Tuleva hallitus

Suomi on saamassa pääministerin, jonka mielestä eutanasiaa ei tule sallia, koska mielikuvitusolento jumalan, kuuluu päättää elämän ja kuoleman kysymyksistä.

Mikäli Sirkka-Liisa Anttila valitaan jostain syystä uudestaan eduskuntaan, saadaan sinne ihminen isolla ii:llä valvomaan, että eläinrääkkäys sikatiloilla saa jatkua teollisessa mittakaavassaan.

Entäpä sitten ehdokas Pekka Puska? Pystyyn kuivamisen profeetta, diabetesepidemian kummisetä.

Ja lisäksi liuta muita rosvoja, jotka yhdessä SDP:n kanssa ovat valmiita, vaikka sulkemaan Suomen ulos globaaleilta markkinoilta, jos se vain hyödyttää paikallisia ryöstäjiä, tyranneja ja kuplauunoja. Näen mieleni silmin, kuinka Suomi uppoaa. Kiitos kanssaäänestäjät ja nukkuvien puolue. Joka päivä te jaksatte väsymättä vahvistaa päätöstäni muuttaa pois. <3
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Maailmassa vain harva maa on hyväksynyt eutanasian. Onko siihen syynä joku mielikuvitusolento?

Mistä mahtaa johtua, ettei eutanasiaa ajettu Suomenkaan lainsääsäädäntöön Kataisen ja Stubbin pääministeriaikoina? Häiritseekö joku mielikuvitusolento heidänkin ajattelumaailmaansa?

Äänestä
  • Kyllä häiritsee, vaikka he eivät siihen itse uskoisikaan, sillä valitettavasti myös täysin harhaiset saavat äänestää. Harhaisten joukko saattaisi pitää esimerkiksi Stubbia antikristuksena, joka ajaa eutanasiaa Suomeen valmistellakseen kadonneeksi luullun juutalaiskansan sukuhaaran(suomalaiset) joukkotuhoa. Paavo Lipposen lanseerattua pääministerivaalin Suomeen, pienikin marginaalinen hörhöjoukko on otettava huomioon. Kiitos Paavo, olet elämämme valo. Kiitos ja kauan eläköön Paavo lipponen!

    Äänestä

Älkää äänestäkö niitä, joita ette halua eduskuntaan. Ja äänestäkää, älkää nukkuko vaalipäivänä. Näitä Suomi24:n juttuja kun lukee, onneksi en äänestänyt persuja, vaikka hetken harkitsinkin mamujen takia. Natoon ja sotaan en kuitenkaan halua.

Eutanasian voi hoidella ihan itsekin, hoitotestamenttia vaan lompsaan.

Äänestä
  • "Älkää äänestäkö niitä, joita ette halua eduskuntaan"

    Tilanne ei ole niin helppo kuin kuvitellaan. Luullaan, että kun antaa äänensä jollekin hyvälle tyypille, niin huono tyyppi jää ilman eikä pääse eduskuntaan.

    Aika ja ihmisen kyky olla tajuamatta tosiasioita ovat yhdessä osoittaneet, että kaikki mulkerot, niin miehet kuin naiset, tulevat valituksi. Ei auta edes sekään, että politiikan palstoilla äänestäjiä muistutetaan aiemmasta ja varoitetaan tulevasta. Tähän viitaten ylempänä olikin osuva maininta Anttilasta.

    Äänestä

  • Onhan tuo jo tälläkin vaalikaudella nähty, että vaikka äänestäisi ketä tahansa, niin nuo ökyrosvomulkut junailee sivusta omat juoksupoikansa Hallitukseen. Nytkin siellä on valtionvarainministerinä sellainen ketä ei ole valittu edes koko eduskuntaan, mutta kun SAK päätti, että tuo ketku on sinne saatava, niin vaihtoivat Valehtelija Urpilaisen ökyrosvojen mieleiseen valehtelijarötöstelijä Rinteeseen.
    Stubbikin kieroiltiin pääministerin pallille ilman kansan mandaattia, ja niin myöskin se Räty tuli ministeriksi, kuten myöskin se Grahn-Laasonen.
    Ovat niin mulkanneet sinne kuin ovat halunneet, mutta sitten jos alkoivat itsekkin huomaaman, että överiksi meni tuokin touhu, ja ikäänkuin ainoastaan vaalien läheisyyden vuoksi lopettivat ne ministeri ja tuolileikkinsä.
    Demupellet on hankineet kierrätyksellä ministerieläkkeet vissiin kaikile muille, kuin sille pöljimmälle juoksupojalle eli Jouni Backmannile.
    että se on aivan sama, kenet kansa valitsee, kun ökyrosvot kuitenkin nimittää omansa kansaltn mielipiteistä piittaamatta.
    Tosiaankin, se sorkka-liisa anttila saisi jo jäädä ainakin takariviin jos vaikka sattuisi valituksi tulemaankin. Samoin Lehtomäki, sitä ei kukaan kaipaa mihinkään näkyvälle paikalle. Sama Koskee myöskin Urpilaista, ja se Rinteen lupaama ministeripostihan jo varmistaa, että demut saavatjälleen vain ja ainoattaan pienen torjuntavoitonsa.
    Urpilaisen valehtelevaa kuminaamaa ei kansa kaipaa yhtään.
    Hurri-mafiasta ei tiedä kenet ne istuttaa tälläkertaa kiristämällä ja isolla rahalla mihinkin ministerin tuoliin.
    Hurrit oppositoon olen vakaasti sitä mieltä, ei niillä saa olla mitään erioikeuksia mihinkään hommeliin. Ihan tosi, nuo hurrit nätää liimatukkineen ihan mafioosoilta.

    Eli rosvot hallitsee, ja kansa yrittää vain sinnitellä hemgissä, vaikka maailmasa ei ole edes rahapulaa, jos se vain tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin jaettaisiin.
    Kurjuuta pidetään ökyrosvojen toimesta aivan tahallisesti yllä, ja kiitos soitäkin kuulu paljolti demareillemme.

    Äänestä

  • näinhänsemenee kirjoitti:

    Onhan tuo jo tälläkin vaalikaudella nähty, että vaikka äänestäisi ketä tahansa, niin nuo ökyrosvomulkut junailee sivusta omat juoksupoikansa Hallitukseen. Nytkin siellä on valtionvarainministerinä sellainen ketä ei ole valittu edes koko eduskuntaan, mutta kun SAK päätti, että tuo ketku on sinne saatava, niin vaihtoivat Valehtelija Urpilaisen ökyrosvojen mieleiseen valehtelijarötöstelijä Rinteeseen.
    Stubbikin kieroiltiin pääministerin pallille ilman kansan mandaattia, ja niin myöskin se Räty tuli ministeriksi, kuten myöskin se Grahn-Laasonen.
    Ovat niin mulkanneet sinne kuin ovat halunneet, mutta sitten jos alkoivat itsekkin huomaaman, että överiksi meni tuokin touhu, ja ikäänkuin ainoastaan vaalien läheisyyden vuoksi lopettivat ne ministeri ja tuolileikkinsä.
    Demupellet on hankineet kierrätyksellä ministerieläkkeet vissiin kaikile muille, kuin sille pöljimmälle juoksupojalle eli Jouni Backmannile.
    että se on aivan sama, kenet kansa valitsee, kun ökyrosvot kuitenkin nimittää omansa kansaltn mielipiteistä piittaamatta.
    Tosiaankin, se sorkka-liisa anttila saisi jo jäädä ainakin takariviin jos vaikka sattuisi valituksi tulemaankin. Samoin Lehtomäki, sitä ei kukaan kaipaa mihinkään näkyvälle paikalle. Sama Koskee myöskin Urpilaista, ja se Rinteen lupaama ministeripostihan jo varmistaa, että demut saavatjälleen vain ja ainoattaan pienen torjuntavoitonsa.
    Urpilaisen valehtelevaa kuminaamaa ei kansa kaipaa yhtään.
    Hurri-mafiasta ei tiedä kenet ne istuttaa tälläkertaa kiristämällä ja isolla rahalla mihinkin ministerin tuoliin.
    Hurrit oppositoon olen vakaasti sitä mieltä, ei niillä saa olla mitään erioikeuksia mihinkään hommeliin. Ihan tosi, nuo hurrit nätää liimatukkineen ihan mafioosoilta.

    Eli rosvot hallitsee, ja kansa yrittää vain sinnitellä hemgissä, vaikka maailmasa ei ole edes rahapulaa, jos se vain tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin jaettaisiin.
    Kurjuuta pidetään ökyrosvojen toimesta aivan tahallisesti yllä, ja kiitos soitäkin kuulu paljolti demareillemme.

    Vain lyhytnäköinen pölhö kuvittelee että hänen ajatuksensa asiainhoidosta muuttavat
    koko asiainhoidon toiselle tolalle.Kun suurta kuvaa katselee niin valistunut kansalainen
    huomaa ettei mikään ole muuttunut ensimmäisistä eduskuntavaaleista,nykyään
    ei kyllä uskalleta yhtä kovaa kieltä mainonnassa käyttää mutta samaa punaista vii-
    vaa mennään tänäänkin vetämään samoin kompetenssein.

    Äänestä

Tässä maassa on nyt sellainen pääministeri, että se sallisi eutanasian koko suomelle!

Äänestä

Mikko Alatalolle pitäisi antaa isompi pesti. Ministeriksi jopa. Hyvä ja järkevä mies. Toimittaja ammatiltaan.

Äänestä

KUINKA MONTA KAUTTA ALATALO ON ISTUNUT SIELLÄ. Hänellä on järki ja hyvä järki onkin. Juicen ystäviä.

Äänestä
  • Alatalo on ollut eduskunnassa kolme kautta. Se on kunnioitettava aika kenelle hyvänsä kansanedustajalle, saati sellaiselle, jonka uran otaksuttiin aikoinaan jäävän vain yhteen. Niin olisi varmasti jäänytkin, mikäli olisi vain kitaraa soittanut ja laulanut.

    Äänestä

  • Alatalo on toimittaja ja hyvin hyvin sivistynyt.

    Äänestä

  • Kasvukeskuksiin päin pyrkii Keskusta. Siellä Pispalassa vaikuttaa Alatalo. Alatalo on hyvä veto ministeriksi.

    Äänestä

Entä tekotukka Pekkarinen, jalasmökki Väyrynen ja lautakasa Vanhanen?

Äänestä

Pidä vain aloittaja kiinni tuosta päätöksestäsi. Kyllä Suomessa vielä annetaan kaikki ylin päätäntävalta Jumalalle.
Muuttojaan voi yksittäiset tehdä oman mielensä mukaan, mutta ei nuorille ja rohkeille anneta päätösvaltaa siitä, milloin toisen ihmisen elämä päättyy.

Äänestä

Eutanasia on itsemurhan ja murhan välimuoto. Toinen on avustamassa itsemurhaa, kun itsemurhan tekija ei itse kykene sitä enää tekemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maastamuuttaja kirjoitti:

Suomi on saamassa pääministerin, jonka mielestä eutanasiaa ei tule sallia, koska mielikuvitusolento jumalan, kuuluu päättää elämän ja kuoleman kysymyksistä.

Mikäli Sirkka-Liisa Anttila valitaan jostain syystä uudestaan eduskuntaan, saadaan sinne ihminen isolla ii:llä valvomaan, että eläinrääkkäys sikatiloilla saa jatkua teollisessa mittakaavassaan.

Entäpä sitten ehdokas Pekka Puska? Pystyyn kuivamisen profeetta, diabetesepidemian kummisetä.

Ja lisäksi liuta muita rosvoja, jotka yhdessä SDP:n kanssa ovat valmiita, vaikka sulkemaan Suomen ulos globaaleilta markkinoilta, jos se vain hyödyttää paikallisia ryöstäjiä, tyranneja ja kuplauunoja. Näen mieleni silmin, kuinka Suomi uppoaa. Kiitos kanssaäänestäjät ja nukkuvien puolue. Joka päivä te jaksatte väsymättä vahvistaa päätöstäni muuttaa pois. <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu