Mitäpä muuta kuin odottamaan sunnuntai iltaa ja tuloksia.
Meneekö 3-kymppiä rikki.
Jatketaanko maltilla, vai meennäänkö kokoomuslaisten ja ruotsalaisten kanssa ärhenteleen Venäjälle.
Kekkonen piti kokoomuksen sivussa hallituspyöydistä aikanaan, ja syykin selvä.
Meneekö 3-kymppiä rikki.
Jatketaanko maltilla, vai meennäänkö kokoomuslaisten ja ruotsalaisten kanssa ärhenteleen Venäjälle.
Kekkonen piti kokoomuksen sivussa hallituspyöydistä aikanaan, ja syykin selvä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei tarvi mennä Venäjälle, kyllä nootit singahtaa sieltä tänne ensiksi. Eiköhän Kekkoselle panna jo piste, oli aika säälittävää aikaa, sanoo seitsenkymppinen.
"Kekkonen piti kokoomuksen sivussa hallituspyöydistä aikanaan, ja syykin selvä."
Takinkääntäjää rahoitettiin ja ohjeistettiin Neuvostoliitosta. Vai väitätkö, ettei niin ollut? Kyllä sen tajuaa jokainen, joka ei ihan helppoheikki ole.
>>Kekkonen piti kokoomuksen sivussa hallituspyöydistä aikanaan, ja syykin selvä.<<
Mitä sekoilet? Kokoomus oli hallituksessa Kekkosen presidenttikaudella kolmesti (Fagerholm III, Karjalainen I ja Virolainen I). Lisäksi Kekkonen nimitti 1970 luvulla Juha Rihtniemen ja Harri Holkerin hallitustunnustelijaksi. Nämä tosin epäonnistuivat tehtävässään, mutta sehän ei ollut Kekkosen vika.
Aikanaan pidettiin kokoomus sivussa.
Kyllä se niin oli.
Enkä suinkaan tarkoita, että oli jatkuvasti, "aikanaan".
No.. ehkä vähän huonosti sanottu.
Kokoomuksella oli oikeistopiirinsä "aikanaan".
Pyöreästi näköjään sanelen.
Mutta joka tietää ja tuntee aikakautta, tietää heti kyllä, mistä kyse.
Kokoomuksen pitivät sivussa SDP ja osin keskusta, eivät Kekkonen ja Koivisto.
Kun SKDL:n kannatus lähti 1960-luvulla kasvuun, mikä buumi jatkui 1980-luvun alkuun asti, SDP ei uskaltanut kannatuksen menetyksensä pelossa mennä ilman sitä hallitukseen "lahtareiden ja suurpääoman kätyrien" kanssa. Vaikka SDP olisikin säilynyt SKDL:ää suurempana eduskunnassa, SAK:ssa voimasuhteet olisivat voineet helposti heilahtaa kommunistien hyväksi. Sitä SDP ei olisi sietänyt.
Keskustalla ei ollut vastaavaa pelkoa, mutta eduskunnan voimasuhteet olivat niin tasaiset sosialististen ja ei-sosialististen puolueiden välillä, että keskusta ja kokoomus olisivat joutuneet 1970-luvun lopulle asti ottamaan hallituskumppaneikseen myös SMP:n ja Kristillisen Liiton, että olisi saatu kokoon enemmistöhallitus. SMP olisi ollut hankala ja epälojaali kumppani, eikä se ollut halukaskaan hallitukseen. Kristillinen Liitto tunnettiin tuohon aikaan lähes pelkästään keskiolut- ja aborttilain vastustajana sekä kiihkeänä Israelin ystävänä, joten sen kanssa olisi ollut lähes mahdoton tehdä hallitusyhteistyötä.
*SMP olisi ollut hankala ja epälojaali kumppani, eikä se ollut halukaskaan hallitukseen.*
Voi olla samaa edelleen nyky "SMP":llä
"Sirkka Minä Pekka".
Tuskin persut alkaa hallitukseen vieläkään.
Syitähän maailma täynnä.
"Kekkonen piti kokoomuksen sivussa hallituspyöydistä aikanaan, ja syykin selvä."
"Aikanaan pidettiin kokoomus sivussa.
Kyllä se niin oli."
Taidat olla tyhmemmän lajin jankuttaja?
"Sirkka Minä Pekka".
Tuskin persut alkaa hallitukseen vieläkään.
Oli oikeiston esiinmarssi.
Stubb ja sivari puolutusministeri..ym kaltaisensa.
Oli seuraavassa hallituksessa kuka tahansa tulee Kreikka sotku aiheuttamaan todella paineita. Voi vielä syksyllä olla uudet vaalit meilläkin, koska miljarditappiot vie maalta tulevaisuuden jopa 10-20 vuotta. Kun vielä puhutaan oman maan leikkauslistoista jopa 10 miljardia joakinen tietää millaiset ajat Suomea odottaa?