Presidentti Sauli Niinistö varoittaa Suomen ja Venäjän suhteiden tarkoituksellisesta heikentämisestä.
Niinistö sanoi puheessaan vaalikauden päättäjäisissä, että naapuruus on joka sään tosiseikka, josta on huolehdittava niillä tavoin kuin se on mahdollista.
Niinistön mukaan Suomen ja Venäjän suhteet erityisesti talouden saralla eivät ole immuuneja laajempien jännitteiden seuraamuksille.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Niinistö on fiksu kaveri, kykenee yhteistyöhön. Mieluummin luottaa Sipilään kuin SStubbiin ja Pikku-Calleen. Onneksi Niinistö ei halua sotaan. Luulen myös että Niinistö haistaa Sipilän talousosaamisen, vanha pankkimies kun on.
SStubb ja Piccu-Calle voitaisiin lähettää kehitysyhteistyöhän Somaliaan. Kun oppisivat siellä ensin ratkomaan ja lopettamaan sotia, voitais ottaa ne takaisin eu:n politiikkaan.
Presidentti ei kuulu Suomessa mihinkään puolueeseen. Itse asiassa Stubbinkin kannattaisi loikata Keskustaan, jos yhtään tulevasta urastaan välittäis.
Niinistön mukaan Suomen ja Venäjän suhteet erityisesti talouden saralla eivät ole immuuneja laajempien jännitteiden seuraamuksille.
sanoi ettei hatunnosto maksa mitään !
Keskustalaiset kai äänesti presidentinvaalissakin mieluummin Niinistöä kuin Väyrystä. Mitä nyt eräät keskustalaiset myös Haavistoa äänestivät.
voisi nyt olla kullanarvoinen pressana !
Ei mennyt juhlimaan pohjoiskorealaisten kanssa toukokuussa Moskovaan tai tunnustanut Krimiä osaksi Venäjää, ei ole siis kepuloinen.
Niinistö yli 50 %
Keskusta varmaan 30 %
Mutta kenenkään etua ei palvelisi – kaikkein vähiten Suomen – jos ryhtyisimme keskinäisiä suhteitamme tarkoituksellisesti rapauttamaan.
Niinistö ja Sipilä tulee hyvin toimeen.
ulkopolittiikkakin tullee kuntoon.
EU haukat jää taka alallle.
Sipilän - Väyrysen ulkopoliittinen linja on vaarallinen!
http://suoniemi2015.fi/?p=536
Niinistön sanat olivat sinällään enemmän kuin aiheelliset. Suomi on kokoomuksen ja SDP:n johdolla ajelehtinut neljä vuotta ja päätynyt lamaan ja suurtyöttömyyteen. Tilanne on nyt monin tavoin vakavampi kuin 1990-luvulla.