painon pudotus auttaa selkävaivoihin

minä pudotin viisitoista kiloa
nyt voi kerätä vaikka mustikoita
ämpärillisen eikä selkä vihoittele
puydotin painon näkkärikuurilla
söin kaksi lautasellista ruokaa päivässä
ja välipalaksi näkkäriä, 1%:n sulatejuustoa,
kurkkua, tomaattia, hedelmiä
paino putosi 10 kg puolessa vuodessa
nyt on pudonnut jo 15 kg
aloitin tammikuussa 2001
6310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oliko sinulla hngenahdistusta kun olit
ylipainoinen-,,,olet kuin oljenkorsi johon
takerrun....henkeä kun ahdistaa koko ajan.

Äänestä
  • ja verenpainetta
    verenpaineen takia aloin laihduttaa
    kyllä se henkikin kulkee paremmin
    aluksi piti lastata kymmenen näkkäriä
    kerralla, mutta vähitellen, muutamassa
    viikossa oppi pienemmälle ruokavaliolle,
    yleensä parissa viikossa ja tottumus
    muuttuu kun vain jaksaa, söin surkeilematta
    näkkäriä 1%:n juustoa ja kurkkua tomaattia
    hedelmiä, ihan mahamääriin, ei niistä liho,
    juomiseksi otin lantrattavaa sekamehua,
    lantrasin melkein vedeksi, mutta makua tietysti
    jäi, olin jo menettänyt toivoni, mutta tämä
    kuuri ei osoittautunut liian raskaaksi
    toteuttaa

    Äänestä

tekikö mieli joskus makkaraa tai muuta suolaista-
sehän se usein ratkaisee-siis pelkkää näkkäriä
tomaattia ja kurkkua ja vähärasvaista juustoa-
lantrattua mehua-sehän olisi ihan hyvää ruokaa-
nyt se alkaa.....läskit lähtee-lupaan sen heti
tässä-kiitos!

Äänestä
  • syö kaksi ateriaa päivässä ihan tavallisesti,
    mutta älä santsaa paljon
    käytin myös 3% n sulatejuustoja
    parasta oli kinkkujuusto, johon olen siirtynyt
    tavallinen juusto on unohtunut nyt ja maistuu
    kitkerälle, kun sitä kerran maistoin
    samaan tapaan opettelin vähentämään suolan
    käyttöä ( siihen tottuu parissa viikossa)
    voin ja margariinin olen jättänyt pois jo
    monta vuotta sitten ( sulatejuusto riittää,
    aikaisemmin pistin rasvaista juustoa ja makkaraa)
    myös punaisen tai sinisen maidon voi jättää pois,
    parissa viikossa oppii käyttämään rasvatonta
    maitoa, ja sitten ei enää rasvainen maistu,
    tuntuu ihan oudolta,
    mutta vaakalle älä mene kuukauteen, sinnittele
    vain sen näkkärin kanssa, jos kuukauden päästä
    käyt, niin huomaat, että pari kiloa on veks
    jos repsahdat, älä tuosta säikähdä, seuraavana
    päivänä tavalliseen tapaan, laihdutus ei ole
    hetken hommaa, minä kyllä söin alussa näkkäriä
    kuin hevonen ja maistui, varsinkin kun oli
    tomaattia ja kurkkua päällä, myös hedelmiä meni,
    sitten voi lisätä rasvattoman jogurtin mukaan
    valikoimiin

    Äänestä

  • urpo kirjoitti:

    syö kaksi ateriaa päivässä ihan tavallisesti,

    oli pakko nauraa ensin-sekin laihduttaa tuo
    sanonta-söit näkkäriä kuin hevonen-tuli myös hyvä
    mieli-niin todellakin olisiko tuo vaaka sitten
    hyvä unohtaa-olen aina punninnut itseäni usein
    dieetillä ollessa ja kun paino ei putoa tarpeeksi
    nopeasti-luovutan-kiitos vinkistä-olen myös
    huomannut nuo 3% juustot että nehän vasta
    pistääkin etsimään parempaa-koska ne on todella
    pahanmakuisia-ei muuta kuin näkkäriä ostamaan..

    kinkkujuustot on siedettäviä
    ja mikä parasta niiden käyttöön
    tottuu nopeasti, rasvainen juusto
    yököttää sen jälkeen, noin parin
    viikon kuuri riittää totuttamaan
    tarkistat painon noin kuukauden
    päästä, pari kiloa voi olla jo
    pudonnut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

urpo kirjoitti:

minä pudotin viisitoista kiloa
nyt voi kerätä vaikka mustikoita
ämpärillisen eikä selkä vihoittele
puydotin painon näkkärikuurilla
söin kaksi lautasellista ruokaa päivässä
ja välipalaksi näkkäriä, 1%:n sulatejuustoa,
kurkkua, tomaattia, hedelmiä
paino putosi 10 kg puolessa vuodessa
nyt on pudonnut jo 15 kg
aloitin tammikuussa 2001

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu