Elisan koko idea on mennut pahasti väärään suuntaa

Turhamaisteri

Ikävää kyllä, asiakkaana oleminen on monellakin tavalla mennyt ikäväksi.
Asiakaspalvelussa ei kerrota kaikkea, laitetaan ilmaisia kanavia kuukaudeksi puoliväkisin ja toivotaan, että unohtaa peruuttaa. Tosin yksi ylimääräinenkin tuli sopimatta.

Tilatessa väittivät, että on helppoa peruuttaa ihan tuosta vain, ei vaan pidä paikkaansa. Tosin voihan se olla, että työnantajani on maksanut minulle palkkaa aika turhasta yli 15 vuotta, jonka ajan olen alan opettajana ollut. Onhan se merkillistä, että noin helppoa asiaa en osaa hoitaa. Kyllä yliopisto päästää maistereiksi ihan kaikki - todella ihan kaikki.

Laskutus on ikävän sorttista, vaikka maailma muuttuu juu. Laskustakaan en oikein osaa ymmärtää, mutta sen kyllä ymmärrän että maksaa pitää ja enemmän kuin olen ymmärtänyt.
Jos kuitenkin on niin, että minä olen tuo surkimus, joka ei ymmärrä ja ei osaa eikä tajua, niin onpahan minulla muutama sata uutta opiskelijaa, joilta kysyä neuvoa. Joten saan se kyllä helposti selville, onko homma reilua ja olenko todella uusavuton. Jos näin on, voinhan sen kysyä joka vuosi uudelleen ihan kaikilta, kovin ymmärtämätön kun olen. Sitten saatan esittää toisen vaihtoehdon, jota pidän hyvänä, katsotaan mitä he siitä pitävät. Mutta sekaisinhan se menee. Muuten, ACN puhelinyhtiön poistuttua Suomesta, on parhaimmaksi operaattoriksi kokonaisuudessaan päässyt vuodesta toiseen Telefinland - sen ainoa ongelma taitaa olla sama kuin Elisallakin - kun uuden liittymän ottaa, ei tilausvahvistuksessa ole sovittuja asioita, joita voisi sitten myöhemmin ihmetellä mitä tuli tilattua. Toistaiseksi Telefinland on toiminut kuten sovittu. Tulipahan kirjoiteltua, valitettavasti ei vielä ole tietoa mikä Elisan tilalle.

2

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Turhamaisteri,

      ikävä kuulla ongelmistasi ja että et ole saanut sinua tyydyttävää asiakaspalvelua. :( Tämä ei missään nimessä ole tavoitteemme ja pahoittelen mikäli olet kokenut asiakaspalvelumme kehnoksi.

      Mikäli sinulla on kanavapaketteja jotka haluat päättä, voit tehdä sen itse osoitteessa elisaviihde.fi > Maksukanavat > Lopeta tilaus. :) Halutessasi voit ottaa toki yhteyttä myös asiakaspalveluun esimerkiksi yhteydenottolomakkeen kautta osoitteessa http://elisa.to/1DbrO7J . Palstalla osoitteessa http://elisa.fi/palsta on myös moderaattoreita, jotka toki auttavat ongelmissasi. :)

      Laskun tulkinnassa sinua auttaa laskutulkki, jonka löydät osoitteesta http://elisa.to/1aJJM7D . Mikäli laskulla on mielestäsi ylimääräisiä veloituksia tai muuta epäselvää, olethan meihin yhteydessä edellä mainittuja kanavia pitkin tai puhelimitse halutessasi.

      Jussi / Palstatiimi
      http://elisa.fi/palsta

    • Terppa_vm_60

      Näistä akateemisista hömelöistä sen verran että tunnen niitä muutaman ja ovat aika kaukana normaali-ihmisen arjesta sekä osaamisen että ns. maalaisjärjen käytössä. Ykskin oli projektipäällikönä (diplomi-insinööri) eikä osannut helppoja yhteenlaskuja kun ei ollut laskinta. Ilmeisesti tämäkin valittava maisteri on näitä jotka ei tajua lukemaansa jos on vaikeuksia tulkita laskuja joita ei näin kansakoulu/kauppakoulu pohjalta ole minkäänlaisia vaikeuksia tulkita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      3061
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1718
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      21
      1410
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1238
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1231
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1147
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1052
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1035
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      952
    Aihe