Pyytäisin että kaikk jotka tällä sivustolla kirjoittavat tekisi sen ruotsinkielellä. Syy tähän on että ruotsinkieliset kun on varsin fiksua porukkaa tetävät että kaikki suomenkieliset otsikot takoittavat svedujen kiusaamista ja näin ollen niitä ei edes avaa. Meiltä Peruilta menee näin moni arvokas herjakirjoitus hukkaan. Tehkäämme siis kaikki parannusta tämän suhteen.
Parannusehdotus !!!!!
Pekka_Pierunen
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Palstan nimi on: Suomen ruotsalainen kansanpuolue - Rkp. EI siis Sfp - Svenska Folkpartiet i Finland.
Siksi tänne pitäisi kirjoittaa suomeksi. Mitään pakkoa tähän ei ole, mutta kuuluu hyviin tapoihin.
En muuten usko että "perulaiset" tänne paljon kirjoittelevat.
Kyllä minä kun olen kotoisin Perusta tänne aika useasti kirjoittelen. me Perulaiset olemme Persulaisten kannattajia kjoska Peru ja Persu kuulostaa ihan samanlaiselta.
RKP:n Svantemaista vaaliprovoa. Mene vain takaisin lataamaan huultasi.
Ett utmärkt förslag.
Olen kaupungilla ja ratikassa muumia kuullessani alkanut pyytämään kyseisiä henkilöitä vaihtamaan kieltä. Ihan sama mitä kun ei muumia. On se senverran monotonista töksähtelyä kuultavaksi.
Siis kohteliaasti pyydän vaihtamaan. Usein he myös ovat kohteliaita. Nuoret varsinkin heittävät lennossa englantiin. Hyvin osaavat. kylä suomalaistenkin englanninkielen opetusta pitää lisätä.
Maailman kieli. Suomessakin.