Onko kukaan koskaan nähnyt unta nimistä?Itse näin unessa nimen Aura.Mitään muuta en unesta muista kuin tuon nimen enkä ennen ole tuollaista unta nähnyt.
Nimi unessa
3
1605
Vastaukset
- Tulkintaa
Sana/Nimi Aura on poikkeuksellinen, sillä se on hyvin monimerkityksellinen riippuen kontekstista missä se (sana Aura) esiintyy.
Aura-sanalla saatetaan tarkoittaa esimerkiksi eräänlaista näkymätöntä energiakenttää joka ympäröi ihmiskehoa,
Varsinais-Suomessa sijaitsevaa kuntaa nimeltä Aura,
multamaan kuohkeuttamiseen (kyntämiseen) tarkoitettu työvälinettä auraa, millä "aurataan" hyvä kasvualusta siementen kylvämistä varten.
"Nomen est omen" puolestaan on latinankielinen lentävä lause, jonka mukaan " nimi on enne".
Tässä unessa esiintyy naisen nimi "Aura".
Aura-nimeä kantavan naisen katsotaan olevan poikkeuksellisen jalo tapaus, sillä
naisen nimenä "Aura" eräänkin tulkinnan mukaan viestii/symboloi seuraavia ominaisuuksia ja asioita:
- moraalista selkärankaa ja oikeudenmukaisuutta (saattaa toimia yhteisönsä moraalisena kompassina ja reiluuden lähteenä)
- hedelmällisyyttä
- sosiaalisuutta, miellyttävyyttä, pidettävyyttä, viisasta nöyryyttä elämää kohtaan elämäniloa ja huumoria unohtamatta
Kaiken kaikkiaan siis asioita joita toivoisi nykypäivänä olevan paljonpaljon enemmän maailmassamme kuten epäitsekkyyttä, hyväntahtoisuutta, muiden pyyteetöntä auttamista joka säteilee (aurana) ympäristöön muuttaen sitä paremmaksi paikaksi elää. - fraid
Hmm, Täälä kans yks joka nähny samallaisen "nimi" unen, jossa kuuntelin lapsuuden ystäväni isän soittavan kitaraa ja kysyi sitten, että olenko kuullut tyypistä nimeltä Olsson?!:D Mie vastasin, että no enpäs ole tainnut kuulla ja sitte aamulla menin googlettamaan nimeä ja tsadaa tän niminen kitaroiden/soittimien joko rakentaja tai ihann vaan kitara merkki löytyi.. saattoi olla myös sattumaa, mutta enhän minä sellaiseen usko..:D
Kerrot, ettet muista unestasi mitään muuta kuin auran.
Sanoisin, etten ala tulkitsemaan, ennen kuin kerrot lisää.
Hauskaa sinänsä, että näit unen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1351905Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701163Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721107- 158935
- 92872
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54809- 42744
- 50730
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39720Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118676