Hei!
Verottaja on keksinyt tuloja tyhjästä:
Omistamme puolisoni kanssa puoliksi osakeyhtiön, A. Yhtiömme on maksanut meille palkkaa ja osinkoa, ja nämä tiedot ovat oikein ja verottajalle ilmoitetun mukaisia. Tämän lisäksi verottaja on keksinyt meille tyhjästä toisen, eri nimisen yhtiön, B. Tämä yhtiö B on maksanut meille palkkaa ja osinkoja täsmälleen samat summat kuin yhtiö A. Osakkeiden omistus on sama yhtiöissä A ja B, mutta arvo/osake on eri. Tämän uuden yhtiön ja uusien tulojen ym. seurauksena lähes kaikki kohdat ilmoituksessa ovat väärin.
Mielestäni kysymys on vakavasta virheestä, jonka syntytapa pitäsi selvittää, ja virhe korjata. Yritin puhelimitse, mutta huonolla menestyksellä. Kuka pystyisi virheen korjaamaan? En haluaisi tehdä turhaa työtä todistaakseni etten ole saanut B:ltä palkkaa tai osinkoa.
Yhtiö B näyttäisi olevan myös olemassa, mutta meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Pahoja virheitä esitäytetyssä veroilmoituksessa
3
106
Vastaukset
Hei ja kiitos kysymyksestäsi
Onpa harmillista, että tuollainen virhe on tapahtunut. Virheen korjaamiseksi ilmoita oikeat tiedot esitäytetyllä veroilmoituksellasi. Selvitä tuo vaatimuksesi lisätietoja –kohdassa.
Ystävällisin terveisin Seija Verotiimistä- Yhtiöt_A_ja_B
Voitto kotiin!
Näyttää siltä, että verottajan virheitten takia minä jään voitolle. Jos en ilmoita mitään, niin mitä verottaja tekee? Voiko minua syyttää jostakin, sillä ainakin yritin ilmoittaa, mutta verottajaa ei tunnu kiinnostavan. Hei Yhtiöt_A_ja_B ja kiitos kysymyksestäsi!
Emme ota puhelimitse korjauksia vastaan vaan korjaukset tulee tehdä joko esitäytetyn veroilmoituksen ilmoitusosalla tai Veroilmoitus verkossa palvelussa osoitteessa www.vero.fi/veroilmoitus. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla.
Jokaisella meistä on velvollisuus tarkistaa esitäytetty veroilmoitus ja täydentää/korjata siinä ilmenevät puutteet/virheet. Ilmoitusvelvollisuus perustuu verotusmenettelystä annettuun lakiin ja sen 7§:ään. Verovelvollinen on velvollinen korjaamaan ja täydentämään tiedot sekä palauttamaan veroilmoituksen. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä seurauksena voi olla veronkorotusta.
Ystävällisin terveisin,
Laura Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5511579Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla958779Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.94352Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka203931Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53851Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73626- 893560
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133419Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343202Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452375