja samalla uutta ulkomaista pääomaa tulee Suomeen luomaan työpaikkoja. Pienyrityksiä tulee auttaa ja erityisesti tukea niiden mahdollisuuksia menestyä maailmanmarkkinoilla.


    • beb23

      Suomi kun ei ole enää EU:n myötä ole ollut itsenäinen Hah hah haa!

      • suvereeni_Suomi

        Suomi on ihan riittävän itsenäinen ja selvästi osa länttä. Suomen ei mikään äärinationalisti tarvitse ollakkaan. Suomi ei läntisten liittolaisten yhteydessä kuitenkaan ole mikään pieni maa. Oli suorastaan surkuhupaista noin viisi vuotta sitten seurata Venäjän presidentin Suomi-vierailua, jonka yhteydessä maamme tasavallan presidentti lausui useassa yhteydessä vieraalle kuinka Suomi on pieni maa.


    • NäinoN-

      Niin tarvitaan yrityksiä mkutta ei niitä Kokoomuksen kainoilla saada.

      Kokoomus pitää verotuksella huolen siitä että kasvavat yritykset pysyvät pois Suomesta. Kokoomus nosti yritysveron 24%:sta 32%:ttiin. Jo euron tulosta vero on 32%. Miten tuollaisella voi yrityksiä saada? Yritykset verotetaan hengiltä.

      Ihan turha selittää että kokoomus Suomen turVa. Se on Suomen turMa.

      • yhteisövero

        Yritysvero laskettiin 20 prosenttiin. Ainakin puunjalostusteollisuus on jo toipumassa.


      • NäinoN-
        yhteisövero kirjoitti:

        Yritysvero laskettiin 20 prosenttiin. Ainakin puunjalostusteollisuus on jo toipumassa.

        Älä valehtele.

        Osakeyhtiön yhteisövero laskettiin mutta YRITYSvero nostettiin. Kokoomus ei edes tajunnut nostavansa YRITYSVEROA.


      • LKJHGFDERTYU
        NäinoN- kirjoitti:

        Älä valehtele.

        Osakeyhtiön yhteisövero laskettiin mutta YRITYSvero nostettiin. Kokoomus ei edes tajunnut nostavansa YRITYSVEROA.

        Niin...Kokoomus on yrtääjäpuole joka ei edes tajua mikä yritys on.


      • pois_vain

        Yritysveron saisi poistaa kokonaan, kuten Virossa.


      • älkjdf
        pois_vain kirjoitti:

        Yritysveron saisi poistaa kokonaan, kuten Virossa.

        Joo Suomi nousuun Viron opeilla. Oikea hyvinvointivaltio.


    • NWFOONI

      Joo avain tosiaankin, mutta sinne suohon tippumiseen.

      • riskinsä_siinä_on

        Ei kai yrittämisessä mitään pahaa ole. Tervettä kilpailua se on ja jokaisella on siihen oikeus.


    • Kokoomus leikkaa etusi ja tulon siirrot suurituloisille.

      • vähäosaisia_ei_jätetä

        Tervettä sosiaalista mielenlaatua tarvitaan, mutta laiskoja ei pidä hyysätä.


    • EIkokoomusta

      Kokoomus on nyt kaksi kertaa ollut hallitusvastuussa ja ne kaksi kertaa ovat olleet Suomelle liikaa. Suomi on vajonnut kehitysmaaksi ja velkataakka on ennennäkemätön kokoomuksen ansiosta.

      • en_muista_montako

        On kokoomus ollut hallituksessa enemmän kuin kaksi kertaa.


      • VesaKaitera

        EIkokoomusta kirjoitti: "Kokoomus on nyt kaksi kertaa ollut hallitusvastuussa ja ne kaksi kertaa ovat olleet Suomelle liikaa."


        Voi hyvät hysyskät sentään! Tuolle nimimerkillä muistutan, että viimeisten 28:n vuoden aikana Kokomus on ollut hallituksessa peräti 24 vuotta. Kokoomuksella on tosin olut pääministeri tänä aikana vain kahtena vaalikautena.


      • täystuhokok

        1930-luvulla edellisen kerran, muttei kokoomusnimellä. Holkerin hallitus tuli 1980-luvun lopulla " hallitulla rakennemuutoksella " ja ajoi Suomen konkurssin partaalle.
        Sama juttu toistui, kun kokoomuksen Kataisen-Stubbin hallitus oli päättämässä Suomen asioista. Katainen osoittautui rintamakarkuriksi ja seuraaja Stubb on ollut Suomen asioiden hoidossa täysin hampaaton.


      • yrittäminen_ja_vienti

        Holkerin hallitus oli pioneeri Suomen sopeuttamisessa yleismaailmalliseen taloudelliseen kilpailuun. Oppirahat on aina maksettava. Hallitus toimi kuitenkin toimikautensa loppuun, vaikka Neuvostoliiton kauppakin romahti vuoden 1990 alussa.
        Kansainvälisesti katsoen Katainen ja Stubb ovat huippuluokkaa. Katainen on nyt EU:n vaikutusvaltaisessa, korkeassa virassa ja Stubb on kielitaitoisena ja asiallisena miehenä laajasti maailmalla tunnettu. Näyttää siltä, että työmarkkinajärjetöjen keskinäinen luottamus ja yhteistyö ei ole sitä luokaa, joka tuottaisi menestyksiä maailmanmarkkinoilla. Vähitellen ankeista ajoista kuitenkin selvitään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      544
      1782
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe