Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2015

Tieto PKK2015 tuloksista kiinnostaa. Vannoin alun perin itselleni, että joko odotan yhteydenottoa tai sitten tarkistan tulokset virallisena tulostenjulkistamispäivänä, mutta kärsimätön luonteeni vei jälleen kerran voiton. Kysyisinkin kilpailuun osallistuneilta, että joko sijoittumisista on informoitu asianosaisia?
4214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On soitettu juu, kuulin kaverilta että oli saanut puhelun.
Mutta tähänkin ketjuun varmaan kohta joku taas vastaa, että ei ne soita, ne laittaa postia.

Äänestä

Askeettiset pöytälaatikkonne näkevät päivänvalon, hetkeksi.

Äänestä
  • Palkittujen taso on toki ollut kautta linjan vaihteleva, mutta melkoisen monta sittemmin aitoa oikeaa, vieläpä hyvää kirjailijaa on hommannut kilpailusta kannuksia.

    Ja kyllä minunkin pöytälaatikkoni ovat nähneet hetkellisesti päivänvalon, printattuna hylsykasassa.

    Äänestä

Miksi kilpailussa pyydettiin antamaan vain osoitetiedot? Itse en siksi puhelinnumeroani antanut, ettei menestys jää kiinni ainakaan ohjeiden noudattamatta jättämisestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5678 kirjoitti:

Tieto PKK2015 tuloksista kiinnostaa. Vannoin alun perin itselleni, että joko odotan yhteydenottoa tai sitten tarkistan tulokset virallisena tulostenjulkistamispäivänä, mutta kärsimätön luonteeni vei jälleen kerran voiton. Kysyisinkin kilpailuun osallistuneilta, että joko sijoittumisista on informoitu asianosaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu