Kiltti ja vastuuntuntoinen lapsi perheessä, mitä siitä oikein seuraa? Jos vanhemmat tarvitsevat apua ja lapsi joutuu siihen mukaan huolehtijaksi kannattelemaan vanhempiaan jo lapsena. Jos lapsi näkee vanhempiensa ongelmat ja tekee itse päätöksen auttaa vanhempiansa. Tarkoituksena että vanhemmat pääsisivät seisomaan joku päivä omilla jaloillaan. Se ei kuitenkaan toteudu, vanhemmat eivät pääse koskaan jaloilleen ja aika kuluu. Kaikki epäonnistui. Lapsi huomaa lopulta tehneensä erehdyksen, jota ei voi enää korjata, kun jäi vanhempiensa tueksi.
Lapsi huomaa eläneensä elämänsä sellaisten ihmisten vuoksi jotka eivät itse yrittäneetkään tehdä mitään oman itsensä avuksi. Kiltti lapsi pettyy silloin pahasti, koska hän oli lojaali omia vanhempiaan kohtaan, auttoi kuten lapsenkin kuuluu tehdä mutta ei lapsena nähnyt ja ymmärtänyt sitä että hänen vanhempansa ovatkin sellaisia että heitä on kannateltava koko ikä. Lapsen tekisi mieli tehdä omia päätöksiä elämässä, mutta hänen on aina ajateltava asiat vanhempiensa kannalta koska jos hän ei tue, vanhemmilla menee huonommin. Lapsi oli aina kuin vanhempiensa vanhempi. Lapsi, mutta samalla omien vanhempiensa vanhempi siis siten myös oman itsensä isovanhempi. Kolmoisrooli elämässä.
Lapsi väsyy lopulta kaikkeen aivan kuin hän olisikin jo paljon vanhempi kuin vanhempansa. Hän ei saa apua mistään. Hän luopuu viimein siitä että olisi vanhempiensa vanhempi. Hän ei halua kantaa enää sitä vastuuta. Hänen elämänsä on kuin jo eletty, siinä ei ole mitään omaa sisältöä enää. Hän joutuisi aloittamaan elämänsä aikuisena uudestaan alusta. Lapsi osaa tehdä kaiken aina muiden hyväksi mutta ei osaa tehdä itselleen mitään hyvää.
Onko hän siis suosikkilapsi ja narsisti?
Lapsi huomaa eläneensä elämänsä sellaisten ihmisten vuoksi jotka eivät itse yrittäneetkään tehdä mitään oman itsensä avuksi. Kiltti lapsi pettyy silloin pahasti, koska hän oli lojaali omia vanhempiaan kohtaan, auttoi kuten lapsenkin kuuluu tehdä mutta ei lapsena nähnyt ja ymmärtänyt sitä että hänen vanhempansa ovatkin sellaisia että heitä on kannateltava koko ikä. Lapsen tekisi mieli tehdä omia päätöksiä elämässä, mutta hänen on aina ajateltava asiat vanhempiensa kannalta koska jos hän ei tue, vanhemmilla menee huonommin. Lapsi oli aina kuin vanhempiensa vanhempi. Lapsi, mutta samalla omien vanhempiensa vanhempi siis siten myös oman itsensä isovanhempi. Kolmoisrooli elämässä.
Lapsi väsyy lopulta kaikkeen aivan kuin hän olisikin jo paljon vanhempi kuin vanhempansa. Hän ei saa apua mistään. Hän luopuu viimein siitä että olisi vanhempiensa vanhempi. Hän ei halua kantaa enää sitä vastuuta. Hänen elämänsä on kuin jo eletty, siinä ei ole mitään omaa sisältöä enää. Hän joutuisi aloittamaan elämänsä aikuisena uudestaan alusta. Lapsi osaa tehdä kaiken aina muiden hyväksi mutta ei osaa tehdä itselleen mitään hyvää.
Onko hän siis suosikkilapsi ja narsisti?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jaa no mene ja tiedä, yhtäkisti en ny usko kasvaa sillä tavalla paha, enkä usko, että välttämättä kasvaa ns. paksunahkainen narsistikaan, mitä useimmat narsistilla tarkoittavat, mutta jonkin sortin narsisti ehkä kyllä...
Tässä ny taas yksi linkki jonka pohjalta kysyjäkin voi aihetta pohtia ja mahdollisesti löytää vastauksia mieltänsä askarruttaviin kysymyksiin...
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004-05-05/kom6
Ehkä kiltin lapsen ongelma on että vanhemmat nojautuvat sellaiseen lapseen herkemmin ja käyttävät häntä hyväkseen ja sitovat lapsen vielä kiinni itseensä. Jos vanhempien tilanne kohenee lapsen avulla eivät he mielellään halua takaisin alemmas, kukapa haluaisi alas? Lapseen luotetaan koska nähdään hänen olevan lojaali. Lapselle annetaan vastuuta enemmän, koska nähdään että hän hoitaa asiat aina tunnollisesti. Se voi näyttää suosimiselle, mutta oikeasti siinä käytetään lapsen ominaisuuksia vain hyväksi. Eikä se ole niin paha jos se on väliaikaista, hetkittäistä ja tapahtuu vain joissakin asioissa. Vastuuta lapsen on hyvä oppia, mutta pienissä erissä, eikä annettaisi lapselle niin tärkeää roolia että hän jää pois omasta elämästään. Se on huono tunne kun huomaa olevansa sellaisten asioiden vankina kuin lojaalisuus tai tunnollisuus, ja tajuaa että ne henkilöt, joihin nämä asiat kohdistuvat eivät oikeasti välitäkään lapsesta vaan lapsen tuoma hyöty on tärkeä.
Kutakuinkin juuri näin, tosin paha ei välttämättä ole oikea termi, enemmänkin välinpitämätön kaikkia muita kohtaan.
Aivan, välinpitämätön on oikea sana kuvaamaan asiaa, koska pahaksi kiltin on vaikea muuttua, mutta välinpitämättömyyteen voi helpostikin vajota.
"Kutakuinkin juuri näin, tosin paha ei välttämättä ole oikea termi, enemmänkin välinpitämätön kaikkia muita kohtaan.
Jaa että tämmöstä, noh enemmänkin voisin ajatella että liian kiltti on välinpitämätön itsensä ja oman elämänsä suhteen, kun on niin "kiire" välittää muista, toki joskus väärälläkin tavalla...
Mutta tässä kohtaa ny tulee mieleen semmonenkin asia kuin syyllistäminen, varsinkin jos se liian kiltti jossain vaiheessa pääseekin eroon liiasta kiltteydestään ja tulee itsekkäämmäksi...
Muistan joskus lukeneeni semmosenkin tarinan elävästä elämästä liittyen vanhemmuuteen, jossa kuuskymppisellä alkoholisoituneella pojalla oli tapana käydä vanhaa äitiään tapaamassa vanhainkodissa aina äidin eläkepäivinä ja kuinkas muuten "kiltti" äiti sitten antoi rahansa pojalleen
No henkilökunta kiinnitti asiaan huomiota ja vanhan äidin kanssa keskusteltiin asiasta ja hän lopulta ymmärsikin, että tekevänsä "pahaa" lapselleen antamalla rahaa lapselleen, kun ne kuitenkin menivät viinaan ts. hän toimi juomisen mahdollistajana...
Viisas äiti sitten tosiaan ymmärsi "yskän" ja seuraavana eläkepäivänä ilmoitti pojalleen, ettei anna sitä rahaa, kun hän kuitenkin vaan käyttää ne juomiseen...
Poikahan sitten nosti kauhean äläkän ja syyllisti äitiään ettei äiti yhtään rakastanut/välittänyt lapsestaan...
Että joo, on välittämistä ja on välittämistä, että pitää paikkansa että vlittää voi väärällä tavalla
Toisaalta taas jos liian kiltti lakkaakin miellyttämästä, ottamasta huomioon aina toisen tarpeita, suorittamasta, ei enää suostu aina ylitöihin jne, niin ihmiset/ympäristö joka on aina tottunut sen ihmisen kiltteyteen saattaa sitten tulkita hänen orastavan itsekkyytensä välinpitämättömyydeksi...
Kiltit ihmiset oiva kohde tuolle tuolle syyllistämiselle ja aloittajan tarinaan liittyen vanhemmat voivat myös syyllistää lastaan, koska ajattelevat että lapsen kuuluu olla ja elää vain heitä varten...
Vanhojen ihmisten juttuja kuunneelleena, entisaikoina oli joissain perheissä jopa maan tapana ajatella, että jonkun lapsen on jäätävä naimattomaksi, ikäänkuin vanhemmille vanhuuden turvaksi, mikä varmaan ei aina ollut sen lapsen, joka tuli siihen tehtävään valituksi oma tahto...
Tuo sana, välinpitämätön kun kuullostaa niin kylmältä, että silläkin on helppo lyödä ja yrittää hallita/sitoa toinen itseensä tai saada ihminen kokemaan itsensä huonoksi.
Uskoisin monenkin kuulleen joskus jonkun ihmisen suusta sanat, "sä et välitä musta yhtään" ja rientäneen oitis vakuttelemaan että välitänhän minä ja päälle päätteeksi sitten vielä yrittävän teoillaan osoittaa välittämisensä...
Mutta kokemus välinpitämättömyydestäkin on hyvin henkilökohtainen tunne ja varmaan tuntuu pahalta jos kokee että toinen on välinpitämätön, mutta vaikea sitäkään on tietää onko asia oikeasti niin ja miten voi sen välittämisensä osoittaa niin että toinenkin siihen uskoo ilman että joutuu itsensä uhraamaan tai olemaan välinpitämätön itsensä suhteen...
"mutta vaikea sitäkään on tietää onko asia oikeasti niin ja miten voi sen välittämisensä osoittaa niin että toinenkin siihen uskoo ilman että joutuu itsensä uhraamaan tai olemaan välinpitämätön itsensä suhteen..."
Todellisuushan on sitä ettei voi noita asioita tehdä oikein yhtaikaa, eikä ainakaan lapsi edes ymmärrä kunnolla mitä tarkoittaa itsestään huolehtiminen koska on vielä vanhempiensa alla. Lapsi odottaa vastavuoroisesti että vanhempi antaa hänelle takaisin jotain, mitä lapsi tarvitsee, mutta vanhempi ei annakaan mitään, vaan kuvittelee lapsen saavan tyydytystä hänen auttamisestaan, näin vanhempi myös ajattelee hyödyn olevan molemminpuolinen. Vanhempi oikeuttaa käyttämisen itselleen, "kun hän halusi". Hyväksikäyttö kuin hyväksikäyttö, periaate on sama.
Lapselle on myöskin vaikea sanoa vaikka äidilleen "et välitä musta" koska lapselle se on todella paha asia jos vanhemmat eivät välitä, se tarkoittaisi silloin sitä että lapsi olisi niin huono. Sen jo lapsikin ymmärtää. Joten lapsi uskoo viimeiseen asti äidin välittävän, vaikka äiti ei välittäisi yhtään, koska sen asian tunnustaminen tarkoittaisi myös oman itsensä tekemistä arvottomaksi.
"Mutta kokemus välinpitämättömyydestäkin on hyvin henkilökohtainen tunne ja varmaan tuntuu pahalta jos kokee että toinen on välinpitämätön, mutta vaikea sitäkään on tietää onko asia oikeasti niin ja miten voi sen välittämisensä osoittaa niin että toinenkin siihen uskoo ilman että joutuu itsensä uhraamaan tai olemaan välinpitämätön itsensä suhteen..."
Noh, tuossa kohtaa en ny ajatellu kovin pieniä lapsia vaan enemmänkin jo niitä liian kilttejä aikuisia lapsia, joita mm. vanhemmat saattaa syyllistää tuohon tapaan, et välitä meista, saadakseen lapsensa uhraamaan elämänsä heidän vuokseen...
Samaa syyllistämistä "sä et välitä musta" toki sattaavat käyttää kiristyskeinonaan niin teini ikäiset lapset kohdistettuna vanhempiin, saadakseen haluamansa tai kumppani puolisoonsa...
Jotenkin mulla on myös semmonen mutu tuntuma, että nykyään monet vanhemmat kuittaavat välittämisensä usein rahatukulla tai tavaralla ja se aito välittäminen puuttuu, jolloin lapsi voi kokea itsensä hylätyksi sen tavarapaljouden keskelläkin
Perustan mielipiteeni joidenkin nuorten omiin kertomuksiin joista on kyllä ollut aistittavissa tai suoraankin ilmaistu, että heistä on tuntunut etteivät vanhemmat oikeasti välitä heistä...
Mitä taas tuohon tulee...
"Joten lapsi uskoo viimeiseen asti äidin välittävän, vaikka äiti ei välittäisi yhtään, koska sen asian tunnustaminen tarkoittaisi myös oman itsensä tekemistä arvottomaksi."
Niin tuo lapsena omaksuttu sisäinen arvottumuuden tunne on juurkin se oleellinen tekijä näissä narsistijutuissa.
Narsistinhan omanarvon tunne perustuu hyvinkin ulkoisiin asioihin, ulkonäköön, statukseen, varallisuuteen, että saa kenet haluaa yms. tyyppisiin juttuihin ja ei sen väliä onko ne todellisia vaiko kuviteltuja vaan riittää että niillä luodaan vaikutelmia ja jos niissä ei ihan pärjää/kaikkia ei onnistu vakuuttamaan niin otetaan sitten tueksi että ainakin tuntee sellaisia merkittäviä/kuuluisia ihmisiä...
Sama arvottomuuden tunnehan on tavallaan taustalla tuolla liian kiltilläkin, mutta hän yrittää sitten loppumattomalla suorittamisellaan ansaita sitä arvostusta...
Lapsi kyllä tietää milloin vanhempi välittää oikeasti siinä pitää luottaa lapseen. Hän vaistoaa sen vaikka ei vielä ymmärtäisikään sitä. Kyllä se "et välitä meistä" asenne vanhemman taholta tulee ilmaisuun jo nuorena senkin vain aluksi vaistoaa sekä sivuuttaa kun ei halua sitä ymmärtää niin kuin se on. Lapsi kuitenkin viimeiseen asti haluaa ettei vanhempi hylkäisi häntä. Vaikka sanoisikin niin ettet välitä eikä tarvitsekaan välittää.
Kuitenkin se arvottomuuden tunne alkaa hiipiä lapselle kun hän aistii ettei vanhempi oikeasti aidosti välitä, vaan on tekovälittäjä, antaa lapselle rahan ja toivoo että lapsi uskoisi sen että se on välittämistä. Narsistille se on helpompaa kuin oikea välittäminen jota ei voi rahalla tai muulla korvata. Välittäminen on kallisarvoisin lahja jota narsisti ei osaa antaa. Ne joista välitetään pärjäävät hyvin mutta ne joista ei välitetä ovat jotenkin hukassa. Narsisti antaa siinä kyllä kaikkensa, hän ei vain muuta osaa. Narsistista tuntuu itsestä että hän välitti ja saattaa ihmetellä aidosti miksi lapsi(tai vasta aikuisena) syyttää häntä siitä, ettei hän välittänyt. Koska hän välitti. Antoi jopa rahaakin.
Narsisteja on eri kokoluokkia on suurta narsistia, valtakunnan johtajaa joka johtaa kansakuntaa ja pikkunarsistia (pikku Hitler) joka toimii omassa perheessä tai työpaikoilla. Puitteet ovat vain erilaiset mutta toiminta on samaa. Narsistille on tärkeimpiä kolme asiaa: Valta, valta ja valta. Kaikki narsistin toiminta tähtää valtaan ja valtansa säilyttämiseen tapahtui se sitten pikku kaksiossa, konttorissa tai suuressa valtakunnassa.
"Koska hän välitti. Antoi jopa rahaakin."
Niin tässä kohtaa tulee mieleen,kun se tuntemani tyyppi aikoinaan kopio mulle netistä pari paperia, kun oma tulostimeni oli rikki,
niin hän otti asian esille/muistutti minua siitä mitä on tehnyt hyväkseni suhteen päättymisen jälkeen ja vihjaili että olen kiittämätön, että ilmeisesti narsistin antamiset saattavat nousta jälkeenpäin arvoon arvaamattomaan...
Monet vanhemmat kaiketi myös käyttävät tuota, tyyliin, "olen kaikkeni sun eteen tehny ja tässäkö on kiitos" jos lapsi ei enää aikuistuessaan tanssikkaan vanhemman pillin mukaan...
Että sitä syyllistämistä ja kiitollisuuden velkaa käytetään ikäänkuin kiristyskeinona ja se "velkavankeus" sitte saattaa olla ikuinen, kuten tuossa laittamassani linkissäkin todetaan "Moni toteuttaa sokeasti esimerkiksi äitinsä tahtoa senkin jälkeen, kun tämä on kuollut."
Narsistinen henkilö esineellistää kaiken, välittäminenkin on yhtä kuin seteli. Hyvää huolehtimista voi olla joku makea herkku. Narsistisen vanhemman lapsi on kuin hänen itsensä tekemä posliininukke, jota narsistinen vanhempi kääntelee ja asettelee mieleiseensä paikkaan omaksi silmän ilokseen. Lisäksi hän asettaa sen esille osoittamaan hänen hyvyyttään vanhempana. Se itsetehty nukke korostaisi siellä myös narsistin arvoa muiden silmissä. Jos se ei kuitenkaan tuo narsistisen tarvitsemaa lisäarvoa, se piilotetaan ja hylätään ja se yritetään vaikka lahjoittaa muille. Erona oikean nukkeen on se, että lapsessa täytyy olla narsistisen häneen puhaltama 'henki'.
Narsistinen näkee lapsessaan vain arvon kuin esineellä, mutta ei ihmisarvoa. Narsistinen on perso kaikelle elottomalle, joita hän voi kohdella mielensä mukaisesti, samoin hän kohtelee myös lapsiaan. Lapset ovat elottomia vailla omaa tahtoa, ja joihin narsistinen voi asettaa sisään "hengen". Narsisti ottaa savea ja muovailee savesta lapsen ja puhaltaa siihen oman henkensä, hän leikkii jumalaa, siksi hän myös omistaa tekemänsä. Vastineeksi lapsi joutuisi palvelemaan aina tätä 'pikku-jumalaa' ja maksamaan ääretöntä velkataakkaansa koko ikänsä .
Voi kasvaa sellainenkin aikuinen joka joutuu elämässään aina siihen huolehtijan rooliin ja historia toistaa itseään. Esim. Menestyvä nainen jolla on juoppo ja kelvoton mies.
Narsisti opetti meitä lapsena aina näin: "Elämä on kuin liukuhihna joka tuo ne asiat jotka sinulle kuuluvat sinun eteesi, itse ei pidä ruveta koskaan yrittämään mitään". Samoin myös että "älä koskaan pyydä, vaan odota että sinulle annetaan"
Noudatimme neuvoa ja:
Ollaan jääty siksi kaikesta paitsi, elämän liukuhihna on pyörinyt kokoajan täysin tyhjänä, eikä kukaan edes ole antanut meille mitään.
Kiltin lapsen kohtalo.