Maataloustukea Suomen rikkaimmille asian harrastaj

Oikaisutukiin

On käsittämätöntä, että maataloustukea jaetaan sellaisille rikkaille, joille maatalous ei ole pääasiallinen toimi, kuten Herlinille ja Wahlroosille. Herlinit ovat saaneet koko sen ajan kun maataloustukea on Suomessa jaettu liki 300 000 €/v ( indeksin mukaan ehkä suurempikin). Wahlroos on saanut sen jälkeen, kun hankki omistukseensa Joensuun kartannon n. 300 000 €/v. Eli 10 vuoden ajalta yhteensä yli 3 miljoonaa euroa.
Nämä rikkaat ovat siis saaneet yli 10 miljoonaa euroa harrastuksestaan meidän verovaroista. Wahlroos on itsekkin todennut, että maataloustuki ei ole oikea tapa
maatalouden ansaintalogiikassa.

9

187

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyväveliverkosto-elää

      Tästä näkee että "hyväveli" verkosto elää on voimissaan ja rikas kaveri auttaa rikasta kaveriaan. Tästä syystä en äänestä porvaripuolueita enkä tule näin koskaan jatkossakaan tekemään. Ennemmin äänestän vaikka persuja kuin porvareita.

    • saakoottukensa

      En ole maanviljelijä. Miten te rajoittaisitte "maataloustuen". Kuka tai ketkä sitä sitten tarvitsevat, eikö pelisäännöt tule olla kutakuinkin kaikille samat.
      Todellisuudessa maataloustuet ovat tukia kuluttajille.
      En siis ole maanviljelijä eikä kukaan sukulaisistani tai tuttvistani ole maanviljelijä, kuitenkin näen asian näin.

      • verokuppaus

        ihmiset haluaa jakaa maataloustukea, eikös se kesKUSTA ole parhaillaan gallupjohdossa? ei se työllisyyttä ainakaan auta, että suurmaanomistajille maataloustukia pumpataan; kansallisia tukia meillä maataloustuista 60% ja sitten EU:n kautta kiertää 40% -osuus maataloustuista. koska Suomi on EU:N nettomaksaja, tulee tuolle 40%:lle veronmaksajan näkökulmasta moninkertainen hinta.
        työllistä maataloustukie ei ainakaan; maatalouspuolella on työvoimasta alle 3%. veroeuroissa halvemmaksi tulisi laittaa kaikki maanviljelijät työttömiksi ja maksaa niille vaikka työttömyyspäivärahaa...


    • Talonpojan-tappolinja

      Onko monimiljonäärien saama maataloustuki tuki kuluttajille. Ei ole. Suomessa ruoka on EU-maiden kalleinta, vaikka suomalaiset maksavat suurta kansallista maataloustukea, josta esim. tanskalaiset ovat valittaneet.
      Suomalaiset maksavat maataloustuotteista kolmeen eri kertaan, eli
      1. kansallisena maa- ja metsätaloustukena (yli 200 eri tukimuotoa)
      2. elintarvikkeiden erittäin korkeina hintoina (muutamien tuotteiden hinnat vähän laskivat, kun Venäjän vienti ei vedä)
      3. EU-jäsenmaksuja. Suomi maksaa EU:oon ennemän kuin mitä saa maataloustukiaisina. EU:oon liityttäessä sanottiin, että Suomi saa maataloustukiaisina enemmän kuin mitä maksaa EU:lle. Nyt se on päivastoin.

      Maataloustuki maksetaan tilakokojen suuruuden tai eläinmäärien mukaan, mitä suurempi tila tai mitä suurempi eläintehdas, niin sitä suurempi tuki. Näin tukipolitiikalla on saatu pienet ja keskisuuret tilat häviämään ja työttömyys kasvamaan, kun pientilalliset ovat työttömyyskortistoissa. Tukipolitiikalla on saatu maaseutu autioksi, kun maaseudulle ovat jääneet vain suuret tuotantoyksiköt, joita yhteiskunta tukee, ns. rälssitilat eli nyky-yhteiskunnan kolhoosit. Vennamon (entinen Suomen Maaseudun Puolue) pelkäämä TALONPOJAN TAPPOLINJA on toteutettu tukiaispolitiikan avulla, mikä on ollut ainoastaan suurtilallisten ja kartanoherrojen etu.

    • mehtästä

      jOO JA NE PELLOT JA METSÄT PITÄIS SAADA VEROLLE MYÖS, NIINKUIN MUUTKIN KIINTEISTÖT. EI KELPAA, ETTÄ SE ON VAIKEA TOTEUTTAA. NIINHÄN SE AIKOINAAN OLI PALKKAVEROTUKSENKIN KOHDALLA.

      • roistokeskusta

        niin, se on kumma, ettei kiinteistövero koske maanviljelijöitä ja metsänomistajia; vaan kupataan vaikka pienituloisilta mummonmökissäasujilta; tavalla, ettei jakaudu verorasite lainkaan tasaisesti. kummallista puuhaa tässä maassa! ei tule keskustalle ääntä ainakaan minulta!


      • Maataloustuki_avoimeksi
        roistokeskusta kirjoitti:

        niin, se on kumma, ettei kiinteistövero koske maanviljelijöitä ja metsänomistajia; vaan kupataan vaikka pienituloisilta mummonmökissäasujilta; tavalla, ettei jakaudu verorasite lainkaan tasaisesti. kummallista puuhaa tässä maassa! ei tule keskustalle ääntä ainakaan minulta!

        Sipilältä, kepun puheenjohtajalta, pitäisi kysyä vaalitenteissä, paljonko Suomen kansallinen ja EU:sta saamansa MAATALOUSTUKI on yhteensä. Tietääkö Sipilä, miten eri maa- ja metsätatalousyrittäjät ovat tukia yli 200 eri tukimuodosta anoneet ja saaneet ja paljonko ovat vuosittaiset maatalousyrittäjien saamat erilaiset veroedut. Kuluttajia kiinnostaisi tietää myös se Anttilan ministerikaudellaan tekemä tutkimus, että miksi ruuan hinta on EU-maiden kalleinta, johtuuko se tuottajahinnoista, tukkuhinnoista ja vähittäiskaupasta. Miksi tutkimustulos salattiin kuluttajilta? Kepulaiset ministerit (Vanhasen vaatimus) vaativat työntekijöide eläkeiän nostoa. Mikä on maatalousyrittäjien eläkeikä sukupolvenvaihdoksessa ja mitkä ovat sukupolvenvaihdokseen liitetyt veroedut. Toivottavasti vaalitenteissa selviää.


    • eskimo-kokkolasta

      Eikös se EU:n periaate ole että tuotetaan siellä missä on edullista. Maatalous pois pohjoisesta ja tomaatit ja kurkut kasvamaan sinne missä lämmintä on, vai olenko ymmärtänyt "EU-periaatteen" väärin?

    • Mitäänjärkeä

      Kysymyksen pitäisi kuulua että minkä ihmeen takia täällä edes mitään viljellään kun olemme ihanassa Eurostoliitossa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe