Suomeen perustettiin ennen eduskuntavaaleja uusi, jopa pääministeriäkin korkeampi virka. Nimike on ”tuleva pääministeri”. Virkaan kuuluu hämmästyttäviä luontaisetuja. Tuleva pääministeri ei ole mistään vastuussa, mutta häntä kumarrellaan kuin vastuunkantajaa.
Valtiomieheksi aletaan kutsua poliitikkoa, joka tekee valtiomiestekoja. Tuleva pääministeri on valmis valtiomies ilman mitään tekoja. Hänen mahdollisten tulevien urotekojensa aurinko paistaa niin kirkkaasti, että vaikuttaisi tahdittomalta kysellä vielä kypsyvien tekojen tarkempaa luonnetta.
Olen tavannut tulevan pääministerin virkaan nimitetyn keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kerran. Se tapahtui tamperelaisessa taksijonossa. Mies vaikutti mukavalta. Saman vaikutelmaan on päätynyt suuri osa suomalaisista, vaikka he ovat tavanneet Sipilän vielä harvemmin.
Kepun presidenttiehdokas Johannes Virolainen valitti kolmekymmentä vuotta sitten demareitten presidenttiehdokkaan Mauno Koiviston kansansuosiota. Kun muut poliitikot vastasivat toimittajan kysymykseen ”en tiedä”, kansa piti poliitikkoja tyhminä. Kun Koivisto vastasi ”en tiedä”, kansa kiitti Koivistoa rehellisyydestä.
Täsmälleen sama vastaus eri miehen suusta kuulostaa niin erilaiselta.
Mietitäänpä tätä kakkara-asiaa. Juha Sipilä esitteli kaksi vuotta sitten kakkaransa, pyöreän kiekon, jonka tarkoitus oli kai kuvata julkisen talouden ja yksityisen sektorin suhdetta tai jotain sinnepäin.
Mitäpä jos pääministeri Alexander Stubb olisi esitellyt tiedotustilaisuudessa kakkaran? Pilkkaa olisi ryöpynnyt ylhäältä ja alhaalta, oikealta ja vasemmalta. Sipilän vääntämänä kakkara oli taas söpö ja lutunen, jotenkin kotikutoinen. Se oli sen itse rustannut autotallissaan. On se taitava ja ihanan kansanomainen.
Kansansuosiota on vaikea selittää. Sitä voi vauhdittaa, mutta sitä ei voi tyhjästä synnyttää.
Sipilän kansansuosio on hyydyttänyt myös median. Tuleva pääministeri on päästetty käsittämättömän vähällä. Esimerkiksi Sipilän ulkopoliittinen osaaminen kaipaa perusteellista syventämistä. Suomen Tietotoimiston haastattelussa Sipilän sanoi, että ”kun me yhdessä Ruotsin kanssa muodostamme sotilaallisesti liittoutumattoman Pohjolan, emme muodosta uhkaa itään emmekä länteen”.
Tulevan pääministerin ulkopoliittisessa ajattelussa Suomi sijoittuu siis paitsi länteen myös lännen ja idän väliin. Sipilän mukaan Suomi saattaa halutessaan harkita Nato-jäsenyyttä. Silloin Suomi ei olisi enää liittoutumatonta Pohjolaa. Muodostaisiko Suomi silloin uhan johonkin ilmansuuntaan, kun se kerran nimenomaan liittoutumattomana ei muodosta uhkaa?
Ulkopolitiikassa Sipilä liikkuu hämärän ja itsestäänselvän rajamailla, mutta maatalouspolitiikassa linja on kristallinkirkas. Muualta säästetään, mutta maataloustuista ei leikata senttiäkään.
Mediaa hävettävämmin Sipilän ympärillä soidintanssejaan tepastelevat muitten puolueitten johtajat. He heiluttavat häntäänsä valtioneuvoston linnan ovella ja odottavat Sipilän avaavan oven hallitukseen. Harvoin jos koskaan olen nähnyt näin ryhditöntä ja mielistelevää kampanjointia. Tulkaa pois. Siellä on vaalit.
Ei-kepulaiset puolueet käyvät vaalitaistoaan yhden yhteisen ja lamauttavan periaatteen voimin: nyt ei pahoiteta Sipilän mieltä.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän suurin saavutus ennen eduskuntavaaleja on se, ettei hän ole tehnyt mitään. Tähän samaan saavutukseen on valitettavasti yltänyt myös pääministeri Alexander Stubb. Jälkimmäinen on mahdollistanut edellisen menestyksen.
Valtiomieheksi aletaan kutsua poliitikkoa, joka tekee valtiomiestekoja. Tuleva pääministeri on valmis valtiomies ilman mitään tekoja. Hänen mahdollisten tulevien urotekojensa aurinko paistaa niin kirkkaasti, että vaikuttaisi tahdittomalta kysellä vielä kypsyvien tekojen tarkempaa luonnetta.
Olen tavannut tulevan pääministerin virkaan nimitetyn keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kerran. Se tapahtui tamperelaisessa taksijonossa. Mies vaikutti mukavalta. Saman vaikutelmaan on päätynyt suuri osa suomalaisista, vaikka he ovat tavanneet Sipilän vielä harvemmin.
Kepun presidenttiehdokas Johannes Virolainen valitti kolmekymmentä vuotta sitten demareitten presidenttiehdokkaan Mauno Koiviston kansansuosiota. Kun muut poliitikot vastasivat toimittajan kysymykseen ”en tiedä”, kansa piti poliitikkoja tyhminä. Kun Koivisto vastasi ”en tiedä”, kansa kiitti Koivistoa rehellisyydestä.
Täsmälleen sama vastaus eri miehen suusta kuulostaa niin erilaiselta.
Mietitäänpä tätä kakkara-asiaa. Juha Sipilä esitteli kaksi vuotta sitten kakkaransa, pyöreän kiekon, jonka tarkoitus oli kai kuvata julkisen talouden ja yksityisen sektorin suhdetta tai jotain sinnepäin.
Mitäpä jos pääministeri Alexander Stubb olisi esitellyt tiedotustilaisuudessa kakkaran? Pilkkaa olisi ryöpynnyt ylhäältä ja alhaalta, oikealta ja vasemmalta. Sipilän vääntämänä kakkara oli taas söpö ja lutunen, jotenkin kotikutoinen. Se oli sen itse rustannut autotallissaan. On se taitava ja ihanan kansanomainen.
Kansansuosiota on vaikea selittää. Sitä voi vauhdittaa, mutta sitä ei voi tyhjästä synnyttää.
Sipilän kansansuosio on hyydyttänyt myös median. Tuleva pääministeri on päästetty käsittämättömän vähällä. Esimerkiksi Sipilän ulkopoliittinen osaaminen kaipaa perusteellista syventämistä. Suomen Tietotoimiston haastattelussa Sipilän sanoi, että ”kun me yhdessä Ruotsin kanssa muodostamme sotilaallisesti liittoutumattoman Pohjolan, emme muodosta uhkaa itään emmekä länteen”.
Tulevan pääministerin ulkopoliittisessa ajattelussa Suomi sijoittuu siis paitsi länteen myös lännen ja idän väliin. Sipilän mukaan Suomi saattaa halutessaan harkita Nato-jäsenyyttä. Silloin Suomi ei olisi enää liittoutumatonta Pohjolaa. Muodostaisiko Suomi silloin uhan johonkin ilmansuuntaan, kun se kerran nimenomaan liittoutumattomana ei muodosta uhkaa?
Ulkopolitiikassa Sipilä liikkuu hämärän ja itsestäänselvän rajamailla, mutta maatalouspolitiikassa linja on kristallinkirkas. Muualta säästetään, mutta maataloustuista ei leikata senttiäkään.
Mediaa hävettävämmin Sipilän ympärillä soidintanssejaan tepastelevat muitten puolueitten johtajat. He heiluttavat häntäänsä valtioneuvoston linnan ovella ja odottavat Sipilän avaavan oven hallitukseen. Harvoin jos koskaan olen nähnyt näin ryhditöntä ja mielistelevää kampanjointia. Tulkaa pois. Siellä on vaalit.
Ei-kepulaiset puolueet käyvät vaalitaistoaan yhden yhteisen ja lamauttavan periaatteen voimin: nyt ei pahoiteta Sipilän mieltä.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän suurin saavutus ennen eduskuntavaaleja on se, ettei hän ole tehnyt mitään. Tähän samaan saavutukseen on valitettavasti yltänyt myös pääministeri Alexander Stubb. Jälkimmäinen on mahdollistanut edellisen menestyksen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kommentti. Virhe on siinä ettei nykyinen pääministeri Alexander Stupp mielestäsi ole mitään tehnyt.
Ei änkyrä Rinteen kanssa pysty tekemään yhteistyötä.
sipilä ja pekkarinen kusi kepu tavotteet ei suomi tarvitse huijareita hallituksessa
Jari Tervo on varsin hyvin analysoinut Juha Sipilän tekemättä jättämiset.
Sipilässä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla osaamattomuus kyvyttömyyteen.
Sipilästä tulee "nukkehallitsija " joka tarvitse apua asiassa jos toisessakin.
On erittäin vaarallista jos sellainen henkilö on maamme ylinpäättäjä !