Onko Satoselle töitä, jos Eduskuntahommat loppuu?

Sastamalalaisen senaattori Arto Satosen duunipaikka Arkadianmäellä on katkolla sunnuntaina. Voi hyvin olla että Aluesairaalan lopettamisella ja kiinteistökeinottelulla rikastunut Satonen ei saa enää tarpeeksi kannattajia liikkeelle. Hommat Artsilta vaan loppuu Arkadianmäellä, pian ensi sunnuntaina.

Siiitä olen hiukan huolissani että onko Artolle katsottuna mitään korvaavaa työpaikkaa tilalle? Käsitykseni mukaan Satoset ovat myyneet ja luopuneen K-Superistakin jo aikoja sitten. Edes sinne ei pääse kassalle tai hyllyjä täyttämään, jos potkut tulee sunnuntaina.

Toivottavasti Puolueella on olemassa pakasteessa joku sopiva pakastevirka, joka voidaan sulatella ja antaa Artolle työpaikaksi. Joku Yli-Koordinaattori tai Apulaisjohtaja tms. vaikkapa Liikennevirastoon tai vaikak YLE:lle, jonne kokoomuslaisia on ennenkin laitettu turvaan maailman kovuudelta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toivottavasti ja mielellään!

Äänestä

Artolla on paikka eduskunnan urheilukerhon tilintarkastajana jos muita"töitä" ei hänelle riitä.Hoiti sen homman edelliskerralla niin hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minne-Artsi-pannaan kirjoitti:

Sastamalalaisen senaattori Arto Satosen duunipaikka Arkadianmäellä on katkolla sunnuntaina. Voi hyvin olla että Aluesairaalan lopettamisella ja kiinteistökeinottelulla rikastunut Satonen ei saa enää tarpeeksi kannattajia liikkeelle. Hommat Artsilta vaan loppuu Arkadianmäellä, pian ensi sunnuntaina.

Siiitä olen hiukan huolissani että onko Artolle katsottuna mitään korvaavaa työpaikkaa tilalle? Käsitykseni mukaan Satoset ovat myyneet ja luopuneen K-Superistakin jo aikoja sitten. Edes sinne ei pääse kassalle tai hyllyjä täyttämään, jos potkut tulee sunnuntaina.

Toivottavasti Puolueella on olemassa pakasteessa joku sopiva pakastevirka, joka voidaan sulatella ja antaa Artolle työpaikaksi. Joku Yli-Koordinaattori tai Apulaisjohtaja tms. vaikkapa Liikennevirastoon tai vaikak YLE:lle, jonne kokoomuslaisia on ennenkin laitettu turvaan maailman kovuudelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu