Ihastumisen ja rakkauden tunteita voi hallita. Niiden vietävänä ei tarvitse olla jos järkisyistä siinä ei ole mitään mieltä.
On ihmisiä jotka tuottaa aina vain surua ja tuskaa. Järkisyistä sellainen ihastus/rakkaus kannattaa unohtaa. On niin paljon ihmisiä jotka saa hymyileen ja haluaa vain hyvää.
On vain järkevää itsesuojelua pysyä kaukana ihmisestä jolla on taipumus vain satuttaa. Kannattaa keskittyä vain ihmisiin jotkä tekee hyvää ja unohtakaa ne jotka saa itkemään ja tuntemaan tuskaa ja ahdistusta. Täällä on minusta turha raivota kuvitteelliselle sille omalle "hänelle" paras keino on unohtaa ja ignoorata koko ihminen sekä täällä (jos on) ja irl.
Pitää elää onnellisiksi ja unohtaa mielipahaa tuovat ihmiset kokonaan, sillä suojelee vain itseään pahemmalta tuskalta.. Se on itsestä huolehtimista ja välittämistä, koska ensisijassa se rakkain ihminen itselle pitäisi olla oma itsensä ja itsestään pitää huolehtia hyvin.
Jos tuhoaa itsensä surulla niin läheiset rakkaatkin voi huonosti. Itseään tuhoavat suhteet, ihmiset ja tilanteet pitää eristää itsensä ulkopuolelle sellaisella voimalla ettei sen suojauksen läpi ne tule koskaan.
Kai haluatte hymyä ja onnea elämään kyyneleiden sijaan?
On ihmisiä jotka tuottaa aina vain surua ja tuskaa. Järkisyistä sellainen ihastus/rakkaus kannattaa unohtaa. On niin paljon ihmisiä jotka saa hymyileen ja haluaa vain hyvää.
On vain järkevää itsesuojelua pysyä kaukana ihmisestä jolla on taipumus vain satuttaa. Kannattaa keskittyä vain ihmisiin jotkä tekee hyvää ja unohtakaa ne jotka saa itkemään ja tuntemaan tuskaa ja ahdistusta. Täällä on minusta turha raivota kuvitteelliselle sille omalle "hänelle" paras keino on unohtaa ja ignoorata koko ihminen sekä täällä (jos on) ja irl.
Pitää elää onnellisiksi ja unohtaa mielipahaa tuovat ihmiset kokonaan, sillä suojelee vain itseään pahemmalta tuskalta.. Se on itsestä huolehtimista ja välittämistä, koska ensisijassa se rakkain ihminen itselle pitäisi olla oma itsensä ja itsestään pitää huolehtia hyvin.
Jos tuhoaa itsensä surulla niin läheiset rakkaatkin voi huonosti. Itseään tuhoavat suhteet, ihmiset ja tilanteet pitää eristää itsensä ulkopuolelle sellaisella voimalla ettei sen suojauksen läpi ne tule koskaan.
Kai haluatte hymyä ja onnea elämään kyyneleiden sijaan?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Dear provo,
Olet aivan oikeassa, että ilkeät ja ikävät ihmiset kannattaa unohtaa. Rakkaus on valtava voima ja ainakin itse haluan vielä kokea rakkauden. Rakkaus ja rakastaminen on sellainen voima, että se tekee hyvää myös muulle lähipiirille. Samoin onneton parisuhde tai onneton, yksipuolinen rakkaus tekee vain hallaa toiselle osapuolelle ja kaikille läheisillekin. Rakkaudelle pitää uskaltaa antautua ja nähdä miten se kasvaa. Se tuo iloa, mutta tietenkin välillä myös surua ja kipua.
Parisuhderakkaus vahvistaa ihmisessä myös rakkautta muita ihmisiä ja luontoa ja eläinkuntaa kohtaan. Rakastaa voi niin monia asioita. Mutta ihminen kaipaa myös läheisyyttä ja kosketusta, eikö niin.
Ei ole provo. Olen elänyt väkivaltaisessa suhteessa ja tiedän miten paljon voi väärään ihmiseen rakastuminen repiä sisältä. Kyllähän sellaisetkin alkaa kauniilla sanoilla mutta sellaisessa suhteessa on alusta asti mukana ristiriitainen uhkan, tuskan ja satuttamisen elementti. Aikanaan erotessani tein päätöksen että taistelen loppuun asti vastaan jos uudelleen näyttää vähänkään siltä että olisin vaarassa joutua tuhoavaan suhteeseen. Virheistään pitää oppia ja minä otan opiksi.
Jos ei halua ikuisesti kiertää satuttavien suhteiden kehää on joskus pysähdyttävä ja pysäytettävä se elämänsä "kierokulku". Ei sitä kehää tarvitse pyöriä. Voi vaihtaa suuntaa tietoisesti. Oppia suojaamaan itseään ja huomaamaan vaaran merkit. Tein itse valan itseni kanssa asiasta että laitan hanttiin niin paljon kun suinkin voin jos havaitsen vähääkään vaarasta. Peräännyn ja suojelen itseäni. Eristän vaaran.
Oikein.
Niin..hyviä ajatuksia! Mutta ethän eristä itseäsi, kun pitäisi sopia asioista tai sovitella vastoinkäymisiä..se on valheellista itsesuojelua. Ei rakkautta. Tai osata me nä itseensä ja pyytää anteeksi, kun on itse toiminut väärin. Tai osata antaa anteeksi. Parisuhde ei ole koskaan aina ja ikuisesti vain iloa ja rakkautta. Tuli tällaisia ajatuksia heti ekana mieleen, kun luin kirjoituksesi.
Nainen haluaa? Oletko duunin ***ja?
En. Itse pyrin selvittämään asioita mutta odotan samoja uhrauksia toiselta jos niitä ei tule toinen ei ole valmis eikä halukas silloin vastavuoroiseen uhrautumiseen joka näin ollen tarkoittaa alistavan suhteen alkusoittoa jossa minä olisin se jolta vaadittaisiiin jatkuvasti uhrautumista oman onneni ja hyvinvointini kustannuksella. Irtisanoudun sellaisesta heti alkuun..Minulla on tietyt "turvallisuusjärjestelmät " jotka hälyttelee nykyään nopeasti ja siihen loppuu "leikki minun kanssa" Minusta tulee erittäin hankala sillä hetkellä un alkaa vaarahälyttimet soimaan. Näin se on. Oppia menneestä sekin.
(lisäystä) Ja hankalalla en tarkoita tappelua ja raivoamista. Alan vain vaativammaksi. Haen/vaadin todisteita vaarasta tai vaaran olemattomuudesta.
En ymmärrä tmiesvaan kysymystäsi.
Minä kun olen hölmönä luullut että elämän tarkoitus on 42.
Minä luulin joskus että rakkaus ja kärsivällinen ymmärtäminen voittaa kaikki esteet. Joskus on tilanteita kun ei edes kompromissit ja joustaminen tai oman käytöksen muuttaminen auta. Ainoa mitä silloin voi tehdä on pelastaa itsensä uppoavasta laivasta. Silloin parempi olla itsekäs kuin upota sen laivan mukana. Kyllähän sekin sattuu mutta siitä seuraa lopulta hyvää.
Niinpä.....sitä hyvää odotellessa.
Kun on aina tottunut saamaan vain paskaa, ei osaa muuta ottaakaan vaikka haluaisi.
Tiedän tunteen. Itse varmaan tuosta syystä olenkin helposti löytämässä itseni vaarallisesta suhteesta. Mietin asiaa joskus ja minä vain arvotin itseni arvon sille tasolle että minusta en ansainnut parempaa. Oikeastaan tajusin asian kun eräs ystäväni alkoi puhumaan samaa omalta kohdaltaan. Ymmärsin silloin vasta itseänikin ja sitä että minähän ajattelin samoin.
Minä todella ajattelin etten ole paremman arvoinen enkä varmaan osaisi elää toisenlaisessa suhteessa. Kaikessa kyse paljon myös siis itsetunnosta. Omia motiivejaan kannattaa välillä tarkastella..
Sanoit suojelevasi itseäsi.......mutta kaikesta päätellen haluat rakkauteen, keskinäiseen kunnioitukseen, luottamukseen ja rehellisyyteen perustuvan parisuhteen. Tiedät varmaan että yhtälö on mahdoton, koska saadaksesi sellaisen suhteen, on riisuuduttava suojista.
Samaa mieltä ja että se onkin vaikeaa ja pelottavaa uskaltaa pettymyksien jälkeen...
Miten voi riisua itsensä suojista jos on jo kaikki aseet nostannut suojaksi koska havainnut vaaran toisen käytöksen takia? Kyllä se silloin vaatii todisteita. Tyhmä tai huijattavissa sentään en ole enää. Joskus olin ja siitä sitten kärsin. Nyt haluan todisteita ensin ennen kaikkea muuta.
Niin ja sitten on se ristiriita, että jos et uskalla panostaa itseäsi suhteeseen, niin vastapuoli sen myös huomaa. Itse monenlaisia ihmisiä kohdanneena, voin sanoa että eniten harmittaa teennäisyys, olkoon tarkoitusperät mitä tahansa. Eronneena, voin sanoa, että kävin läpi samoja vaiheita aloittajan kanssa. Sen jälkeen olen tavannut vain enemmän tai vähemmän varautuneita kumppaneita.
Jep. Nyt onkin sit kyseessä elämänasenne. Suojat pitää nostaa, että saavuttaisi sen mitä jokainen meistä haluaa. Kyse on sen jälkeen siitä, että kauan antaa toiselle aikaa tehdä samoin, eli kauan tuhlaa tätä ainutta elämäänsä tyhjään arpaan. Surullisinta aseistariisunnassa on se että toinen kuvittelee sen heikkoudeksi, voin kertoa että se satuttaa. Ei ymmärrä sitä rakkaudeksi ja aidoksi haluksi jakaa elämäänsä toisen kanssa. Epäilee toisen motiiveja, laittaa sanoja toisen suuhun tai vielä pahempaa ettei tee edes sitä ja kuvittelee että oma totuus on kaikille sama. Niin siitä elämänasenteesta, se että koin sääliä siinä tilanteessa toista kohtaan tietäen hänen haluavan samoja asioita pystymättä laskemaan suojamuureja.....se on säälittävä tilanne varsinkin monta vuotta jatkuneena.
Jos itse yrittää vaikka siihen tarvitsee ihan ammattiapua jotta pystyy suojamuureja laskemaan mutta toinen ei yritä yhtään ja tekee sen vielä ilkeyttään vain halutakseen alistaa tahtoonsa antamatta mitään tai kykenemättä edes ymärtään kuinka paljon toiselta vaatii kaikki mitä toinen on tehnyt niin minusta se on jo liikaa ja itse koen että minulla on täysi oikeus vaatia todisteita ja laitaa seinää vasten toinen näyttämään mikä on"miehiään" ja mitä niinku oikein kuvittelee tekevänsä.
Perään oikeutta itselleni ja esitän hänelle jatkuvasti sanottaman kysymyksen teoillani " oletko alistaja? Haluatko minulle pahaa? Pystytkö tähän? Pystytkö samaan mitä minulta vaadit? Jos pystyt TODISTA SE! Todista että olen väärässä suhteesi.. "
Ehkä toimin armottomasti mutta minun on pakko lyödä ihminen tulikokeeseen jotta voisin luottaa ja laskea suojausta jonka toinen on ollut nostamassa itseni ja minun väliin.
Se ei saisi olla pelottavaa, ei lainkaan. Juuri se estää sinua saamasta sitä, mitä kaipaat ja tarvitset eniten. Ajattele vain että se on vastapuolen vahinko, jollei pysty samaan ja aseta joku aikaraja itsellesi, ettei tarvi riutua mitäänsanomattomassa suhteessa.
Tottakai sinulla on oikeus. Puhumattomista suhteista tulee pahimpia. Jos ei onnistu, niin eikun parempia tuulia etsimään.
Vielä lisäten, itsekin "ammatti" apua saaneena. Että niistä puoskareista ei oikeesti ole apua. Nim. Kusipäärahastajan luona käynyt.
Tätä mieltä olen itsekin. Suhde vaatii molemien kykyä tulla vastaan. Molempien kykyä ymmärtää toisiaan ja uhrata itseään. Ei se saa olla yksipuolista ja säälimätöntä tai sadistista.
Edellisessä suhteessa minua alistettiin niin paljon että se maksoi minulle terveyteni. Uhrasin itseäni niin pitkälle että se tuhosi minulta lähes kaiken. Osa alistamis yrityksistä epäonnistui mutta jos en olisi sillä hetkellä lähtenyt kun lähdin niin muutaman kuukauden sisällä olisin murtunut uhrautunut niissäkin.. Niissä viimeisissä jotka olisivat sinetöineet elämäni kiinni helvettiin ikuisiksi ajoiksi.
Opin läksyni. Ei uudestaan samaa.
Jatkan vielä että edellisen suhteeni alistavaan luonteeseen kuului luonnollisesti se että säännöt, määräykset ja rajoitukset koskivat vain minua. ne olivat epäreiluja ja yksipuolisia. Säälimättömiä. Minua ei kuunneltu missään, omaa tahtoa minulla ei saanut olla ollenkaan, jos sitä osoitin sain siitä rangaistuksen. Minut niputettiin niin tiukasti pakettiin kuriin ja nuhteeseen ihan kuin pikku lapsi olisin.
Se kokemus oli nin hirvittävä etten oikeasti voi enää miettiäkään suhdetta ihmiseen joka osoittaa sellaista julmuuttaa.
Ei, itse toivoisin että olisin ymmärtänyt lähteä jo pari vuotta aiemmin. No, se on taakse jäänyttä elämää, toivottavasti sinullakin.
Oletko ajatellut että itse vedit puoleesi tätä henkilöä ja sait arvokkaan opin suhteestanne?
Tietyllä tapaa vieläkin kulkee mukana vaikka se suhde loppu onkin. Mm. Näinä erilaisina puolustusreaktioina sekä tällaisena ns. määrittelemättömän oudosti ehkä vaarallisesti käyttäytyvän ihmisen asettamisesta tulikokeeseen ja näyttämään minulle kuka oikeasti on ja millä asialla liikkuu. Väärällä asialla liikkuvat käännytetään jo ja niskuroijan asetan saman kysymykseni eteen niin kauan kuin näyttää todellisen luonteensa laadun. Muureista ei etene ennen sitä vaan käy sen saman ierroksen niin monta kertaa kunnes on selvyys asiaan tullut: vaarallinen vai vaaraton.
Se on aina kaksisuuntaista tuollaisissa alistavissa parisuhteissa. Minä tarvitsen alistavaa ja kontrolloivaa ihmistä ja se alistaja/kontrolloija tarvitsee jonkun jota alistaa. Sellaisen suhteen pointti on molempien riippuvuus toisistamme. Siinä elämänvaiheessa varsinkin olin hukassa pahasti ja tämä ihminen otti ohjat elämästäni heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja silloin se tuntui "turvalliselta". Joku näyttää varmoin ottein elämänisuunnan.
Valitettavasti se hallinta ja alistaminen sekä kontrollointi alkoi laajeneen jokaiselle elömäni alueelle. Mikään ei ollut enää lopulta minun hallinassa ja se ei ollut enä turvallista vaan se oli ahdistavaa nurkkaan ajamista. Ei suhde kestänyt pitkään. En antanut sen kestää vuosia vaan tulin järkiini mutta aina tuollaiseen liittyy molemminpuolinen riippuvuus/tarve
Ja totta kai kokemus on kasvattanut minua paljon vaikka lyönyt myös paljon kapuloita elämäni rattaisiin mittavalla tuskalla maustettuna. Olen ihan eri ihminen nyt kuin ennen sitä suhdetta.
Ei aina ole riippuvuutta tai tarvetta. Ehkä toinen odottaa toisen muutosta, parempaa ja yrittää tehdä sen eteen töitä. Toinen kokee sen alistumiseksi ja jatkaa epäinhimillistä käytöstä. Puhuminen on kaiken a ja o, mutta jos toinen ei ole siihen valmis on edessä umpikuja. Sitten on tietysti mahdollisuus lähteä mukaan psygologisiin leikkeihin, valtataisteluun. Käyttää aseina syyttelyä, välinpitämättömyyttä, tarkoituksella aiheuttaa mustasukkaisuutta, vihaa, katkeruutta. Eihän kuulosta terveeltä?
Minun suhteessa hallinta ja alistus keinoja oli erilaiset väkivallan muodot sekä uhkailu ja pelottelu, eristäminen ystävistä, avun antajista kotiin. Minua alettiin jo puhuun että jäin kotiin kokonaan. Ei siis töihinkään enää.
Tuollainen suhde on vaikea ja monimutkainen. Itse pitkään mietittyäni ajattelen niin että jollain tavalla tarvitsin sitä kontrollointia silloin ja siksi aloitin suhteen sen ihmisen kanssa.
Myöhemmin kuvaan tuli tuo halu ymmärtää ja usko toisen vakuutteluihin ja selityksiin.
Mutta kun asiaa vie pohdinnoissaan vielä pidämmälle eteen tuli kysymys: Miksi halusi uskoa valheeseen niin pitkään vaikka itki ja kärsi joka päivä?
Mikä siinä suhteesta piti niinkin pitkään huonon kohtelun alla?
Minun erittäin karu totuus joka itselleni oli pakko myöntää oli että:
1. uskoin etten ansaitse parempaa
2. Pelkäsin jäädä ihan yksin ja olin valmis olemaan väkivaltaisessa suhteessakin mieluummin kuin sinkkuna ihan yksin.
3.Olin jollain sairaalla tavalla tullut riippuvaiseksi siitä ihmisestä ja irrottautumiseen tarvittiin voimia joita minulla ei enää ollut
4. Tukijoita ja auttajia ei ollut koska olin eristetty heistä jo kauan aikaa sitten jonka takia tämä alistava ihminen olis ainoa minun "tukija" ja "auttaja". Olin riippuvainen hänestä myös sillä tavalla vaikka hän käytti asemaansa täysin väärin.
Kurjaa lukea. Otan osaa. Fyysinen väkivalta on kyllä semmonen indikaattori, että silloin pitäisi kyllä tajuta lähteä. Suoraan sanottuna, en ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät fyysistä tai jatkuvaa henkistä väkivaltaa toista kohtaan. Se on sairasta. Toivon, että olisit ymmärtänyt lähteä aikaisemmin. Mutta hyvä, jos saat elämäsi järjestykseen.
Opinpahan paljon siitä suhteesta. Opin itsestäni ja elämästäni. En pitänyt itsestänikään siinä suhteessa. Muutuin itsekin ihmiseksi jota vihasin. Täysin omien arvojen vastakohdaksi....
Näin myös miten pitkälle olenkaan valmis antaan anteeksi ja joustamaan. Vääristä syistä mutta siltikin pitkään anteeksi antoi ja itseään syytteli yrittäen muuttaa omaa käytöstään jotta toinen lopettaa. Yritti tavallaan kerjätä toiselta rakkautta ja hyväksyntää, hellyyttä muuttamalla itseään vaikka oikeasti olisi jo pitänyt tajuta ottaa jalat alle ja lähteä.
Koskaan ei saisi suhteissa hyväksyä toiselta ihan mitä vain vaan tietää koska on parasta vain erota. Syyttely ja tappelu ei auta vaan kylmästi vaan kamat kasaan ja eri teille taakseen katsomatta. Näin se on
Ihastuminen ja rakastuminen ei tarkoita automaattista ajautumista kuin huumattuna avioliittoon. Jos lopettaisit tuon asioiden paisuttelun, ja antaisit olla. :)
Minua ei avioliitot kiinnosta vaan se miten läheinen on rakkaussuhde ja kuinka paljon sen sisällä sen varjolla voi toista tuhota henkisesti ja fyysisesti.
Varsin ikävää, mutta totta.
Onnellinen elämä on elämä ilman pelkoa, mitään pelkoa, miltään taholta. Kukaan ei saa vahingoittaa toista henkisesti tai fyysisesti. ei koskaan.
Tiesitkös että jokaisen on kuitenkin tehtävä omat virheensä itse että oppisi? Ei siinä auta muiden viisaat ohjeet, valitettavasti. Olet oikeassa, mutta silti väärässä.
Kyllä fiksu oppii myös muiden virheistä, ei kaikkien tarvitse kokea kAikkea kantapään kautta.
Olet osittain oikeassa, mutta joo...
Pelko ajaa ajattelemaan noin, ymmärrän sinua. Rakkaudessa on vapaa mieli. Ole vapaa, älä pelkää. Rakasta niistä lähtökohdista ja edellytyksistä käsin, mistä voit. Muista ettet voi paeta itseäsi loputtomiin, koska lopulta pelossa on kyse juuri tästä. Pelko on rakkauden vastakohta, koska pelko suojautuu ja rakkaus avautuu. Rakkaudessa on aikaa.