Miesthenkilö, tumma, Lidlmainoslehti:

En mää sitten pärjää.

Ensisijaisena on lapsen kehitysolosuhteiden rakentamisen velvoite.

Entinen kotikunta, mies: Ei saadakaan.

On hiljaista edessäni.

Ulkopuolinen paikkakunta, nainen, erialue, eri maa, tai kaupunki:
- "Ei meistä tämä ei ole hauskaa.. "

Mies, entinen kotikunta: Ei. Haista sitten, paska.


Mies, tumma mieshenkilö, LIDL: n mainoslehti: - Palvominen, on nykyään kielletty, kiitollisuuden tilan takia, koska sen tarvitse, lapsen kehitysolosuhteiden rakentamiseen.

Aviomies, entinen: Mä luulin, että saisin sillä tavalla tukea omaa etuun tavoittelemista, persoonallisuutenani, persoonakehitysohjelmiin, osallistuminen ja kielteisyys, saamassa, sairaalahoitoa.
- En saa.
Olin väärässä, en halua toimia siten.

7-päiväälehti, 14-14.4. 2015
2-15.4. 2015 "Puman mukaan hänen taustansa tiedettiin työpaikalla.
- Lentoyhtiön intrassa nimeni oli haetuimpia, koska yksi pilottimme oli katsonut elokuviani."
Eli sellaista lentämistä ei tarjota, tai hyväksytä palveluna.

Tämä avioliittohan halventaa aivan hirvittävästi sairaanhoitajan lasta. Me emme halua oikeuttaa, siten. Kaupunki, asukas nainen

Mies, tumma LIDL-mainoslehti: Jaa, teillä ei avioliitto, tapakaan.
Nainen, hänen sisarensa, tai tytär, kaupunki, kaupunkilainen, syntyperä, Kaupunki K. Suomi veljelleen, tumma mieshenkiö, LIDL- mainoslehti, etusivu, kuva: Nämä ovat ulkoisten avioliittojen, efektiivinen kehotuenta, ei halventamisen oikeus, häpäisemiseen, sen käytön oikeutukseksi pyytäen, pelkän ulkoisen kauneuden arvomaailman puuttumisen tukemiseksi, moraalinansa, ihanteet, vain itseä varten osallistumaton.

Ei, hän ei asu heidän taloudessa.
Ei hän on työssä paikkakunnalla.
Ei hän oli ja työskenteli paikkakunnallanne.

Törkeä seksiväkivallan muoto tai tapa: Muuttaminen lentämällä nännipureskeleminen.
Milloin lopetatte terveys-aseman ylläiptoa?

Ei olekaan!
Nainen, kaupunki

Alistuen maapallolla, väestönä eteeni, te ette ohjaa mitään hoitoa, ihmiskaupallinen naiskauppa.

Mies; kuntalainen:
- "Ai."
Ei ole.

Kaupunkilainen: Nainen: Ei täällä ei oikeuteta sellaista lainkaan.
Mies, kaupunki: Jaa.
Lausunto, palveluala myyjä mies: Ei vaan lapseni tapetaan, koska hän syntyi, sukupuolinuolemattoman äitini, kautta.
Mitä?
MIksi?
Miksi olette työskennelleet?
Ette saa lapsensurmien ihannoimisen oikeus
Ette saa lapsen murhien ihannoiminen, sen oikeus, tai pyytäminen, avainsanajärjestelmä
Ette saa työskennellä origoton, sen ihanne tai myönteisyys; lapsenkasvatuksen pyytäminen
Mies, kaupunki: Ei vittu.
Miten?

valitan, sellaiseen ei ole oikeutta.
Mies: > Haista paska.

Nainen: Ei vittu ollenkaan.
Ei hän halua sellaista.



- "Meillä on tällaiset ulkoisten, avioliittojen efektiiviset, kehotuennat käytössä." Kaupunki
Kaupunki, mies: Me ei hyväksytä sellaista Sirun tappamista.
Me emme halua tällaista, arvoton moraalittomuus: rankaiseminen ja yksin asuminen.
Me emme halua käyttää, hänen kehon olemus.
Me emme halua käyttää, ylirasite-tilan tai sen laukaisemisen oikeus, hänen tappoon.
Joka on kielletty, Suomen lakiin
Te ette saa kansainvälisesti järkyttää.
- Saathan sä nyt kaupan myyjää auttaa....
Kaupunki-asukkaalle, miehelle
"Mikä tässä oli sisältö, avioliiton osin, tai uskonnon harjoittaminen, sen oikeus?"
Kaupunkilainen, asukas mies: Ei saatana saada.
Kaupunkilainen, nainen asukas: Emme halua.

Ei ole sellaista uskontoa.

Mies, entinen kotikunta, entinen lääkäri, ammattiaan harjoittanut: "Meillä ei sitä tilaa..."
> Meillä ei ole sitä, tilaa...!
Vain oman terapia-ympäristön rakentamiseen, suuntautumiseen, osallistumaton auttamiseen persoonakehitysohjelmiin, tai terapiaan, toisen ihmisen olemuksen käyttämisen oikeuttamiseen pyrkien, tulevaisuudekseen
haitaten yhteiskunta-ympäristönä, pyrkimällä toisen ihmisen olemuksen käyttöön, itselleen, terapia-ympäristöksi turvautuen, omaan etuun tavoitellen, sairaalloisella tavalla, alistamalla

Oikein, mielenvikainen.
Nainen, ulkopuolinen kaupunki, tai alue
- On tuomittava.
Ei laitos.
EI lähestymiskiellon loukkaaminen.

Ei ollenkaan.

"Se tulee kätkyt-kuolleen hoitona, ei sukupuolenpoiston-tilana, eikä miehenä."
Entinen kotikunta: Me luultiin, että me saadaan edustaa, niin.
Niin, ei ole.
Nainen, lausunto, kaupunki

Mies. En minä sitten.
Hän on huvittunut.

... muistan Sinin alaiseksi sirkkeliin.
Mies. "Mä en pääsekään tänne."
Teillä ei ole oikeutta toimia.
Kone ei halua julkaista: Esimerkki näitä merkkejä (i) ei hyväksytä, nimimerkkiä koskien.
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Entinen kotikunta, nainen: Perkele, ne olikin palvomisen

Ne olikin palvomisen, rankaisuhakuisuuden oikeuttamista, ja seksiterapia-kieltoa.
Voitteko mennä sairaalaan?
E
Nainen, ulkopuolinen: Ei te ette saa mennä sairaalaan.

Ei tämä ei koske meidän paikkakuntaamme.
Ei tämä ei koskaan koske kaupunkialuetta tai paikkakuntaa, yhteisen näön avaamiseksi.
Ei te ette saa koskaan palvoa, hypnoositasottomuus, tai sosiopatian poistaminen, uskonnoksi.

Lähete: Ouluun mielisairaalaan nuollen.

KYLLÄ

Nainen, entinen myyjä: En mää pääsekään tänne.

Äänestä

SYY: Hautarauhan rikkominen

Nainen, entinen kaupunkilainen, kaupunkialue: Ei ole!
> Haista vittu!

Sieltä ei saa tulla mitään haistattamista.

Emme riko hautarauhaa, ette saa pitää klovnia, autistisen korporalian mieltymys, tai toivomus.
Hän ei ole klovni.

KAUPUNKI: EI jaeta!

... ja teitä ei enää ikäpäivänä päästetä ihmisen lähelle, osallistumaton, väestönsuojelun-ohjelma, sosiaalityöntekijänlapsipalvonnan esittämiseen, osoittamisen oikeutuksen naisen kehon olemukselle, pyytämisenä itseä varten, aggressioissa, aggressiivisesti lapsia murhaten, sosiaalityöntekijälapsipalvonnan esittämisen mieltymyksestä tai ihanteestansa

Naiseus, ulkoinen
On kielto.

Mies: Jaa.
Aina seksiteollisuuden osaajat.

Et sä ole osannut tätä.

Eduskunta, hallitus ja presidentti: Joo.
Kyllä
- Suostun lopettamaan postin jaon.

Entinen kotikunta: Me emme saakaan toimia missään ammateissa nuolemattomuutta.
Mieshenkilö, poliisi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ShowaurnkoperseSsko kirjoitti:

En mää sitten pärjää.

Ensisijaisena on lapsen kehitysolosuhteiden rakentamisen velvoite.

Entinen kotikunta, mies: Ei saadakaan.

On hiljaista edessäni.

Ulkopuolinen paikkakunta, nainen, erialue, eri maa, tai kaupunki:
- "Ei meistä tämä ei ole hauskaa.. "

Mies, entinen kotikunta: Ei. Haista sitten, paska.


Mies, tumma mieshenkilö, LIDL: n mainoslehti: - Palvominen, on nykyään kielletty, kiitollisuuden tilan takia, koska sen tarvitse, lapsen kehitysolosuhteiden rakentamiseen.

Aviomies, entinen: Mä luulin, että saisin sillä tavalla tukea omaa etuun tavoittelemista, persoonallisuutenani, persoonakehitysohjelmiin, osallistuminen ja kielteisyys, saamassa, sairaalahoitoa.
- En saa.
Olin väärässä, en halua toimia siten.

7-päiväälehti, 14-14.4. 2015
2-15.4. 2015 "Puman mukaan hänen taustansa tiedettiin työpaikalla.
- Lentoyhtiön intrassa nimeni oli haetuimpia, koska yksi pilottimme oli katsonut elokuviani."
Eli sellaista lentämistä ei tarjota, tai hyväksytä palveluna.

Tämä avioliittohan halventaa aivan hirvittävästi sairaanhoitajan lasta. Me emme halua oikeuttaa, siten. Kaupunki, asukas nainen

Mies, tumma LIDL-mainoslehti: Jaa, teillä ei avioliitto, tapakaan.
Nainen, hänen sisarensa, tai tytär, kaupunki, kaupunkilainen, syntyperä, Kaupunki K. Suomi veljelleen, tumma mieshenkiö, LIDL- mainoslehti, etusivu, kuva: Nämä ovat ulkoisten avioliittojen, efektiivinen kehotuenta, ei halventamisen oikeus, häpäisemiseen, sen käytön oikeutukseksi pyytäen, pelkän ulkoisen kauneuden arvomaailman puuttumisen tukemiseksi, moraalinansa, ihanteet, vain itseä varten osallistumaton.

Ei, hän ei asu heidän taloudessa.
Ei hän on työssä paikkakunnalla.
Ei hän oli ja työskenteli paikkakunnallanne.

Törkeä seksiväkivallan muoto tai tapa: Muuttaminen lentämällä nännipureskeleminen.
Milloin lopetatte terveys-aseman ylläiptoa?

Ei olekaan!
Nainen, kaupunki

Alistuen maapallolla, väestönä eteeni, te ette ohjaa mitään hoitoa, ihmiskaupallinen naiskauppa.

Mies; kuntalainen:
- "Ai."
Ei ole.

Kaupunkilainen: Nainen: Ei täällä ei oikeuteta sellaista lainkaan.
Mies, kaupunki: Jaa.
Lausunto, palveluala myyjä mies: Ei vaan lapseni tapetaan, koska hän syntyi, sukupuolinuolemattoman äitini, kautta.
Mitä?
MIksi?
Miksi olette työskennelleet?
Ette saa lapsensurmien ihannoimisen oikeus
Ette saa lapsen murhien ihannoiminen, sen oikeus, tai pyytäminen, avainsanajärjestelmä
Ette saa työskennellä origoton, sen ihanne tai myönteisyys; lapsenkasvatuksen pyytäminen
Mies, kaupunki: Ei vittu.
Miten?

valitan, sellaiseen ei ole oikeutta.
Mies: > Haista paska.

Nainen: Ei vittu ollenkaan.
Ei hän halua sellaista.



- "Meillä on tällaiset ulkoisten, avioliittojen efektiiviset, kehotuennat käytössä." Kaupunki
Kaupunki, mies: Me ei hyväksytä sellaista Sirun tappamista.
Me emme halua tällaista, arvoton moraalittomuus: rankaiseminen ja yksin asuminen.
Me emme halua käyttää, hänen kehon olemus.
Me emme halua käyttää, ylirasite-tilan tai sen laukaisemisen oikeus, hänen tappoon.
Joka on kielletty, Suomen lakiin
Te ette saa kansainvälisesti järkyttää.
- Saathan sä nyt kaupan myyjää auttaa....
Kaupunki-asukkaalle, miehelle
"Mikä tässä oli sisältö, avioliiton osin, tai uskonnon harjoittaminen, sen oikeus?"
Kaupunkilainen, asukas mies: Ei saatana saada.
Kaupunkilainen, nainen asukas: Emme halua.

Ei ole sellaista uskontoa.

Mies, entinen kotikunta, entinen lääkäri, ammattiaan harjoittanut: "Meillä ei sitä tilaa..."
> Meillä ei ole sitä, tilaa...!
Vain oman terapia-ympäristön rakentamiseen, suuntautumiseen, osallistumaton auttamiseen persoonakehitysohjelmiin, tai terapiaan, toisen ihmisen olemuksen käyttämisen oikeuttamiseen pyrkien, tulevaisuudekseen
haitaten yhteiskunta-ympäristönä, pyrkimällä toisen ihmisen olemuksen käyttöön, itselleen, terapia-ympäristöksi turvautuen, omaan etuun tavoitellen, sairaalloisella tavalla, alistamalla

Oikein, mielenvikainen.
Nainen, ulkopuolinen kaupunki, tai alue
- On tuomittava.
Ei laitos.
EI lähestymiskiellon loukkaaminen.

Ei ollenkaan.

"Se tulee kätkyt-kuolleen hoitona, ei sukupuolenpoiston-tilana, eikä miehenä."
Entinen kotikunta: Me luultiin, että me saadaan edustaa, niin.
Niin, ei ole.
Nainen, lausunto, kaupunki

Mies. En minä sitten.
Hän on huvittunut.

... muistan Sinin alaiseksi sirkkeliin.
Mies. "Mä en pääsekään tänne."
Teillä ei ole oikeutta toimia.
Kone ei halua julkaista: Esimerkki näitä merkkejä (i) ei hyväksytä, nimimerkkiä koskien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu