Autoveroa ei kannata poistaa niin kauan kun meillä on liikaa lihavia juoppoja niin paljon, eli persuja,
Vastaukset 11
- Alcatelli
Tärkeintä olisi koko kansakunnalle, että päästäisiin kaltaisistasi sivistymättömistä ja tietämättömistä "jätesäkeistä" eroon. Se parantaisi koko kansakunnan tilaa.
- Terroristienystävät
punikkimyyrät
Halonen ja Tuomioja ovat aina olleet PLO:n ja palestiinalaismilitanttien ystäviä.
Erityisesti terroristijohtaja Arafat oli Halosen HYVÄ YSTÄVÄ.
PLO:n jäsenjärjestöjen merkittävimpinä terroristitekoina on pidetty:
1970 Avivimin koulubussiverilöyly, DFLP (Democratic Front for the Liberation of Palestine), 9 lasta ja kolme aikuista kuoli, 19 vammautui.
1960- ja 1970-luvuilla PLO:n toiseksi suurin jäsen PFLP suoritti monia konekaappauksia ja hyökkäyksiä, useimmat israelilaisia kohteita vastaan, pahamaineisimpana "Dawson's Field hijackings", jotka johtivat Jordanin mustan syyskuun kriisiin.
1972 Musta syyskuu suoritti Münchenin verilöylyn, uhreina olympialaisten israelilaisia urheilijoita.
1974 DFLP:n jäsenet valtasivat koulun Israelissa ja tappoivat 26 oppilasta ja aikuista ja haavoittivat yli 70 (Ma'alotin verilöyly).
1975 Savoy-hotellin panttivankitapaus, jossa tapettiin 8 siviiliä ja 3 sotilasta, suorittajana Fatah, PLO:n suurin jäsenjärjestö.
1978 Coastal Roadin verilöyly, Fatah surmasi 37 israelilaissiviiliä ja haavoitti 76.
2004 Yhdysvaltain kongressi julisti PLO:n olevan terroristijärjestö (Anti-Terrorism Act 1987:n mukaan) ja viittasi mm. Achille Lauro -hyökkäykseen[2][3].
Britannian National Criminal Intelligence Service raportin (1993) mukaan PLO oli "kaikkein rikkain terroristijärjestö", sillä oli 8 - 10 miljardin dollarin edestä varoja ja vuosittain 1,5 - 2 miljardin edestä tuloja "lahjoituksista, kiristyksestä, maksuista, laittomasta asekaupasta, huumeiden salakuljetuksesta, rahanpesusta, petoksista jne." . The Daily Telegraph kertoi 1999, että PLO:lla oli 50 miljardia dollaria salaisia sijoituksia ympäri maailmaa[4][5].- Soinin_salaisuus
No nytpä selvisi kenen jalanjäljissä se Soini kulkee kun sen säätiön perusti !!
- mielisairaanhoitaja
uskon että tämän ketjun aloittaja on mielisairas jonka skitsofrenia on vielä kehityksessä eli pahenemaan päin, hän on aikuinen eikä teini, joten hänelle ei kannata vastata kuten ei muutenkaan käydä keskustelua mielisairaan kanssa
- IrmeliAT
mutta sinuun hoito tehosi ja siirsivät potilaspuolelle
Suomi on täynnä alkoholisteja ja osin itsensä sairaaksi syöneitä ja sitten näitten aiheuttamat kulut pitäisi yhteiskunnan maksaa
jotenkin vaan tuntuu, että persut oon viinaan ja tyhmyyteen taipuvaisia
- läskitverolle
Viinan hinta ylös ja läskistyttävien ruokien hinta pilviin. Ja Heset Mäkkärit kiinni. Eiköhän tuo tepsi. Kyllä persukin oppii kasviksia ja juureksia syömään, kun oikein yrittää.
- soinisutkimuksia
Kaikesta huolimatta: Mikään valhe ei ole liian suuri tai liian härski, jos se vaan rikastuttaa soinisäätiötä.
isä timo - örkkinenä
humalassa töihin tulleelle välitön irtisanominen, jätkät ja akat maksamaan
alkoholista ja läskiydestä ( jos on itse aiheutettu, sairaudelle ihminen ei voi mitään) aiheutuvat kulut
säästäisimme pelkästään viinakuluja 8 miljardia euroa
- terveelliset.tavat
Läskivero heti voimaan!
- hattuttaa
Siinä taas sivistymättömät ja laihtuneet vaalihäviäjät kirjoittavat uusia satujaan. Varmaan harmittaa? JATKOJYTKYYYYYYY JEEEEEEEEEEE!!!!
- mielisairaanhoitaja
kuten on todettu tämä läski-esiintyjä on mielenvikainen jolle ei kannata vastata koska on osoitettu että mielenhäiriöisten tila pahenee ja he raivoavat osaamattomuuttaan ja mykkyyttään netissä joka sitten lopulta purkautuu täysmittaiseen skitsofreniaan, heille ei pidä vastata koska se pahentaa mielen synkkyyttä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011663
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä421207Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS35655Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39598