Työt loppuu,ammattipätevyys maksut peritää takaisi

Moi.
Mulla nykyisessä työssä työsuhde päättyy 15.5.2015. Koska vaihdan työpaikkaa.
Työnantaja on maksanut ammattipätevyyskoulutuksen ja palkan,
viimoinen koulutuspäivä oli 04.06.2014.
Ammattipätevyyskortissa on ensimmäinen alkamispäivä 01.07.2014.
Onko tietoa joudunko maksamaan takaisin korttimaksut tai ammattipätevyys koulutus maksut lopputin yhreydessä.
Kiitos.
1072495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

työehtosopimuksessa on maininta asiasta.

Äänestä

Ei sun tartte maksaa mitään.ottelet lopputlli RAHOJA.Ja hyvä neuvo ois liity LIITTOON

Äänestä
  • Montako ratsastus maksaa

    Äänestä

Työnantaja VOI periä takaisin maksut kursseista jotka käyty alle vuosi ennen lopettamista....

Periikö? itselläni ei peritty, mutta tes sen mahdollistaa

Äänestä
  • Maksamalla muuten AKT:lle 500€ vuodessa olemme saaneet 2c palkankorotuksen lisäksi tällaisen kivan ehdon :)

    Äänestä

  • Saadaan kuitenkin koulutus ilmaiseksi ja ylimääräistä palkkaa (koulutukset usein työajan ulkopuolella) koulutusajalta, joten en juuri valittaisi.

    Äänestä

  • Erosin AKT.sta olen 50.v, en olisi saanut töitä joten,teen töitä 10 euro tunti nykyisin ja kustansin ammattipätevyyskurssit omasta kukkarosta ja pennut valittaa.

    Äänestä

Minä perin kuskeilta kaikki kurssimaksut takaisin jos lähtevät ennenaikojaan talosta.

Äänestä
  • Sitten saattaa kuskit periä myös maksut:

    - Työvaatteiden pesusta

    - Lauantain tuplapalkat

    - Sunnuntain tripapalkat

    - Minimitunnit pikkukeikoista (4:45)

    - Päivärahat satunnaisista pitkistä keikoista

    - ja muuta kivaa

    Äänestä

  • Heh heh he heeee.... VAI PERII TURHAPUROT JOTAIN?! Ei poijaat vetele, ei niin sitte millää! Rengit on punikkeja ja työnsankareita, lorvimisien mestareita. Renki ei peri koskaan mitään, ei koskaan. Muistakaa se, hampit. Jos joku yrittäjä on siihen lankaan mennyt että maksanut vetelykselle kurssit niin varmasti aikanaan, konstilla kun konstilla, perii omansa. Kuski maksaa itte kurssihömpötyksensä, en minä. Tässä saa muutenkin selkä vääränä maksaa kaikenlaisia sosialistimaksuja ja hyysäysrahoja.

    Äänestä

  • 45656 kirjoitti:

    Sitten saattaa kuskit periä myös maksut:

    - Työvaatteiden pesusta

    - Lauantain tuplapalkat

    - Sunnuntain tripapalkat

    - Minimitunnit pikkukeikoista (4:45)

    - Päivärahat satunnaisista pitkistä keikoista

    - ja muuta kivaa

    Millä perusteella lauantailta saa tuplapalkkaa ja sunnuntailta kolminkertaista?

    Minimitunnit on ollut jo pitkään 5 eikä 4:45, kannattaisi joskus lukea sitä TESiä eikä pitää päätä siellä minne aurinko ei paista.

    Päivärahasäännötkin lukevat TESissä, ei tarvitse itse tulkita että mikä on 'pitkä keikka'.

    TES sitoo molempia osapuolia, kannattaa pitää mielessä.

    Äänestä

  • Auto-Antero kirjoitti:

    Niinhän sitä TESsiä kannattais anteronkin joskus lukea kun kyllä ne minimitunnit on rahtipuolella 4,45!!!

    Äänestä

  • Auto-Antero kirjoitti:

    Millä perusteella lauantailta saa tuplapalkkaa ja sunnuntailta kolminkertaista?

    Minimitunnit on ollut jo pitkään 5 eikä 4:45, kannattaisi joskus lukea sitä TESiä eikä pitää päätä siellä minne aurinko ei paista.

    Päivärahasäännötkin lukevat TESissä, ei tarvitse itse tulkita että mikä on 'pitkä keikka'.

    TES sitoo molempia osapuolia, kannattaa pitää mielessä.

    Viikon kuudennelta TYÖPÄIVÄLTÄ tulee maksaa tuplapalkka muiden lisien lisäksi.

    Eli jos töitä ollut MA-PE ja sitten su, niin sunnuntailta 100% pyhälisää ja 100% vapaapäivätyölisää

    Äänestä

Onkohan kuljetusparooni itse koskaan miettinyt josko vika löytyisi ihan itsestä? Olen työnsankari ja äänestän Kokoomusta vaikka olen duunari (sellainen hyväosainen).Kuljetusparooni kyllä äänestää perussuomalaisia ja olen siitä aivan varma. Ajatuksen juoksu kertoo sen.Onko kuljetusparoonilla ollut yhtään työntekijää josta on tullut työtehtävien ohella ihan aito ystävä,sellainen joka ei jätä koskaan pulaan. Sellainen tyyppi jonka kanssa on mukava lähteä vaikka viikonlopuksi mökille narraamaan haukea järvestä.
Jos näin ei ole niin olen aidosti surullinen kuljetusparoonin puolesta.Tässä on tullut sellainen
kuva,että kuljetusparoonin elämä on yhtä tuskaa. Otan osaa....ihan aidosti.

Äänestä
  • Yks lysti mitä RENKI äänestää. Ei se sitä kuskivirnettä ja huoletonta asennetta muuta miksikään. Yllättävää että ruittitkin haluaa kuulua paremman väen puolueeseen, mutta millä eväin? Kokoomus on ja pysyy meidän yrittäjien ja kapitaaliväen puolueena. Ja renkipoikien kanssa en ole koskaan hauskaa pitänyt, kuulun ihan eri piireihin.

    Äänestä

  • Kokoomus on työväen eli palkansaajien puolue. Teikäläisillä jotka vessassa pyyhkii seteleillä takamusta on se kurja tilanne ettei mikään puolue aja yrittäjän asiaa aidosti eli
    täydellä sydämellä.Vai oletko kuljetusparooni erimieltä? Kokoomus ei ole laittanut tikkua ristiin jotta sinun olisi helpompi olla kuljetusyrittäjä. Polskit ja muut ulkomaan elävät ajelee vapaasti ja korjaa koko kuljetuspotin ja kukaan ei tee/voi yhtään mitään.Kun ei ole laillisia työkaluja viranomaisilta. Ja noin ihan tiedoksi torpparilaitos -järjestelmä loppui suomesta
    yli 100-vuotta sitten. Kuljetusalalla on työntekijöitä ei renkejä. Eli opiskele sanasto uusiksi.
    On työnantajia eli yrittäjiä ja sitten työntekijöitä eli kuljettajia.

    Äänestä

Kuljetusparooni elää 1900-luvulla. 2000-luvulla työntekijä on voimavara yrityksessä.
Yritä nyt edes ryhdistäytyä toope. ja kaljoittelu loppuu nyt!!!!!

Äänestä

Täytyy myöntää...onnellinen duunari esitti kyllä aika tiukan kysymyksen.Se on kyllä totta,että jos kuljetusalalla meinaa pärjätä niin näitä luottomiehiä pitää olla.Jos kaikki kuskit on niin se on lottovoitto.Sellainen työnantaja voi olla kansainvälinen jättiyritys tai sitten ihan suomalainen pienyrittäjä jolla on selkeä visio,että työntekijä on yrityksen todellinen voimavara
kun tämän oivaltaa eikä polje hintoja niin vain taivas on rajana yrityksen menestykseen.

Äänestä

Hyvä kuljetusparooni yhdessä asiassa olet täysin väärässä.Kuskilla pitää olla kuskin virne ja huoleton asenne. Mikään muu ei voi kuljetusyrittäjää ottaa päähän kuin kuski joka tressaa joka asiaa ja jankuttaa jankuttaa päivästä toiseen samoja asioita.Kantaa huolta ihan olemattomista jutuista. Eli virne naamalla vailla huolen häivää uusiin seikkailuihin. huoleton ja huolimaton on kaksi täysin eriasiaa vai mitä kuljetusparooni.Huolimatonta kuskia ei kukaan yrittäjä halua.

Äänestä

Ka-Lervo ottaa ainaki takaperoisena kaiken mitä irti saa ja loput särkee sen mitä nyt sössimisiltään ehtii ja mylvii kuin kiimainen kojoottilauma ja karjahtelee kokoajan Kekkulinkosken Essolla. Lervo on aina saamapuolella ja jos eii oo niin on ulosotossa trattalistan vankina aina. On se tosi rekkaörkki. Tyhjän saa pyytmättäkin mutta Lervo tulee ja häärii ilman käskyä.

Äänestä

Työt loppuu??? Mitäää! Jaa, oliskos syy renkien liian suuret liksat. Oliskos näin. Juu. Se on sellaanen juttu sitten että jos renki ei suostu ajamaan vaikka 7e tunti niin saa olla ajamattakin. Aina autot liikkuu, ilman teitäkin. Muistakaa velttoperseet sekin. Juu, se on semmoonen juttu se. Ja nyt jos millään arvon rengit pyhäkaljoitteluiltaan kerkeää niin äänestämään ja Kokoomusta sitten.

Äänestä

Hyvä tietotaito tällä palstalla,kukaan ei osannut vastata aloittajan kysymykseen.kuinkahan moni vastaajista on edes työelämässä.

Äänestä
  • Lervo ja Lervostapitävä sekä kuljetusparooni.Henkilö joka kirjoittaa myös lyhyesti ja ytimekkäästi yhdellä o-kirjaimella kuljetusparoni ovat jo poistuneet arvokkaasti kättä lippaan tyyliin työelämästä jo vuosia sitten. Ennen sitä edellistä jytkyä niin kuin Soini sanoisi.

    Äänestä

Ihan noin asiatyylillä lähestyn kysymystä.Miksi ammattipätevyys astui jo voimaan 1.7.2014
Meillä kaikilla muilla astui voimaan 10.09.2014. Miksi anoit kortin ennen kuin se vaadittiin????
Kun työsuhde on kestänyt vuoden niin työntekijä ei joudu korvaamaan koulutusta työnantajalle.Tässä nyt sellainen asiallinen vastaus alkuperäiseen kysymykseen,

Äänestä
  • Ja liittymällä AKT:hen sinun ei tarvitse miettiä tätäkään asiaa jatkossa.

    Äänestä

  • vaan eipä ole ammattipätevyys muilla astunut voimaan 10.09.2014 kuin kyseisenä päivänä sen kortin anoneilla, joten eipäs höpötellä omiaan. toisekseen siksi se kortti on aika monella anottu ennen vaatimusta sillä puolen vuoden SIIRTYMÄAJALLA ettei tulisi ruuhkia syksylle, mutta näköjään sinä sitä et ole käyttänyt kun kerran kortissasi on pätevyys astunut voimaan 10.9!!!

    Äänestä

  • Lervotontulevaisuus kirjoitti:

    Ja liittymällä AKT:hen sinun ei tarvitse miettiä tätäkään asiaa jatkossa.

    Miksi haluat Lervottoman tulevaisuuden?

    Äänestä

  • trhwryjmow kirjoitti:

    vaan eipä ole ammattipätevyys muilla astunut voimaan 10.09.2014 kuin kyseisenä päivänä sen kortin anoneilla, joten eipäs höpötellä omiaan. toisekseen siksi se kortti on aika monella anottu ennen vaatimusta sillä puolen vuoden SIIRTYMÄAJALLA ettei tulisi ruuhkia syksylle, mutta näköjään sinä sitä et ole käyttänyt kun kerran kortissasi on pätevyys astunut voimaan 10.9!!!

    trhwryjmow kuljettaja toveri ! Koulutuksissa nimenomaan painotettiin,että anokaa ajoissa heti maaliskuun 2014 jälkeen.Anomispäivällä ei ole väliä kaikki kortit astuvat voimaan 10.9
    Olitko hereillä koulutustilaisuuksissa. Trafin sivuilla oli tämä asia myös hyvin esillä.Itse anoin kesäkuussa 2014 ja kortin päiväys on 10.9 näin se vaan on asian laita.Mutta onhan se tietysti kiva kommentoida asiaa kuin asiaa vaikka sitten asian vierestä.Ja lisäyksenä edelliseen kommenttiini kun koulutuspäivästä on kulunut vuosi niin silloin työntekijän ei tarvitse korvata koulutusta työnantajalle.

    Äänestä

  • Sen verran haluan korjata asiaa,että ammattipätevyyskortti on voimassa kaikilla 10.9.2019 asti vaikka olisi anonut jo kesäkuussa 2014.En ollut tutustunut kortin päivämääriin kunnolla joten trhwryjmow olit oikeassa tässä asiassa. Myönnän ajatteluvirheeni.Pahoitteluni.

    Äänestä

  • Lervotontulevaisuus kirjoitti:

    Sen verran haluan korjata asiaa,että ammattipätevyyskortti on voimassa kaikilla 10.9.2019 asti vaikka olisi anonut jo kesäkuussa 2014.En ollut tutustunut kortin päivämääriin kunnolla joten trhwryjmow olit oikeassa tässä asiassa. Myönnän ajatteluvirheeni.Pahoitteluni.

    nimenomaan niin että se on voimassa 10.9 asti tai oikeastaan 9.9 on päivämäärä kortissa, mutta alkamispäivä on se kortin anomispäivä. eix nii???

    Äänestä

  • Lervotontulevaisuus kirjoitti:

    Sen verran haluan korjata asiaa,että ammattipätevyyskortti on voimassa kaikilla 10.9.2019 asti vaikka olisi anonut jo kesäkuussa 2014.En ollut tutustunut kortin päivämääriin kunnolla joten trhwryjmow olit oikeassa tässä asiassa. Myönnän ajatteluvirheeni.Pahoitteluni.

    ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Menkää kauppaan poijaat ja ostakaa hamekangasta. Tosi mies vaikka olisi väärässä ei koskaan myönnä sitä. Taitaa olla Lervotontulevaisuus joku naiskuski vai mitä häh???
Vaikka olen viinassa,tervassa ja saunassa kyllästetty 60 v. äijän köriläs niin kun lomsasta kaivoin tuon p...keleen kortin niin siinä viimeinen voimassaolopäivä on 10.09.2019 eli kyllä tämä edellinen kommentoija jauhoi sitä kuuluisaa sittiä vai mitä se nuoriso puhuu nykyään?
sittiä tai sontaa kuinka vaan. Ei ole 9.9 vaan 10.9. Ei paljon kiinnosta olen silloin jo eläkkeellä.

Äänestä
  • Senkus itse ostelet hamekankaas tai ihan vaikka rintsikoita itelles, mutta minun kortissani lukee viimeisenä voimassaolopäivänä 9.9.2018 joten 10.9 ei tuolla kortilla enää laillisesti ajella. Sitten ennen sun suurempia ilonaiheita mainittakoon että kyseinen läpyskä on haettu linja-auto luvilla vuoden 2013 siirtymäajalla.

    Äänestä

Tässä kuormaa odotellessa sanonpa vain,että lervotontulevaisuus oli ajatellut asian siten,että ammattipätevys on 5 vuotta voimassa ja se päättyy 10.09.2019 hän ei ollut ajatellut
kortin myöntämispäivää.Inhimillinen asia koska se viimeinen voimassaolopäivä se on kuitenkin
se ratkaiseva asia kuljettajan kannalta. Oli sitten mies tai nainen niin näillä tiedoilla meidän kaikkien pitää tarpoa eteenpäin.

Äänestä
  • Oma kortti myönnetty 2.4.2014 ja voimassa 10.9.2019

    Jatkokoulutukset kävin huhtikuussa 2014 muiden kuskien kanssa, tosin muille se oli "eka kierros"

    Eli tällä haavaa saan ajaa vuoteen 2024 asti ilman koulutuksia.

    Ajokortti taasen on voimassa 2057 asti, jolloin olen jo kuollut

    Äänestä

Onko Pankkiautomaatti todella syntynyt 1977. Juttujen perusteella olisin enempi odottanut
samaa ikäluokkaa kun Irwin eli Antti Hammarberg tai sitten Reetu alias Ilkka Sysimetsä.
On ollut aika painokasta puhetta noin nuorelta mieheltä. Hatun nosto sille.

Äänestä
  • Ei voi olla totta 1987. Täytyi oikein laskin kaivaa esiin. Vielä nuorempi!

    Äänestä

  • Vanhat ajokortit on voimassa 70 vuotiaaksi asti...

    2057-70=1987

    Äänestä

  • Pankkiautomaatti mies joka kassalla aina joutuu todistamaan ikänsä ostaessaan 18 v.tuotteita. Näinhän se menee alle 30v. ikä pitää tarkistaa aina. Toisaalta pankkiautomaatti on mies joka näkee työssään sen ettei autonratissa tarvita kuljettajaa siihen menee 15-20 vuotta. Eli mikä on työnimike pankkiautomaatilla vuonna 2035. Ettei nyt sentään olisi auton apumies?????? Auto on pomo ja pankkiautomaatti apupoika Antero.

    Äänestä

  • No nyt mäkin hoksasin,että pankkiautomaatti ja pakettiautomaatti on yksi ja sama Spede. Hyvä meininki.

    Äänestä

Vihdoin jokin todella asiallinen hyvä kysymys. Mikä on tuolloin kun autot liikkuvat ilman kuljettajaa paikasta A paikkaan B. Mikä on kuljettajan lainsäädännöllinen vastuu autosta,kuormasta ja liikenneturvallisuudesta.Voidaanko autoon "apumieheksi"palkata kenet vaan vaikka ilman ajokorttia.Mikä on palkkataso(todennäköisesti heikko). Näihin kysymyksiin ei tietenkään ole vastauksia nyt,mutta olisi hauska kuulla mitä se työ voisi tuolloin vuonna 2035.Pankkiautomaatti parka.Pahimmillaan pankkiautomaatti taistelee kuljetusalalla 68v. asti
eli ehtii nauttia 2 vuotta eläkettä(omien sanojensa mukaan) kun lupaa 70v. olla jo mullan alla.

Äänestä
  • Eiköhäs ihan ajoneuvovalaki sen sano että kumipyörillä kulkevissa autoissa tulee olla kuski ja hänellä ajo-oikeus....

    Äänestä

  • Mutta miten 2025 on tilanne .Sehän se kysymys oli!

    Äänestä

Ei sulta voi mitään periä takaisin, jos ette ole kirjallisesti sopinut niin tehtäväksi ennen kun työnantaja on on jotain maksanut. Ammattiliittoon kannattaa kuulua jo senkin takia, ettei työnantajat yleensä viitti yrittää edes kusettaa liitossa olevia. Se maksukin vähennetään sit lopullisessa verotuksessa.

Äänestä
  • Juurihan AKT on neuvotellut tuon asian niin että jos lopettaa vuoden sisään, tulee maksaa takas....

    No YTK on 400€ halvempi vuoteen ja sillä maksaa jo aika monta koulutuspäivää :)

    Joo, voihan sen maksun vähentää verotuksessa, mutta ei se paljoa lohduta, monta sataa euroa vuodessa, ja saat sillä 2c palkankorotuksia ja maksujen takas perintää

    Äänestä

Mikä tässä on niin vaikeaa. Sillä ei ole mitään väliä milloin pätevyys astuu voimaan vaan se lasketan siitä kun koulutus on suoritettu ja maksettu. Ote sopimuksesta: Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä ennen kuin 4 kuukautta on kulunut koulutuksen antamisesta, työntekijä on velvollinen korvaamaan työnantajalle hänelle koulutusajalta maksetun palkan ja koulutuksesta aiheutuneet suoranaiset kustannukset kokonaisuudessaan. Jos työntekijän työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syystä tämän jälkeen kuitenkin ennen kuin 6 kuukautta on kulunut koulutuksen antamisesta, työntekijä on velvollinen korvaamaan työnantajalle kyseisistä kustannuksista jäännösarvon, joka on 50 % hänelle koulutusajalta maksetun palkan ja koulutuksesta aiheutuneiden suoranaisten kustannusten summasta. Työnantaja saa kuitata tämän lopputilistä.

Äänestä
  • Eli AKT ei ole kuskin puolella (yleisessä tilanteessa) että kuski haluisi itse ottaa loparit... Siksi moni kärvisteleekin paskassa firmassa ja kiroo netissä

    Äänestä

  • Voi pyhä pakettiautomaatti sentään.Ota nyt järki käteen.Jos joku maksaa sinun koulutuksen ja olettaa ,että ole töissä jatkossakin ja yhtäkkiä päätätkin vaihtaa firmaa niin on täysin ymmärrettävää ,että kulut koulutuksesta pitää sopimusten puitteissa korvata takaisin.Se on ihan sama asia jos Pakettiautomaatin asuntoon
    tehdään remontti ja on sovittu hinta ja yht´äkkiä yrittäjä häipyy koska tulikin parempi työmaa ja jättää sinut nuolemaan näppejään. Joka hommassa on pelisäännöt joilla mennään. Miksi AKT:n pitäisi joka tilanteessa pelastaa jäsen
    kiipelistä vaikka tiedettäisiin ettei se olisi asiallista???? Nyt pakettiautomaatti kerro perustelut mitä oikein ajattelit.Katsos sopimukset sitoo kaikkia osapuolia.

    Äänestä

Näin on jos jotain on sovittu niin siitä pidetään kiinni. Olen samoilla linjoilla presidentti Niiniistön kanssa. Uskaltaako Pakettiautomaatti tosiian ihan aikuisten oikasti olla erimieltä??? Täh???

Äänestä
  • Eli maksamalla liittoon saa...

    2c palkankorotuksia

    Ei juurikaan tukea kun yrittää itse vaihtaa työpaikkaa (takaisinperintää) jne.... Sitten kärvistellään paskoissa paikoissa

    YTK:ta huonomman työttömyyskassan

    Oikeusapua silloin kun sitä vähiten tarvitsee....

    Nooh, aika huonosti sopii asiat sitten

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Eli maksamalla liittoon saa...

    2c palkankorotuksia

    Ei juurikaan tukea kun yrittää itse vaihtaa työpaikkaa (takaisinperintää) jne.... Sitten kärvistellään paskoissa paikoissa

    YTK:ta huonomman työttömyyskassan

    Oikeusapua silloin kun sitä vähiten tarvitsee....

    Nooh, aika huonosti sopii asiat sitten

    Pakettiautomaatti kerro nyt mitä järkeä olisi AKT:n ajaa jotain asiaa kuljettajan puolesta joka ei sisälly työnantajien ja työntekijöiden väliseen työehtosopimukseen.Eli ajettaisiin asiaa joka ei loppupeleissä johda mihinkään. Minäpä sanon sinulle:Se on jäsenmaksujen tuhlausta.

    Äänestä

  • Haukeapyytämässä kirjoitti:

    Pakettiautomaatti kerro nyt mitä järkeä olisi AKT:n ajaa jotain asiaa kuljettajan puolesta joka ei sisälly työnantajien ja työntekijöiden väliseen työehtosopimukseen.Eli ajettaisiin asiaa joka ei loppupeleissä johda mihinkään. Minäpä sanon sinulle:Se on jäsenmaksujen tuhlausta.

    No eikös työntantajille olisi hyvä että palkkana olisi 10€/h... sen sijaan se on nyt 13,07€/h entisen 13,05€/h sijaan...

    Eli eikös he juurikin työnantajan "etuja" koita neuvotella

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    No eikös työntantajille olisi hyvä että palkkana olisi 10€/h... sen sijaan se on nyt 13,07€/h entisen 13,05€/h sijaan...

    Eli eikös he juurikin työnantajan "etuja" koita neuvotella

    Pakettiautomaatti hyvä vasemmistolaistoverini.Oletko elänyt pumpulissa viime aikoina.Suomessa sattuu olemaan sellainen lama jota ei ole nähty sitten nälkävuosien 1900-luvun alun. 1990-luvun lama oli lastenleikkiä siihen tilanteeseenverrattuna missä nyt ollaan. Miten AKT voisi vaatia korotuksia palkkoihin kun mikään muukaan taho ei niitä pysty vaatimaan tässä tilanteessa.
    Seuraatko politiikkaa ja talouden kehitystä.Missä mennään? epäilen syvästi. 98% kuljettajista eivät tarvitse AKT:n lakimiespalveluja. Sitten on 2 % kuskeja jotka omasta mielestä tarvitsee vähintään kerran kuussa.Heillä on aina ongelma päällä.

    Äänestä

Heh heh.... täällä rattimatit ajattelee ihan liikaa. Ei kuskilla ole mitään vaateita isäntää kohtaan, ei koskaan. Kun pomo sanoo että kuski saa lähteä niin se on vaan kengän kuva perseeseen ja menoksi, lähimpään kuppilaan. ATK :lla ei ole mitään sanomista siihen kun pistän hampin pihalle, ja otan toisen tilalle. Turhapuro ajaa just sen kun käsketään, piste.

Äänestä
  • Heh heh. Selvää provosointia. Jos on noin kova pomo kyseessä eikä vaan leuanloksuttelija niin kyllä luulisi kertovan mitä puljua johtaa.

    Äänestä

  • Hyvä kommentti! Tiedän kyllä muutamia isäntiä jotka ovat kuljetusparoonin kaltaisia työnantajia ajattelutavoiltaan.Heillä on kuitenkin ryhmä kuljettajia jotka pitää koko puulaakin pystyssä ja joihin voi luottaa 100% :sti. Kuljetusparooni on kuitenkin ilmoittanut aiemmissa kirjoituksissa ettei hän luota eikä kaveraa yhdenkään kuskin kanssa ,koska kaikki kuskit on pohjasakkaa. Näin ollen luulisi kuljetusyrityksen ylläpito olevan todella vaikeaa. Mikä se Kuljetusparoonin pulju eli firman nimi oikein on?

    Äänestä

  • Opettele nyt ihan ensin mikä on atk. Sillä ei kyllä ole mitään tekemistä akt:n kanssa mutta tollasella älyllä voi kyllä olla vaikeeta johtaa firmaa.

    Äänestä

Voi voi. Ahdistaako? Otatko banaanin?

Äänestä

Tämän keskustelun aloittajan otsikko ja tekstin sisältö eivät vastanneet toisiaan. Otsikon mukaan maksu peritään takaisin. Varsinaisen kirjoituksen mukaan kyseinen kaveri pelkää,että peritään takaisin. Älä huolta kanna turhaan ei varmasti peritä. Tuollaiset kurssimaksut on taskurahaa yrittäjän kukkarossa.Sen verran menee RAY:n kolikkopeleihin joka viikonloppu yrittäjällä sillä aikaa kun muija kerää ostoksia paikallisessa Prismassa.Olisi todella mukava kuulla joutuiko nimimerkki "takaisinperintä" todella maksamaan takaisin kulut. Jos näille palstoille kirjoittelee niin olisi lukijoita kohtaan kohteliasta laittaa kuulumisia miten kävi.Vai mitä???

Äänestä

Tämän ongelman voi jo unohtaa, kymmenet tuhannet Albaanit ovat matkalla tänne autonkuljettajiksi. Linja-autothan kulkevatkin jo Jugoslaavien ja eläkeläisten voimin.
Virolaisilta on tulossa runsaasti kuljetusliikkeitä Suomeen, Kaino on käynnyt kuljetusyrittäjäkurssin Suomessa.
AKT:n kymppitonnin kuukaudessa tienaaville politrukeille tulee lähtö kortistoon, ei suu käy enää yleislakon suuntaan. Huono puoli on ,että kortiston maksuaika lyhennetään puoleen ja AKT:n läskiperseet joutuvat kierrätyskeskuksiin töihin.

Äänestä
  • Mitä nyt itse YTK:lta saanut rahaa kohta neljän vuoden ajan....

    Miksi näin? noh siksi koska kuljetusalalla ei juurikaan vapaita työpaikkoja ole, eikä kuskipulaa....

    Noh AKT:n kautta tällainen "laskelmointi" ei onnistuisi

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Mitä nyt itse YTK:lta saanut rahaa kohta neljän vuoden ajan....

    Miksi näin? noh siksi koska kuljetusalalla ei juurikaan vapaita työpaikkoja ole, eikä kuskipulaa....

    Noh AKT:n kautta tällainen "laskelmointi" ei onnistuisi

    Olet rikki mennyt vinyylilevy levy levy levy levy...... Saman asian toistoa toistoa toistoa.....

    Äänestä

Pakettiautomaatti tuo kuljetusalan sekopää ...vaikene nyt edes vuodeksi.please! Pyydän todella hartaasti. Mitä helvattia kehut toisessa viestiketjussa kuinka sait työpaikan ,mutta otitkin sitten toisen työpaikan tekemättä päivääkään töitä edellisessä työpaikassa. Onko päässäsi todella kaikki kohdillaan. Me jotka painetaan saakelin pitkää päivää jotta Suomen talous edes jotenkin pyörisi emme halua kuulla yhtä ainuttakaan kommenttiasi koska niissä ei ole mitään järkeä. Ja ei se YTK ole mikään autuus vaikka kehut sitä. Sinne menee ainoastaan laiskat luuserit,mamman pojat jne.... sorry nyt vaan jos pahoitin mielesi. Mieti nyt oikein kunnolla asiaa.

Äänestä
  • 27.8 2015 pakettiautomaatti kirjoitti: On hienoa lähteä uuteen työpaikkaan vaikka en edellisessä työpaikassa ehtinyt päivääkään tehdä töitä.Tällainen kirjoitus löytyy viestiketju:AKT liittyminen. Millaisen viestin kyseinen sälli haluaa antaa sille nuorelle sukupolvelle joka opiskelee 3 vuotta ammatillisissa oppilaitoksissa ja odottaa innolla pääsemistä tositoimiin eli ratin taakse.Ei todellakaan hyvä roolimalli .Tällaisella asenteella täällä tulevaisuudessa ajaakin itä-euroopan miehet. Tälläkin hetkellä yksistään Helsingissä on 158 kuljettajan paikkaa auki ,alkaen aina mopoauton kuljettajasta vaativampiin tehtäviin.

    Äänestä

  • ToffeWalroos kirjoitti:

    27.8 2015 pakettiautomaatti kirjoitti: On hienoa lähteä uuteen työpaikkaan vaikka en edellisessä työpaikassa ehtinyt päivääkään tehdä töitä.Tällainen kirjoitus löytyy viestiketju:AKT liittyminen. Millaisen viestin kyseinen sälli haluaa antaa sille nuorelle sukupolvelle joka opiskelee 3 vuotta ammatillisissa oppilaitoksissa ja odottaa innolla pääsemistä tositoimiin eli ratin taakse.Ei todellakaan hyvä roolimalli .Tällaisella asenteella täällä tulevaisuudessa ajaakin itä-euroopan miehet. Tälläkin hetkellä yksistään Helsingissä on 158 kuljettajan paikkaa auki ,alkaen aina mopoauton kuljettajasta vaativampiin tehtäviin.

    Niin??

    Tottakai jos löytyy PAREMPI homma niin vaihdetaan... Eiks juu?

    Katotaas montako kuljettajan paikkaa on Turun suunnalla vapaana johon riittää BC-kortti http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8741844_fi.htm yksi....

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Niin??

    Tottakai jos löytyy PAREMPI homma niin vaihdetaan... Eiks juu?

    Katotaas montako kuljettajan paikkaa on Turun suunnalla vapaana johon riittää BC-kortti http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/8741844_fi.htm yksi....

    Ei muuten löytynyt sitä paikkaa mistä lähdin... Miksikö? noh he jatkoi hakemusten läpi käyntiä ja soitti seuraavalle... Sanoisin että noin 50 hakijaa mun lisäksi....

    Noh mitä parempaa uudessa paikassa on:

    - Lyhyempi työmatka (pitkä työmatka syö palkkaa ja paljon jos ajaisi vaikkapa saloon asti)

    - Mukavempi työaika

    - Työaikana ei ole pakko pitää 30 min palkatonta taukoa. Itse olen siinä mielessä kunnon työ mies että teen hommat yhteen putkeen

    - Kalusto vähän parempaa

    - Tuntipalkka on hieman pienempi koska ajetaan pakua

    - Itse työkin vähän kevyempää

    Olisiko siis pitänyt sun mielestä alottaa ekassa paikassa vaik olis parempaa tiedossa???

    Entä olisinko valmis lähtemään pois täälä Hemmon Kuljetuksesta? toki jos pääsisin ajamaan vaikkapa roska-autoa vaikkapa palkalla 10€/h lomarahat

    Kiitos huojentavasta tiedosta. Sinua ei siis ole päästetty isomman auton rattiin, joten pelkään tästedes paljon vähemmän liikenteessä.

    Äänestä

  • nääs kirjoitti:

    Kiitos huojentavasta tiedosta. Sinua ei siis ole päästetty isomman auton rattiin, joten pelkään tästedes paljon vähemmän liikenteessä.

    Päästettiinhän... Ihan 26 tonnista Actrosta olisi päässyt ajamaan, mutta homma olisi silti ollut huonompi kuin nykyinen

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Päästettiinhän... Ihan 26 tonnista Actrosta olisi päässyt ajamaan, mutta homma olisi silti ollut huonompi kuin nykyinen

    Pikkuvehkeitä. Tosimiehet ajaa paljon suurempia yhdistelmiä.

    Äänestä

  • nääs kirjoitti:

    Pikkuvehkeitä. Tosimiehet ajaa paljon suurempia yhdistelmiä.

    Mikäs vetoauto se olikaan siinä suurimmassa sallitussa yhdistelmässä...

    Aivan, juurikin vastaava mitä mä ajan .)

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Mikäs vetoauto se olikaan siinä suurimmassa sallitussa yhdistelmässä...

    Aivan, juurikin vastaava mitä mä ajan .)

    Olisit päässyt ajamaan. Ilman vaunua. Siis jos ei olisi parempaa kuskia löytynyt.

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Mikäs vetoauto se olikaan siinä suurimmassa sallitussa yhdistelmässä...

    Aivan, juurikin vastaava mitä mä ajan .)

    VÄÄRIN!!! Ja aina vaan enemmän menee vastausautomaatilla perseelleen nämä omakehut. 26 tonninen mersu on mopoauto sen rinnalla mikä pitää olla vetoauto siinä SUURIMMASSA sallitussa yhdistelmässä jos puhutaan normi täysperistä eikä mistään HTC-kokeiluista. 35 tai 42 tonniset niissä on vetureina (jos siltasäännöt sallii) riippuen täysin siitä miten niitä akseleita on ripoteltu sinne runkopalkkien ja isänmaan väliin.

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Mikäs vetoauto se olikaan siinä suurimmassa sallitussa yhdistelmässä...

    Aivan, juurikin vastaava mitä mä ajan .)

    Siis 26 tonninen paku jos nyt oikein ymmärrän : )

    Äänestä

  • nääs kirjoitti:

    Olisit päässyt ajamaan. Ilman vaunua. Siis jos ei olisi parempaa kuskia löytynyt.

    Öö... Luulisin että se kuka sitä nyt päätyi ajamaan, sitä 26 tonnista on mua HUONOMPI...

    Yleensä ekana palkataan se "paras" hakija sitten niitä huonompia...

    Eli olettaisin että olin paras hakija koska sain paikan... noh löysin paremman paikan joten ilmeisesti ne palkkasi toisteks parhaimman??

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Öö... Luulisin että se kuka sitä nyt päätyi ajamaan, sitä 26 tonnista on mua HUONOMPI...

    Yleensä ekana palkataan se "paras" hakija sitten niitä huonompia...

    Eli olettaisin että olin paras hakija koska sain paikan... noh löysin paremman paikan joten ilmeisesti ne palkkasi toisteks parhaimman??

    Todistaa vaan että hyviä kuskeja ei ole vapaana....

    Äänestä

  • diibadaabadaa kirjoitti:

    Todistaa vaan että hyviä kuskeja ei ole vapaana....

    Oikeastaan kuskeista on todella paljon ylitarjontaa...

    Esim. nyt on turun seudulla vapaana YKSI kuorma-auton kuljettajan

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Ei muuten löytynyt sitä paikkaa mistä lähdin... Miksikö? noh he jatkoi hakemusten läpi käyntiä ja soitti seuraavalle... Sanoisin että noin 50 hakijaa mun lisäksi....

    Noh mitä parempaa uudessa paikassa on:

    - Lyhyempi työmatka (pitkä työmatka syö palkkaa ja paljon jos ajaisi vaikkapa saloon asti)

    - Mukavempi työaika

    - Työaikana ei ole pakko pitää 30 min palkatonta taukoa. Itse olen siinä mielessä kunnon työ mies että teen hommat yhteen putkeen

    - Kalusto vähän parempaa

    - Tuntipalkka on hieman pienempi koska ajetaan pakua

    - Itse työkin vähän kevyempää

    Olisiko siis pitänyt sun mielestä alottaa ekassa paikassa vaik olis parempaa tiedossa???

    Entä olisinko valmis lähtemään pois täälä Hemmon Kuljetuksesta? toki jos pääsisin ajamaan vaikkapa roska-autoa vaikkapa palkalla 10€/h lomarahat

    Tosin jollekin tuo paikka johon jätin menemättä saattaa olla se unelmatyöpaikka ja ehkä lähti menemään toisesta firmasta sen takia, jokuhan voi tykätä:

    - Ajaa isoa autoa, joka on vanha mutta ajaa asiansa

    - Tehdä töitä päivävuorossa

    - Ehkä asuu ihan tallien lähellä eli lyhyt työmatka

    - Tykkää tehdä vähän raskaampaa työtä

    - Tykkää notkuta huoltoasemalla pitämässä taukoa (ilman palkkaa)

    Ja taasen oma unelmahommani olisi töitä MA-SU 20:00-6:30 ja vuoron saisi vetää ilman taukoja (palkkaa maksettaisi siis 10,5 h vuorolta) ja ylityöt tasattaisi aina niin että jokatoinen viikko on vapaata... Monille taasen tuollainen homma olisi painajainen... Mutta silti kun vastaava työpaikka oli julkisessa haussa, tuli hakemuksia satoja

    Pakettiautomaatti päätä nyt mikä se sinun unelmahomma oikein.Viime viikolla se oli jätekuskin homma. Sellaista työtä tehdään klo 7-14 eikä suinkaan 20-6.30 eikä siinä hommassa ole vapaa viikkoja vaan joka viikko fyysistä hyvin raskasta työtä.Ymmärtäisin jos olisit 5 vuotias pellavapää ja nyt haluaisit olla rekkamies sitten poliisi ja ensi viikolla palomies mutta,että aikuinen mies puhuu mitä sattuu toiveammatistaan niin se kyllä ihmetyttää.

    Äänestä

  • Käkriäinen kirjoitti:

    Ai niin lupasit vielä tehdä sen ALE-hintaan nimittäin jätteiden keräilyn.

    Äänestä

  • Käkriäinen kirjoitti:

    Pakettiautomaatti päätä nyt mikä se sinun unelmahomma oikein.Viime viikolla se oli jätekuskin homma. Sellaista työtä tehdään klo 7-14 eikä suinkaan 20-6.30 eikä siinä hommassa ole vapaa viikkoja vaan joka viikko fyysistä hyvin raskasta työtä.Ymmärtäisin jos olisit 5 vuotias pellavapää ja nyt haluaisit olla rekkamies sitten poliisi ja ensi viikolla palomies mutta,että aikuinen mies puhuu mitä sattuu toiveammatistaan niin se kyllä ihmetyttää.

    Ei, jätekuskin homma on parempi homma kuin nykyinen. Suostuisin tekemään sitä hintaan 10€/h lomarahat

    Tuo mainitsemani toinen työ taasen on unelmahomma... Elivielä roskakuskin hommaa parempi työpaikka...

    Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Käkriäinen kirjoitti:

    Pakettiautomaatti päätä nyt mikä se sinun unelmahomma oikein.Viime viikolla se oli jätekuskin homma. Sellaista työtä tehdään klo 7-14 eikä suinkaan 20-6.30 eikä siinä hommassa ole vapaa viikkoja vaan joka viikko fyysistä hyvin raskasta työtä.Ymmärtäisin jos olisit 5 vuotias pellavapää ja nyt haluaisit olla rekkamies sitten poliisi ja ensi viikolla palomies mutta,että aikuinen mies puhuu mitä sattuu toiveammatistaan niin se kyllä ihmetyttää.

    Käviskö isätön puolitoistavuotias?

    Äänestä

Vähän asian vierestä. Miksi ihminen jolla ei oo enää ollut ajoa elikä duunia omilla rekoilla ei laita firmaansa konkkaan ? Onko järkeä pitää kalustoa tallissa kun voisi ne myydä, jos töitä ei oo ollut n. 3 vuoteen. Ajaa vaan kaverin autoa kun on tarvetta. Saisihan siitä sit edes vähän rahaa elämiseenkin. En tiedä onko kaveri tyhmä vai onko kyseessä ylpeys että pitää olla yrittäjä vaikka ei oo töitäkään yrittäjänä ? Vai joku muu syy. Eikös konkurssissa oo firma jos tulopuoli on fonectankin tietojen mukaan 0 euroa ?

Äänestä
  • Ylpeys ja epätoivo. Tunne siitä , että kaikki toivovat epäonnistumistasi, vaikka todellisuudessa ne ei sun asioista ole kiinnostuneita.. Se on aika vaikeaa myöntää epäonnistuminen, sitä vaan toivoo ja toivoo että tulisi joku ihme ja pelastaisi. Burn out. Kokemusta on aiheesta enemmän kuin yhdelle ihmiselle olisi tarpeen...

    Äänestä

  • Jos kaveri on pitänyt kalustoa tallissa jo 3 vuotta niin se kertoo firmasta sen,että autot on maksettu ja firma on velaton.Jos velat painaa päälle niin autot olisi jo myyty. Ehkä hän katsoo,että autoista saatava hinta olisi huono varsinkin näin lama-aikana. Hän kenties odottaa oikeaa hetkeä milloin palaa yrittäjäksi. Vaikea sanoa kun "pönttöä"nimimerkki ei kerro minkä alan kalustosta on kyse. Itse tiedän monta maansiirtoalan yrittäjää jotka seisottavat kalustoa jopa vuosia jos sopivaa ajoa ei löydy.Maansiirtoajossa kalusto ei samalla lailla vanhene kuin esim. FRC-luokitellussa kylmäkuljetuksissa. Elintarviketeollisuudelle kun yli 5-vuotta vanhat autot eivät juurikaan kelpaa.Firmaa ei voi laittaa konkurssiin jos velkoja ei ole.Jos yrittäjä hakee itse oman firmansa konkurssiin niin yrittäjä joutuu itse maksamaan siitä aiheutuneet kulut.

    Äänestä

  • Konkurssissa on firma jolla on velkojia esim. verottaja ,pankit jne. Jos menopuoli on kunnossa ja muutenkin moitteeton talous ja firman tulot 0 euroa niin se kertoo vain sen tosiasian ettei firmalla ole liiketoimintaa kyseisenä verovuonna.Ehkä kyseisellä yrittäjällä on niin hyvä taloudellinen tilanne ettei tarvitse enää huhkia täysillä.Ehkä hänellä on kiikarissa jatkaja joka ei ole vielä valmis ottamaan ohjaksia omiin käsiin. Vastauksia on valtavasti. Sehän se yrittämisen paras puoli onkin,se valinnan vapaus.Tässä pieni markkinatalouden oppitunti nimimerkille Pönttöä

    Äänestä

Eiköhän nuo keksi sopimattomuutansa jonkin kepposen.

Äänestä

Jos sun elämäs on sekaisin, niin ammu ittes.

Äänestä

Vakuutan olevani toimeton.

Äänestä

Niin tuntuu vaan hullulta että on rakentanut ison tallin ja menetti kilpailutuksen myötä ajot. firman talous ollut - merkkinen jo pari vuotta. Surullista. Nyt ajaa sitten naapurin autoja että saa vähän särvintä leivän päälle. Omia autoja ollut ainakin 3 isoa rekkaa. Nyt pölyttyvät tallissa. Luulisi että jos miestä tarvitaan tai hänen autojaan niin olisi jo työllistynyt TÄYSIN 3-vuodessa mutta nyt nyhjää päivät pitkät kotosalla, ellei jotain pieniä ajotöitä saa kaverilta. Todella huono asia jos olet yhden ison firman " renki" ja sitten joku toinen kuljetusfirma saakin ajot. Siinä olet sitten. Mutta miten sitten elää, jos ei ole tulojakaan, tiedän että velkaakin on. TE-keskus ei maksa yrittäjälle työttömyyskorvausta koska on firma, vaikka ei tosiassa ole. Vaan on rehellisesti sanottuna työtön. En ymmärrä kuviota.

Äänestä
  • Nimimerkki pönttöä kyseessä on burn out eli loppuun palaminen. Silloin ihminen ei osaa tehdä esim. talouteen liittyviä järkiratkaisuja. Se on sitä ankeaa nyky Suomea kuljetusalalla.

    Äänestä

No pakettiautomaatti kun olet tuollainen solidaarinen taistolainen niin aiotko laittaa
ensi perjantaina pyörät seis klo 11 ja tukea työnseisauksella sairaanhoitajia ja kaupantyöntekijöitä joilta viedään ilta ja viikonloppulisät.Vai onko YTK pimentänyt aivosi ja painat pakoputki punaisena niitä sinun unelmahommia. AKT taitaa tulevana sopimusneuvottelukautena laittaa koko Suomen seis ihan totaalisesti. Mitä olet mieltä asiasta.Olet kuitenkin moittinut ettei AKT saa aikaiseksi mitään. SAK ehkä pistää yleislakon pystyyn esim. 1 viikko. Onko se pakettiautomaatin sinun mielestä vielä siistimpi juttu. YTK:n jäsenenä varmasti tiedät miten sinun järjestösi aikoo painostaan hallitusta. Omasta mielestäni hallituksen toimet ovat naurettavia.Ei niillä Suomea pelasteta ja näin on moni yrittäjäkin sanonut:pelkkää näpertelyä koko homma.

Äänestä
  • En ole vieläkään unelmahommassa...

    Ja nykyisen homman ja unelmahomman välissä on vielä mooonta paikkaa :)

    Ja onhan AKT saanut aikaiseksi paljonkin... esim kuljetusalan helpoimmalle hommalle 20% palkankorotuksen roskakuskeille. Sekä muuten 2c tuntipalkan korotuksia :)

    Ja itse olisin valmis talkoisiin, mulle riittäisi oikein hyvin vaikkapa 60h töitä kahteen viikkoon

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    En ole vieläkään unelmahommassa...

    Ja nykyisen homman ja unelmahomman välissä on vielä mooonta paikkaa :)

    Ja onhan AKT saanut aikaiseksi paljonkin... esim kuljetusalan helpoimmalle hommalle 20% palkankorotuksen roskakuskeille. Sekä muuten 2c tuntipalkan korotuksia :)

    Ja itse olisin valmis talkoisiin, mulle riittäisi oikein hyvin vaikkapa 60h töitä kahteen viikkoon

    60 h töitä 2 viikossa. Silläkö Suomi lähtee todella nousuun????? Minä käsitin,että työpäiviä pitäisi päinvastoin pidentää ja lomia lyhentää.Onko pakettiautomaatti nyt ollenkaan lukenut päivän lehtiä ja katsonut uutisia?

    Äänestä

  • 8mmäänruut kirjoitti:

    60 h töitä 2 viikossa. Silläkö Suomi lähtee todella nousuun????? Minä käsitin,että työpäiviä pitäisi päinvastoin pidentää ja lomia lyhentää.Onko pakettiautomaatti nyt ollenkaan lukenut päivän lehtiä ja katsonut uutisia?

    Kyllä, koska silloin saadaan LISÄÄ TYÖPAIKKOJA....

    Eli töiden määrä ei muuttuisi, tekijöiden määrä muuttuisi

    Äänestä

Niin jälleen pakettiautomaatti luistelit kuin limanuljaska ja jätit vastaamatta varsinaiseen kysymykseeni. Pysähtyykö pakettiautomaatin auton pyörä perjantaina klo 11 vai ei????? Kannatatko yleislakko ajatusta??? Olet kyllä uskomaton kaveri kun kiertelet ja kaartelet etkä vastaa ihan asiallisiin kysymyksiin. Äläkä leiki niillä centti korotuksilla. Jos AKT ei olisi ollut todella tiukka 1980-luvulla niin tienaisit tänä päivänä saman verran kuin esim.siivoja.Kaikki kunnioitus siivojille he tekevät todella tärkeää työtä.Jos näillä foorumeilla kirjoittelee mielipiteitä niin pitää olla valmis myös vastaamaan asiallisiin kysymyksiin.Jos nyt vastaisit ihan rehellisesti noihin kahteen kysymykseen kommenttini alussa.

Äänestä
  • Miksi pitäisi ruveta lakkoon? nyt jo on kuljetusalalla ylitarjontaa kuskeista ja kuskit valmiita tekemään töitä reilusti pienemmälläkin palkalla...

    Sitten ala-asteen matematiikan tehtävä "Pekka ajaa työkseen kuorma-autoa. Pekan tuntipalkka on 13,05€/h... Pekka maksaa AKT:lle vuodessa 500€ jonka vuoksi tuntipalkka nousee 13,07 euroon. Paljonko pekan palkka nousi"

    Aivan 2 centtiä....

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Miksi pitäisi ruveta lakkoon? nyt jo on kuljetusalalla ylitarjontaa kuskeista ja kuskit valmiita tekemään töitä reilusti pienemmälläkin palkalla...

    Ammattiyhdistyksen jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verotuksessa vähennyskelpoinen , eli ei todellisuudessa maksa mitään.

    Äänestä

  • nääs kirjoitti:

    Ammattiyhdistyksen jäsenmaksu on kokonaisuudessaan verotuksessa vähennyskelpoinen , eli ei todellisuudessa maksa mitään.

    Ei vaan todellisuudessa saan tienata ko. summan verovapaana.

    Eli jäsenmaksu on KÄYTÄNNÖSSÄ 500€ josta vähennetään verot....

    Äänestä

  • UPDATE_11256379 kirjoitti:

    Miksi pitäisi ruveta lakkoon? nyt jo on kuljetusalalla ylitarjontaa kuskeista ja kuskit valmiita tekemään töitä reilusti pienemmälläkin palkalla...

    Sitten ala-asteen matematiikan tehtävä "Pekka ajaa työkseen kuorma-autoa. Pekan tuntipalkka on 13,05€/h... Pekka maksaa AKT:lle vuodessa 500€ jonka vuoksi tuntipalkka nousee 13,07 euroon. Paljonko pekan palkka nousi"

    Aivan 2 centtiä....

    Eli pakettiautomaatilla on edelleen sama lukihäiriö eli ymmärrä mitä lukee.Kysyin onko pakettiautomaatti valmis pistämään ensi perjantaina klo 11 auton pyörät seis ja näin tukemaan todella pienipalkkaisia sairaanhoitajia ja kaupan työntekijöitä jotta he eivät menettäisi heille merkittäviä lisiä. Pakettiautomaattia ei vastauksensa perusteella kiinnosta miten muut pärjäävät vaan tärkeintä olisi päästä jäteauton rattiin 10 eur/tunti.Eihän kyseisellä mielenilmauksella ole edes mitään suoraa yhteyttä kuljetusalaan.Mutta näkemyksesi tuli selväksi meille muille .-Vain oma napa on tärkeä muista viis!

    Miksi pysähtyisi? Mikä syyn mulla olisi lakkoilla?

    Kyllä, jäteauton puikkoihin tai vaikkapa jakamaan sanomalehtiä, tai ajamaan pitkää matkaa 10€/h... Miksikö? Koska ne on helppoja hommia.

    Entäs sitten ne kuljetusalan huonoimmat hommat, postin tms. päiväjakelua, muutot, huonekalujen ajelua... En menisi alle 25€/h

    Eli miten sen selittäisi... Joitain hommmia olen valmis tekemään reilusti alle tessin palkalla. Joissain hommissa haluaisin reilusti lisää...

    Mitä luulet jos vaikkapa L&T tarjoaisi mollissa roskakuskin paikkoja 10€/h hintaan, niin taatusti hakemuksia tulisi silti uskomattoman paljon

    Oikein minä minä tyyppi olet. Jos kaikki ajattelisi vain itseään, niin olisi ihmiskunta vielä apinan tasolla. Älä ota ittees, en tarkoittanut että sinä olisit. Vai hmm, tarkoitinko...

    Äänestä

Voi pakettiautomaatti sentään...voi sinua.Etkö kuuntele/katso uutisia ollenkaan. Luetko päivän lehdet muutkin kuin 7-päivää.Ei tässä kukaan ole lakkoon menossa.Kysyin sinulta pysähtyykö pakettiautomaatin auton pyörä perjantaina klo 11.Kyseessä ei ole lakko vaan mielenilmaus maamme hallitukselle joka yksipuolisesti on päättänyt lyhentää lomia ja pienentää ylityökorvauksia esim.sunnuntaipäiviltä.Sinä se et sitten ilmeisesti p...kaan välitä miten sairaanhoitajilla ja myyjillä pyyhkii työelämässä.Koko muu Suomi pysähtyy jopa poliisit on mukana , mutta pakettiautomaatti painaa osa-aikaista duuniaan Sprintterillä ja takaraivossa jyskyttää YTK,YTK,YTK...............ja elämä maistuu.

Äänestä

Pakettiautomaatin pyörä on pysähtynyt jo ajat sitten. Nyt vaan toistaa samaa jargonia eri palstoilla.

Äänestä

On se verran kova kaiffari,että koko suomi 24 pysähtyi moneksi päiväksi kun röörit meni saissea täyteen tuon turkulaisen vuodatuksista.Piti oikein huoltokatkos tehdä.Anarkisti ainesta tuossa pakettiautomaatissa on kieltämättä.

Äänestä

Kun kabotaasi liikenteen rajoitukset poistuvat niin idästä tulee sen verran halvalla ajavia yrittäjiä että siinä ovat suomalaiset kuutamoyrittäjätkin helisemässä. Siellä on kovia yrittäjiä sen ovat saaneet kokea suomalaiset rakannusalan yrittäjätkin kun eestin miesten firmat vievät urakat. Kapitalistia ei kiinnosta suomalaisen muutama auton isännän ongelmat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

takaisinperintä kirjoitti:

Moi.
Mulla nykyisessä työssä työsuhde päättyy 15.5.2015. Koska vaihdan työpaikkaa.
Työnantaja on maksanut ammattipätevyyskoulutuksen ja palkan,
viimoinen koulutuspäivä oli 04.06.2014.
Ammattipätevyyskortissa on ensimmäinen alkamispäivä 01.07.2014.
Onko tietoa joudunko maksamaan takaisin korttimaksut tai ammattipätevyys koulutus maksut lopputin yhreydessä.
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu