http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041319512587_uu.shtml
Suomessa ollaankin yllättävän uskovaista. Silmiinpistävää oli se, että eniten uskovia on vähän koulutettujen ja hyvin korkeasti koulutettujen joukossa (tohtoreista suurempi prosentti kuin maistereista).
mielenkiintoista
16
<50
Vastaukset
- aikajännäjuttu
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/11530382/Mapped-These-are-the-worlds-most-religious-countries.html
Vielä mielenkiintoisemmaksi asia menee kun lukee alkuperäisen uutisen englanniksi, koska sen mukaan NUORET ovat uskonnollisempia kuin vanhemmat ihmiset. Uutista pitää lukea nyt oikeassa kontekstissa, eli ei olla uskovaisia, vaan uskonnollisia.
Eli henkisyys on tällä hetkellä muotia, itsensä etsiminen yms ja se liittyy uskonnollisuuteen, ei sinänsä johonkin yksittäiseen uskontoon.
Eli kuten eräs tutkimus Suomesta kertoi, niin noin 10 % sellaisista suomalaisista, jotka kertovat olevansa kristittyjä, uskoivat jälleensyntymiseen, joka ei käsittääkseni kuitenkaan ole aivan kristinuskon oppien keskeisimpiä kohtia. Tämähän selviää vaikka naistenlehtiä lukemalla, jossa uskovaisena itseään pitävä selittää, kuinka käy ainakin jouluna ja pääsiäisenä kirkossa, koska uskoo ja sitten kertoo olleensa edellisessä elämässä jokin prinsessa Persian hovissa yms. Kyseinen henkilö voisi olla vaikkapa kristitty hindu yms, eli ei oikein sovi yhdenkään kristilllisenä itseään pitävän yhteisön suojaan, eikä varmaan henkilökään kokisi itseään sellaisessa kovin tervetulleeksi, jos erehtyisi uskostaan puhumaan.
Ihminen sanoo olevansa uskonnollinen ja Suomessa hän mieltää itsensä kristityksi, vaikka uskoo jälleensyntymiseen, lukee ja tykkää buddhalaisten elämänviisauksista ja niin edelleen.
Pew Study kertoo tulevaisuuden muutosista hieman tarkemmin:
http://www.pewforum.org/2015/04/02/religious-projections-2010-2050/
Joten vaikka ihmiset sanoisivat olevansa kristittyjä, heidän uskonnolliset tapansa ja ajatuksensa voivat olla täysin pakanallisia ja jos ollaan tarkkoja, heillä ei ole kristittyjen taivaaseen mitään asiaa. Eli he ovat uskonnollisia, mausteita käsityksissä hieman sieltä sun täältä.- Opi.joskus.jotain
Bushmanni yrittää viimeiseen asti selittää asioita toiseksi kuin asiat ovat. Nyt hän epätoivossaan panee rajaa sille minkä "HÄN" hyväksyy uskovaiseksi - hänelle on olemassa uskonnollisia ja uskovaisia ja hengellisyys on jotain mikä ei kuulu uskoon ???
Todellisuudessa asia on juuri päin vastoin, juuri hengellisyys on jokaisen uskovaisen uskon välttämätön osa. Opi.joskus.jotain kirjoitti:
Bushmanni yrittää viimeiseen asti selittää asioita toiseksi kuin asiat ovat. Nyt hän epätoivossaan panee rajaa sille minkä "HÄN" hyväksyy uskovaiseksi - hänelle on olemassa uskonnollisia ja uskovaisia ja hengellisyys on jotain mikä ei kuulu uskoon ???
Todellisuudessa asia on juuri päin vastoin, juuri hengellisyys on jokaisen uskovaisen uskon välttämätön osa.>>> Bushmanni yrittää viimeiseen asti selittää asioita toiseksi kuin asiat ovat >>
En suinkaan. Kyllä tätä mieltä ovat nuo uskontotieteilijätkin, jotka tutkivat yksilöiden ja suurempien yhteisöjen kokemaa uskonnollisuutta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnollisuus
Jos olen kerran kauheasti väärässä, niin miten itse kuvailisit tyypillistä suomalaista, joka kertoo olevansa kristitty, mutta ei usko kristinuskon persoonalliseen Jumalaan, mutta uskoo jälleensyntymiseen?
Sillä enää noin 30 % suomalaisista uskoo raamatun kuvailemaan Jumalaan, vaikka he samaan aikaan väittävät olevansa kristittyjä.
Onko noin uskova kenties enemmän uskonnollinen, vai uskovainen?
Eli suurin osa nk. uskovista ei enää edes pidä uskontonsa opinkappaleita tosina, eikä usko niihin, vaikka he silti samaan aikaan väittävät olevansa kyseisen uskonnon edustajia.
Eihän esim. adventtikirkko kastaisi sellaista ihmistä, joka kertoisi että ei usko raamatun jumalaan, mutta uskoo jälleensyntymiseen, mutta silti hän itse pitäisi itseään kristittynä, joten ei kai sellainen mikään uskova ole?
Joten se tarkoittanee sitä, että kyseessä lienee enemmän ihmisen uskonnollisuus ja määrätty kaipuu uskonnolliseen ajatteluun ja että uskonnoista on tulossa enemmän ihmisen itsensä henkilökohtaisesti kokema asia, jota eivät enää ohjaa kirkot tai niiden opit.
http://www.fsd.uta.fi/fi/julkaisut/julkaisusarja/FSDjs09_uskonto.pdf
>>>Kuinka uskonnollisia suomalaiset ovat?
Uskonnollisuus ei ole yksiulotteinen ilmiö ja niinpä sitä on mahdollista mitata useilla eri tavoilla. Yksinkertaisinta on luonnollisesti kysyä ihmisiltä suoraan, kuinka uskonnollisina he itseään pitävät. Tällaiseen kysymykseen annettu vastaus pohjautuu kuitenkin siihen, kuinka vastaaja suhteuttaa itsensä ympärillään oleviin toisiin, ja mittaa siten enemmän suhdetta kuin varsinaista ominaisuutta. Hyvin maallisessa ympäristössä lieväkin uskonnollisuus näyttäytyy helposti voimakkaana. Huolimatta arvioinnin suhteellisuudesta, itsearvioitu uskonnollisuus on kuitenkin tärkeä osa itse ilmiötä, sillä se mittaa samalla myös uskonnon esiinpistävyyttä yksilön itseymmärryksen ja elämän kannalta. On nimittäin myös niin, että pelkistä uskomuksista ei voida päätellä, kuinka keskeinen rooli niillä on yksilön elämässä. >>- pyhpyh
Ateismi sucks. Se on jutun juju.
- täyspyh
Kaiken pointtihan on se, että sinä ateistina olet häviäjän puolella. Se siitä.
pyhpyh kirjoitti:
Ateismi sucks. Se on jutun juju.
Ei kai?
>>> Kouluttamattomien ihmisten joukossa on enemmän uskovaisia kuin koulutettujen. >>
Ei taikausko muutu sillä todeksi, että siihen uskoo.
Ja vuonna 2050 sinä olet häviäjien puolella, kun islam on ohittanut kristinuskon suosiossa, eikä sinun vapahtajaasi näy, eikä kuulu, eikä tosin muidenkaan uskontojen.
Sinun jumalasi istuskelee asemalla, vaikka jokainen juna on jo mennyt, eikä jumalallasi ole tehnyt yhtään mitään satoihin vuosiin, eikä enää tehdä, joten jumalasi pysyy uskonnollisten ihmisten mielikuvituksessa hengissä, mutta muualla se on kuollut jo aikoja sitten. Joten saapi sitä puusepän poikaa takaisin odotella ja ennemmin tai myöhemmin sillä ei enää kyseistä uskontoa myydä, vaikka nyt joku hölmö voi uskoa pikaiseen paluuseen, vaikka sitä on tehty jo yli 2000 vuotta.- pyhpyh
bushmanni kirjoitti:
Ei kai?
>>> Kouluttamattomien ihmisten joukossa on enemmän uskovaisia kuin koulutettujen. >>
Ei taikausko muutu sillä todeksi, että siihen uskoo.
Ja vuonna 2050 sinä olet häviäjien puolella, kun islam on ohittanut kristinuskon suosiossa, eikä sinun vapahtajaasi näy, eikä kuulu, eikä tosin muidenkaan uskontojen.
Sinun jumalasi istuskelee asemalla, vaikka jokainen juna on jo mennyt, eikä jumalallasi ole tehnyt yhtään mitään satoihin vuosiin, eikä enää tehdä, joten jumalasi pysyy uskonnollisten ihmisten mielikuvituksessa hengissä, mutta muualla se on kuollut jo aikoja sitten. Joten saapi sitä puusepän poikaa takaisin odotella ja ennemmin tai myöhemmin sillä ei enää kyseistä uskontoa myydä, vaikka nyt joku hölmö voi uskoa pikaiseen paluuseen, vaikka sitä on tehty jo yli 2000 vuotta.Sinä olet jo hävinnyt. Me voitamme. Islamista viis.
- Exadventistiparka
bushmanni kirjoitti:
Ei kai?
>>> Kouluttamattomien ihmisten joukossa on enemmän uskovaisia kuin koulutettujen. >>
Ei taikausko muutu sillä todeksi, että siihen uskoo.
Ja vuonna 2050 sinä olet häviäjien puolella, kun islam on ohittanut kristinuskon suosiossa, eikä sinun vapahtajaasi näy, eikä kuulu, eikä tosin muidenkaan uskontojen.
Sinun jumalasi istuskelee asemalla, vaikka jokainen juna on jo mennyt, eikä jumalallasi ole tehnyt yhtään mitään satoihin vuosiin, eikä enää tehdä, joten jumalasi pysyy uskonnollisten ihmisten mielikuvituksessa hengissä, mutta muualla se on kuollut jo aikoja sitten. Joten saapi sitä puusepän poikaa takaisin odotella ja ennemmin tai myöhemmin sillä ei enää kyseistä uskontoa myydä, vaikka nyt joku hölmö voi uskoa pikaiseen paluuseen, vaikka sitä on tehty jo yli 2000 vuotta.Olen siinä kanssasi samaa mieltä, että Jeesukseen ja Raamtun selkeään opetukseen todella uskovia on yhä vähemmän. Usko on vaihtunut tapoihin ja kaikenlaisen puhtaan opin sekoittamiseen valheiden kanssa.
Näin myös Jeesus näki ennalta tätä aikaa ja mihin olemme nyt menossa: Luuk 18:8 "... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Jeesuksen sanoissa on selkeä viisaus - kun evankeliumi on kaikkien tarjolla, mutta juuri kukaan ei enää halua sitä ottaa vastaan, miksi Jumala antaisi tämän maailman menon enää jatkua ? Saman tien voi silloin viheltää pelin poikki ja pistää omalle porukalle juhlat pystyyn ?
Siinä kun kristilliset arvot ovat vaihtuneet kristillisyyden vastaisiin, onkin kai kohta pahempi asia olla tuomittu lapsiparoille jotakin Jeesuksesta opettaneena, kuin olla pedofiliasta tuomittu opettaja. Pedofiliasta saa sentään vain 5 vuoden kiellon lapsityöstä...
Joten esille tuomassasi ei ole mitään uutta auringon alla, siis meille uskoville.
Jos ja kun eräänä päivänä uskovia aletaan vainota Jeesuksen nimen ja uskon tähden, otamme sen ilolla vastaan:
Matt. 5:10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." Exadventistiparka kirjoitti:
Olen siinä kanssasi samaa mieltä, että Jeesukseen ja Raamtun selkeään opetukseen todella uskovia on yhä vähemmän. Usko on vaihtunut tapoihin ja kaikenlaisen puhtaan opin sekoittamiseen valheiden kanssa.
Näin myös Jeesus näki ennalta tätä aikaa ja mihin olemme nyt menossa: Luuk 18:8 "... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Jeesuksen sanoissa on selkeä viisaus - kun evankeliumi on kaikkien tarjolla, mutta juuri kukaan ei enää halua sitä ottaa vastaan, miksi Jumala antaisi tämän maailman menon enää jatkua ? Saman tien voi silloin viheltää pelin poikki ja pistää omalle porukalle juhlat pystyyn ?
Siinä kun kristilliset arvot ovat vaihtuneet kristillisyyden vastaisiin, onkin kai kohta pahempi asia olla tuomittu lapsiparoille jotakin Jeesuksesta opettaneena, kuin olla pedofiliasta tuomittu opettaja. Pedofiliasta saa sentään vain 5 vuoden kiellon lapsityöstä...
Joten esille tuomassasi ei ole mitään uutta auringon alla, siis meille uskoville.
Jos ja kun eräänä päivänä uskovia aletaan vainota Jeesuksen nimen ja uskon tähden, otamme sen ilolla vastaan:
Matt. 5:10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.">> Näin myös Jeesus näki ennalta tätä aikaa ja mihin olemme nyt menossa: Luuk 18:8 "... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" >>
Tässäpä sen näkee, että miten paljon Jeesus arvostaa seuraajiensa uskoa, eli hän näki ennalta, että usko alkaa hiipua, mutta silti häntä ei kiinnosta tulla takaisin.
>>> Jeesuksen sanoissa on selkeä viisaus - kun evankeliumi on kaikkien tarjolla, mutta juuri kukaan ei enää halua sitä ottaa vastaan, miksi Jumala antaisi tämän maailman menon enää jatkua ? >>>
Tästähän oli puhetta jo toisessa ketjussa, mutta vastausta en saanut, eli että montako maailmansotaa, sotaa, terrori-iskua, itsemurhaa, murhaa, tappoa, raiskausta, tuhopolttoa, aborttia, yms yms yms Jeesus vielä kaipaa, että jaksaa nostaa ahteriansa penkiltä ja tulee takaisin?
Minä veikkaan, että mikään määrä murhia, sotia, abortteja tai muuta ei Jeesukselle riitä, vaan hän kieli pitkällä odottaa, että vieläkö tuokin murha onnistuisi ja kun se on tapahtunut, Jeesus huomaa taas yhden uuden mielenkiintoisen murhan kohta tapahtuvaksi ja hän odottaa, että se on tehty ja taas onkin uusi murha tuossa juuri tuloillaan, niin annetaapas senkin tapahtua ja taas tuolla näköjään uusi murha, niin menköön vielä sekin samaan piikkiin ja tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Jeesukselle ei mikään riitä, kuten on nähtävissä, jos 2000 vuotta kristittyjen vainoa ei hänelle ole tarpeeksi, ei kaksi maailmansotaa, ennen sitä 1700 vuotta sotia Euroopassa putkeen, ei miljoonat abortit jne jne jne.
>>> Jos ja kun eräänä päivänä uskovia aletaan vainota Jeesuksen nimen ja uskon tähden, otamme sen ilolla vastaan:
Matt. 5:10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." >>
Ja osa on niin käsittämättömän tyhmiä, että he odottavat jopa lisää vainoa, jotta jospa se nyt sitten Jeesukselle riittäisi, kun aikaisempi vaino ja väkivalta ei riitä.
Olette te melkoisia, ei voi muuta sanoa, mutta iloisia vainojen odotteluja vaan sullekin! Toivottavasti siinä vaiheessa, kun sinulta revitään uskosi tähden kynsiäsi irti tai kaivetaan silmiä päästä kun olet vielä elossa, se sitten riittäisi vapahtajallesi, mutta minäpäs profetoin, että ei riitä.- pyhpyh
bushmanni kirjoitti:
>> Näin myös Jeesus näki ennalta tätä aikaa ja mihin olemme nyt menossa: Luuk 18:8 "... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" >>
Tässäpä sen näkee, että miten paljon Jeesus arvostaa seuraajiensa uskoa, eli hän näki ennalta, että usko alkaa hiipua, mutta silti häntä ei kiinnosta tulla takaisin.
>>> Jeesuksen sanoissa on selkeä viisaus - kun evankeliumi on kaikkien tarjolla, mutta juuri kukaan ei enää halua sitä ottaa vastaan, miksi Jumala antaisi tämän maailman menon enää jatkua ? >>>
Tästähän oli puhetta jo toisessa ketjussa, mutta vastausta en saanut, eli että montako maailmansotaa, sotaa, terrori-iskua, itsemurhaa, murhaa, tappoa, raiskausta, tuhopolttoa, aborttia, yms yms yms Jeesus vielä kaipaa, että jaksaa nostaa ahteriansa penkiltä ja tulee takaisin?
Minä veikkaan, että mikään määrä murhia, sotia, abortteja tai muuta ei Jeesukselle riitä, vaan hän kieli pitkällä odottaa, että vieläkö tuokin murha onnistuisi ja kun se on tapahtunut, Jeesus huomaa taas yhden uuden mielenkiintoisen murhan kohta tapahtuvaksi ja hän odottaa, että se on tehty ja taas onkin uusi murha tuossa juuri tuloillaan, niin annetaapas senkin tapahtua ja taas tuolla näköjään uusi murha, niin menköön vielä sekin samaan piikkiin ja tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Jeesukselle ei mikään riitä, kuten on nähtävissä, jos 2000 vuotta kristittyjen vainoa ei hänelle ole tarpeeksi, ei kaksi maailmansotaa, ennen sitä 1700 vuotta sotia Euroopassa putkeen, ei miljoonat abortit jne jne jne.
>>> Jos ja kun eräänä päivänä uskovia aletaan vainota Jeesuksen nimen ja uskon tähden, otamme sen ilolla vastaan:
Matt. 5:10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta." >>
Ja osa on niin käsittämättömän tyhmiä, että he odottavat jopa lisää vainoa, jotta jospa se nyt sitten Jeesukselle riittäisi, kun aikaisempi vaino ja väkivalta ei riitä.
Olette te melkoisia, ei voi muuta sanoa, mutta iloisia vainojen odotteluja vaan sullekin! Toivottavasti siinä vaiheessa, kun sinulta revitään uskosi tähden kynsiäsi irti tai kaivetaan silmiä päästä kun olet vielä elossa, se sitten riittäisi vapahtajallesi, mutta minäpäs profetoin, että ei riitä.Pyh. Olet matkalla helvetin tuleen.
pyhpyh kirjoitti:
Sinä olet jo hävinnyt. Me voitamme. Islamista viis.
Jos harrastamme loogista ajattelua, joka ei tietenkään ollut se syy, jonka johdosta sinä päädyit amerikkalaiseen 1800-luvulla perustettuun uususkontoon, niin jokainen jumaliin uskova on automaattisesti häviäjien puolella.
Sillä kun otetaan huomioon jumalien määrä, niin todennäköisyyden perusteella palvot aivan väärää jumalaa.
Eniten maailmassa on katolisia, joita on noin 1.1 miljardia ja heidän mielestään kaikki muut joutuvat kadotukseen.
Samoin ajattelevat jokaisen muun jumalan kannattajat tai uskonnon tai lahkon kannattajat, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet veikannut väärin ja olet matkalla jonkin jumalan kadotukseen.
Eli ainoa mikä on varmaa on se, että jumalat eivät pidä meistä ja ovat koston- ja verenhimoisia hulluja.
Siksi heistä kannattaa pysyä niin kaukana kuin se inhimillisesti on mahdollista.Kristinuskohan saa elinvoimansa, juuri siitä, että ihmisen teot jälleensyntyvät, lunastusoppihan on sen tae, sillä kuolemanjälkeinen taivas takaa sen, että tuo syntinen perimä palaa takaisin maanpäälle syntyvässä lapsessa perisyntinä.
LUVATAAN SYNNIT ANTEEKSI ARMON KAUTTA, MUTTA SE EI OLE SYYN JA SEURAUKSEN LAIN MUKAAN MAHDOLLISTA.
Kristinusko yrittää tällä jekulla kumota syyn ja seurauksen lain, ja sen seurausta on tämä kaaosmainen kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteiskunta- termitsekaisin
"eli ei olla uskovaisia, vaan uskonnollisia.
Eli henkisyys on tällä hetkellä muotia, itsensä etsiminen yms ja se liittyy "
Bushmanni on aivan oikeassa - uskonnollisuutta mitattiin, ei sitä mitä suomalaiset ymmärtävät uskovaisuudella. Mukanahan ovat buddhalaiset ja hindut, New Age -uskonnolliset. Termi on siis suomennettu väärin.
- iloinen_naurajaa
Pyhä Henki on homouden henki ja vaikutti Jeesukseen siten, että se teki hänestä irstaan homon. Jeesus homoili paljon opetuslastensa kanssa. Kaikkien opetuslasten piti siksi olla miehiä. :-):-):-)
- Raamatun-Ilmoitus
Oli siellä Jeesuksen "huumeringissä" pari huoraakin. Pitihän sitä homojenkin kokeilla jotain "luonnon vastaista", eli saada päästä naistakin hiplaamaan. Naiset tosin oli niitä jalkojen pesijöitä kun opetuslapset rellesti omissa pippaloissaan.
Siellä viimeisellä ehtoollisella ei sitten ollutkaan niitä pyllisteleviä naisia pesemässä jalkoja kun oli jo niin myöhä, joten riitahan siitä tuli, että kuka nyt ne jalat pesee.
Niin juovuksissa ne opetuslapset ja Jeesus olivat, että lähtivät sinne Getsemanen puutarhaan jatkoille ja opetuslapset sammuivat ulkosalle ja Jeesus katui omaa juomistaan ja pyysi juoppohoureessaan isää ottamaan viinimaljan pois hänen kädestä.
Puistonvartijat tulivat ja yrittivät ajaa sammuneet juopot pois puutarhasta, koska puutarhassa ei saanut yöpyä. Yksi opetuslapsista tahtoi sitten tappaa yhden vartijoista ja yritti lyödä miekalla pään kahtia, mutta osui vain korvaan. Tästä seurauksena Jeesus vangittiin ryhmänsä johtajana ja vietiin maaherran eteen kuultavaksi. Lopun sitten kaikki tietävät kuin Jeesus puhui krapulassa sekavia ja hänet jouduttiin naulitsemaan ristille kiihkoilijana ja kiihottajana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1606586Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2064205PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4872891- 322794
- 2012385
- 1862209
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1491528- 611400
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371334Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961151