SUOMEN PARAS

Suomen paras puolue on ehdottomasti kommunistinen puolue.
He ovat ainoa puolue, joka vielä tunnustaa ja näkee köyhät.Nyt kun Soinivaarakin petti äänestäjänsä sanomalla ettei Suomessa EU:N ilmaista ruoka-apua tarvita.
Äkkiä se meni miehellä vallanhuuma päähän ja köyhät unohtu.
Ja ydinvoima-asiakin näyttää olevan vähemmän tärkeää kuin koskaan tälle takinkääntötemppua harjoittelevalle puolueelle.
Vaikeuksissa on vihreät myös Ruotsissa ja Saksassa, on näköjään tosi rankkaa valita vallan ja uskottavuuden välillä.
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos köyhät, työttömät, syrjäytyneet jaksaisivat edes äänestää jotain puoluetta, uusia puolueita ei tarvittaisi. Heillä olisi valtaa jos he sitä käyttäisivät. Mielestäni äänestämättä jättäminen on tyhmintä mitä köyhä tekee kun et äänestä, äänestät juuri niitä ihmisiä eduskuntaan joita et missään tapauksessa haluaisi siellä olevan. Hyvä esimerkki oli viime vaalit ja Sauli Niinistön lupaus OIKEISTOLAISESTA POLITIIKASTA jota Suomen köyhälistö on saanut tuta!

Äänestä

Onko olemassa kommunisteja vielä. Vasemmistoliittokin on vitsi.

Äänestä

Onko suomalaisten joukossa todellakin niin typeriä ihmisiä, jotka vielä 2000-luvullaa uskaltaa käyttää sanaa kommunismi? Eiköhän jo riittää! Ollaan kaikki edellisen sadan vuoden aikana nähty, mitä se on aiheuttanut! Tällä keskustelupalstalla on yksi hullu, joka olisi pikaisesti lähetettävä mielentilatutkimukseen.

Äänestä
  • Minä uskallan.
    Parempi maltillinen kommunismi kuin riistokapitalistinen karmeus.

    Äänestä

  • kommunismi! kirjoitti:

    Minä uskallan.
    Parempi maltillinen kommunismi kuin riistokapitalistinen karmeus.

    Mitenkähän tuo MALTILLIS-kommunistinen puolue eroais niistä entisistä vanhanaikaisista kommunisteista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PUOLUE kirjoitti:

Suomen paras puolue on ehdottomasti kommunistinen puolue.
He ovat ainoa puolue, joka vielä tunnustaa ja näkee köyhät.Nyt kun Soinivaarakin petti äänestäjänsä sanomalla ettei Suomessa EU:N ilmaista ruoka-apua tarvita.
Äkkiä se meni miehellä vallanhuuma päähän ja köyhät unohtu.
Ja ydinvoima-asiakin näyttää olevan vähemmän tärkeää kuin koskaan tälle takinkääntötemppua harjoittelevalle puolueelle.
Vaikeuksissa on vihreät myös Ruotsissa ja Saksassa, on näköjään tosi rankkaa valita vallan ja uskottavuuden välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu