Viidentoista minuutin lyhytelokuva kertoo Työ- ja elinkeinoministeriön
järjestämästä Talvivaara-infosta, jossa kaikki ei mennyt aivan
suunnitelmien mukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=JvLoOSxneRM
-Olennaista Talvivaaran tarinan kannalta oli kuitenkin myös se, että nyt
ensimmäistä kertaa esitettiin julkisesti ja suoraan päättäville tahoille
vaatimus kaavaillun kaivoskaupan perumisesta.
On vaikea perustella,etteikö tämä poliittinen aloite olisi uutinen,
ihmettelee Hyvönen median täydellistä hiljaisuutta aloitteesta.
-Päätoimittajien ja toimituspäälliköiden ja myös niiden tahojen, jotka
ylläpitävät tätä eliittiä suojelevaa journalistista maan tapaa, olisi
syytä pysähtyä ja miettiä vastuutaan.
-Virkamiesten ja taloudellisen vallan suojelu, ei saa ohittaa journalistisia kriteereitä,
muuten yhteiskunnalta puuttuvat tuntosarvet reaalitodellisuuteen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
pieni lisäys:
Aloitusosio katosi yli kymmeneksi minuutiksi Suomi24/Kajaani sivulta, kunnes yllättäen palautettiin takaisin (kerittiin tarkistaa kahdella eri koneella).
Eiköhän se sijoittaja vetäydy vähin äänin vaalien jälkeen.
Asia on juuri niin, tuleva uusi jatkaja nousee puihin viimeistään juhannukseen mennessä. Uusi työ-ja elinkeinoministerin salkun haltia pitäisi olla hommaan pätevä, ei mikään Pekkarisen kaltainen asioiden ryssiä. Missään päin maailmaa ei ole yhtä huonoa kaivoslakia kuin meillä.
Ei pidä unohtaa, että ARI KORHONEN toi jo 2012 aristelematta suuren yleisön tietoisuuteen sen asian, Talvivaara oli juoksuttanut 2012 syksyllä luvattomasti happamia liemiä ehdottomasti emäksisisinä pidettäviin kipsisakka-altaisiin!
https://www.youtube.com/watch?v=au2UyMB64DY
Allasvuotohan myöhemmin tutkitusti syntyi happojen liettäessä kipsisakka-altaiden tiivistyneet lietteet muovikalvojen päältä uudelleen. Samalla liukenivat myös myrkkymetallisakat, jotka lötköttävät edelleen Ylä-Lumijärven, Lumijoen, Kivijärven, Kivijoen, Laakajärven...
Salmisen, Kalliojoen, Kalliojärven, Kolmisopen, Tuhkajoen, Jormasjärven, Pienen Jormasen, Jormasjoen ja Nuasen pohjissa.
Kyllä ARI oli ainut tunnettu kainuulainen poliitikko 2012, joka tonki Talvivaaran epäkohdat ja lainrikkomukset aikoinaan esiin... ja itsensä likoon pannen toi nuo epäkohdat julkisuuten. Otti ison riskin niin itsensä kuin yrityksensä puolesta.
Toivottavasti rehellisyys maan perii edes eduskuntavaaleissa 19.4.2015!
( Suurelta yleisöltä median pimittämät ministeriö- ja ministerivierailuvideot 10.4.2015:
https://www.youtube.com/watch?v=JvLoOSxneRM ,
Ari kävi Helsingissä esittämässä ministeriön edustajille saman lauselman paria päivää aiemmin. Kohdasta 2min alkaen:
https://www.youtube.com/watch?v=JvLoOSxneRM )
Taetaapa arin kohalla olla olla väärä linkki...
https://www.youtube.com/watch?v=duK5fWQVWp
Heh, heh... ainakin minun koneella tuosta linkistä tulee ilmoitus:
"! Virhe vahvistuksen aikana."
"Video ei ole olemassa"
"Pahoittelumme"
Kasi eri konetta eri selaimilla antoi saman tuloksen.
Kuka meitä "valvoo"?
Kokeillaanpa tätä:
http://tinyurl.com/osxvk25
www.youtube.com/watch?v=duK5fWQVWp4
Vai muokataanko täällä osoitteitakin?