Äänestä Perussuomalaisia. Se olisi viisautta !

Me emme ole liittyneet sellaiseen euroon jossa olisi jotain velvolisuuksia maksaa muiden maiden velkoja. Me olemme liittyneet sellaiseen euroon jossa kiellettiin ottamasta osaa muitten velkataakkaan. Tukipaketit ovat Euroopan unionin perustuslain vastaisia. Perussuomalaiset eivät hyväksy tukipaketeita suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Maahanmuutto maksaa Suomen veronmaksajille 1,5 miljardia vuodessa. Turistimaahanmuutto olisi loputtava. Ei pakkoruotsille vaan vapaaehtoisesti . Kyllä rehellisyydelle ja perussuomalaisuudelle. Kyllä köyhien ihmisten olojen parantamiselle. Kyllä pienyritteliäisyydelle.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Perussuomalaiset on äärioikeistopuolue. Soini lähti rakentamaan oikeistolaista porvarillista puoluetta ja onnistui siinä. Ensimmäinen populismi lähti liikkeelle sotaveteraanien asialla leikittelyssä. Heidän,vanhojen, talous toimi samoin kuin muiden eläkeläisten, joten meuhkaaminen heidän toimeentulollaan oli populismia. Populismi vetosi vanhempaan väestönosaan ja 90 luvulla syrjäytyneeseen nuorisoon. Vielä ei tapahtunut kummallisempaa.

Seuraava populismi tehosi, kun aiheeseen liitettiin "mamut syövät suomalaisten toimeentulon." Kriisialueiden pakolaiset olivat toisennäköisiä ja -uskoisia ja jatkuva nuorten syrjäytyminen porvarillisten hallitusten toimesta rassasi yhä enemmän.

Tämäkään ei olisi ollut erikoista ennenkuin kuvioon astui mamu-ideologi Jussi Halla-aho, selkeä uusnatsi. Hän sai tuomion ulkomaalaisten solvaamisesta ja siirtyi taka-alalle pääideologiksi. Apulaiset somessa suomentavat Halla-ahon fasistista oppia selkeillä tunnuksilla. "Äänestäjä" tekee sitä tällä palstalla. Halla-aho yhdisti "mamu syö suomalaisen leivän" teesiin natsien rotuopin. Arabit, mustaihoiset ja islaminuskoiset olisivat alempiarvoista kansallisuutta. Kaikki erilliset uusnatsiryhmät siirtyivät tukemaan perussuomalaisissa esiintyviä rasisteja niin että puolue on tällä haavaa hyvin oikeistolainen, rasistinen ja uusnatsistinen puolue. Soini antoi oman mausteensa julistamalla marxilaisuuden tuhoamisen sodan Suomeen.

Muutamat heitot työläisten eduista kuuluivat myös alkuperäiseen natsilaisuuteen eikä Hitler hävennyt "työväenpuolueen" leimaa kun laittoi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja keskitysleireihin.

Kapitalisluokka käy luokkasotaa tulonjaon muuttamiseksi sille entistä edullisemmaksi. Kääntöpuolena se merkitsee proletaarien aseman suhteellista heikentymistä. Osattomien ja nuorten syrjäytyminen on selviö.

Kapitalismi tarvitsee varaventtiilin vanhoille puolueilleen, jotka toteuttavat parlamenteissa tulonsiirtoa. Tyytymättömyys pyritään ohjaamaan vasemmistoon ja maahanmuuttajiin.

Suomalainen porvaristo on onnistunut tässä aika hyvin. Tyhjätaskut nuorisosukupolvet uhovat ja tappelevat mamuja vastaan. Kapitalistiluokka kahmii rauhassa poliittisen porvariston suomia lisävoittoja.

Äänestä

Totta aloittaja

Äänestä

Haluaako kukaan tunnistattua tyhmäksi kepulaiseksi ja demariksi

Äänestä

Surta hyvyyttä suomalaisille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylläänestinjops kirjoitti:

Me emme ole liittyneet sellaiseen euroon jossa olisi jotain velvolisuuksia maksaa muiden maiden velkoja. Me olemme liittyneet sellaiseen euroon jossa kiellettiin ottamasta osaa muitten velkataakkaan. Tukipaketit ovat Euroopan unionin perustuslain vastaisia. Perussuomalaiset eivät hyväksy tukipaketeita suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Maahanmuutto maksaa Suomen veronmaksajille 1,5 miljardia vuodessa. Turistimaahanmuutto olisi loputtava. Ei pakkoruotsille vaan vapaaehtoisesti . Kyllä rehellisyydelle ja perussuomalaisuudelle. Kyllä köyhien ihmisten olojen parantamiselle. Kyllä pienyritteliäisyydelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu