Koko elämä on nykyään niin väärin, kaikki yhtä vaihtoehdottomuutta. Tää meidän juttukin on niin helvetin väärin, vaikka minusta siinä on kaikki niin oikein kuin olla voi. Sinusta en tiedä, luulen vaan. Ja tänään luulen, ettei meillä ole sulle mitään merkitystä. Kohta luulen taas toisin. En tiedä ja tietämättömyys sotkee kaiken vielä entisestään.
Iso mies tiedät, mitä teet ja kenelle. Siihen en enää puutu. Mut sen kyllä haluan sulle sanoa, että älä suostu enää ylikäveltäväksi. Anna itselles se arvo, joka sulle kuuluu, koska oot varmasti sen arvoinen. Ihan hemmetin harvinainen ja hieno. Ei se sinun syy ole, että sun vierellä on kylmyyttä, joka tuntuu pahalle. Sen kuuluukin tuntua, koska se on väärin! Usko, tiedän. Olen keräillyt itseäni tässä jo tovin samanlaisen jäljiltä. Kun aina olet väärässä, aina haluat vääriä asioita ja se toinen on aina oikeassa eikä halua kuunnella. Mitä tahansa teet, aina ois sittenkin pitänyt tehdä toisin tai enemmän. Kiltti ihminen tarviis rinnalleen toisen kiltin ja hyvän. Silloin asiat ois oikein.
Tää on väärin sulle, koska sun ei tarvii tehdä ratkaisuja. Annan sulle sen, minkä avulla siedät taas lisää. Oon minä vaan niin hyvä ihminen, voihan saatana. Mut sulle on niin helppo olla hyvä! Sulle kuuluu hyvä ihan niin kuin kenelle muulle tahansa. Arvostan sitä, millainen olet. Pidän siitä, millaiseksi minut saat. Ja se on taas mulle väärin, koska haluan enemmän, tarvitsen enemmän ja ansaitsen enemmän. Se on väärin, että saan varastetun hetken silloin tällöin. Se on väärin, että annan itselleni tehdä näin! Lupasin itselleni, että suostun enää priimaan. No priimaa on, mutta tätäkään en ihan tarkoittanut. Mulla on hetken ihan kaikki ja kohta ei taas yhtään mitään. Sitten oon taas vastuineni ihan yksin.
Me voitais olla hyvät yhdessä ja ollaankin silloin, kun saadaan. En saa sulle sanottua tätä kaikkea, mikä minussa on. En sano vielä. Sanoin vähän, mutten kokonaan sitä, miten mulla on kova ikävä ja että elät mielessä päivästä toiseen. Välillä mulla on sinusta huoli, välillä haluan niin kuin en ikinä ennen. Välillä hymyilen itsekseni hassusti ajatellessani sinua lempeästi.
Minusta on niin helvetin väärin, että elämä näytti sinut mulle. Tai oikein, en tiedä. En osaa sanoin kuvailla sitä, mille tuntuu, kun olet löytynyt. Kun sielu soi just niin oikein kuin pitääkin. Helposti ja vaivattomasti, jännittämättä ja esittämättä yhtään mitään. Ei soi vain vähän, vaan välillä koko orkesterilla sinfoniaa eri tunnelmissa. Keskellä tämän yötäpäivää työn ja vastuun, jota en edes uskalla ajatella on mulla ihan hirveen kova ikävä sinuu. Haluun lopettaa enkä halua sittenkään. Miks mulla on sellainen tunne, että tää pitää nähdä loppuun?
Iso mies tiedät, mitä teet ja kenelle. Siihen en enää puutu. Mut sen kyllä haluan sulle sanoa, että älä suostu enää ylikäveltäväksi. Anna itselles se arvo, joka sulle kuuluu, koska oot varmasti sen arvoinen. Ihan hemmetin harvinainen ja hieno. Ei se sinun syy ole, että sun vierellä on kylmyyttä, joka tuntuu pahalle. Sen kuuluukin tuntua, koska se on väärin! Usko, tiedän. Olen keräillyt itseäni tässä jo tovin samanlaisen jäljiltä. Kun aina olet väärässä, aina haluat vääriä asioita ja se toinen on aina oikeassa eikä halua kuunnella. Mitä tahansa teet, aina ois sittenkin pitänyt tehdä toisin tai enemmän. Kiltti ihminen tarviis rinnalleen toisen kiltin ja hyvän. Silloin asiat ois oikein.
Tää on väärin sulle, koska sun ei tarvii tehdä ratkaisuja. Annan sulle sen, minkä avulla siedät taas lisää. Oon minä vaan niin hyvä ihminen, voihan saatana. Mut sulle on niin helppo olla hyvä! Sulle kuuluu hyvä ihan niin kuin kenelle muulle tahansa. Arvostan sitä, millainen olet. Pidän siitä, millaiseksi minut saat. Ja se on taas mulle väärin, koska haluan enemmän, tarvitsen enemmän ja ansaitsen enemmän. Se on väärin, että saan varastetun hetken silloin tällöin. Se on väärin, että annan itselleni tehdä näin! Lupasin itselleni, että suostun enää priimaan. No priimaa on, mutta tätäkään en ihan tarkoittanut. Mulla on hetken ihan kaikki ja kohta ei taas yhtään mitään. Sitten oon taas vastuineni ihan yksin.
Me voitais olla hyvät yhdessä ja ollaankin silloin, kun saadaan. En saa sulle sanottua tätä kaikkea, mikä minussa on. En sano vielä. Sanoin vähän, mutten kokonaan sitä, miten mulla on kova ikävä ja että elät mielessä päivästä toiseen. Välillä mulla on sinusta huoli, välillä haluan niin kuin en ikinä ennen. Välillä hymyilen itsekseni hassusti ajatellessani sinua lempeästi.
Minusta on niin helvetin väärin, että elämä näytti sinut mulle. Tai oikein, en tiedä. En osaa sanoin kuvailla sitä, mille tuntuu, kun olet löytynyt. Kun sielu soi just niin oikein kuin pitääkin. Helposti ja vaivattomasti, jännittämättä ja esittämättä yhtään mitään. Ei soi vain vähän, vaan välillä koko orkesterilla sinfoniaa eri tunnelmissa. Keskellä tämän yötäpäivää työn ja vastuun, jota en edes uskalla ajatella on mulla ihan hirveen kova ikävä sinuu. Haluun lopettaa enkä halua sittenkään. Miks mulla on sellainen tunne, että tää pitää nähdä loppuun?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Huh..paljon asiaa! Nyt kerrot kenelle osoitettu! Muuten palstalaiset on ihmeissään
enempi. Liian moni voi omia ton.
Mä näkisin asian toisin: ei kukaan mene omimaan noin ympäripyöreetä.
Omitaan hei vaan niitä, jotka on selkeesti jollekin, eiks jeh?
Palstalla se on ikävä kyllä toisin. Tämän on ominut jo parikymmentä miestä.
Pelkää nainen, joka luulee oman kaivattunsa omivan...?
Naiset ne täällä enempi omii, ei miehet.
Jos tämän nyt joku mies tuntisi tutulle, niin olis kiva kuulla, mitä tällaisesta avautumisesta ajattelisit. Vai onko parempi pitää vaan asia omana tietonani, ettei mene liian monimutkaiseksi? Ikään kuin ei olis jo.
En taida tunnisteita laittaa enempää. Monista kirjoitetuista asioista ollaan kyllä puhuttu tai viestitelty. Kunpahan oksensin pahimmat tunnelatingit tänne, niin pystyy taas hengittämään paremmin. On se vaan elämä jännää. Kaikesta omituisuudestaan, oikeista ja vääristä huolimatta tai johtuen, tulee tästä jutusta ekaa kertaa vuosikausiin mulle aikuisen ihmisen elämisen maku! Muunmakuista elämää tässä ympärillä kyllä onkin :).
Eräs J on tallentanut tämän aivolohkoon. Toivoisin hänen myös ajattelevan asiaa.
Luin kolmannen kerran. Ensimmäisellä kerralla meinasin kysyä, että lukeeko joku mun ajatuksia. Samantyyppistä asioiden kanssa painiskelua. Kaikki on väärin, mutta silti niin oikein. Enemmän oikein kuin koskaan. Haluan lopettaa, en sittenkään, miksi haluaisin. En tiedä mitä haluan, tai tiedän, hänet.
Miksi hänet tielleni annettiin, sillä täytyy olla suurempi merkitys. Kaikki ne suuret tunteet häntä kohtaan, ne ovat hänen, hän ansaitsisi ne. Vaikea selittää tuo, mutta niin, ei niitä voi toisellekaan antaa. Se on tosiasia.
Lisään myöhemmin.
Äh en kestä.
Mitä et kestä?
Sitäkö, että samanlaisia tai melkein samanlaisia tilanteita on monilla?
Luit ajatukseni, hassua!
Elämän kai piti mulle vielä näyttää hienoutensa. Oon elänyt hyvin pitkän suhteen ja on hullua huomata tässä kohtaa, ettei mulla ole ollut aavistustakaan, mitä helppoutta kahden ihmisen välillä voi olla. Kun vaan on niin oikein. Oon tarvinnut eletyn elämäni ymmärtääkseni hänen arvonsa, hänen kohtaamisensa oon tarvinnut saadakseni tietää, mitä tarkoittaa sama kieli, sama mieli. En vaihtaisi hetkeäkään pois, vaikka minuun välillä sattuukin kovin. Aika kertoo kai enemmän.
Varattu horo vinkuu toisen varatun horon perään. Haukut toisen varatun puolisoa kylmäksi ja ymmärtämättömäksi. Pidät itseäsi hyvänä ihmisenä ja luulet saavasi jotain, vertailemalla itseäsi varatun puolisoon, luuletko tietäväsi miten paljon hän rakastaa omaa puolisoaan. Et tiedä, eikä sinun kuulukaan tietää. Sinä tiedät vain ne negatiiviset asiat, joita hölmönä olet alkanut kuuntelemaan ja nyt luulet tietäväsi kaiken, olet hölmö. Epäluotettava, itsekäs, yksinkertainen ja säälittävä horo sinä olet, et muuta.
Naulan kantaan ja näitä hölömöjä täällä kirjoittelee pilvin pimein. Tätä ikäväpalstaa voisi sanoa varattujen treffipalstaksi. Panot haikailemassa varattuja ihmisiä.
Niin sitä helposti luulee asioista, joista ei tiedä.
Riippuu kummalla päällä ajattelee!
Minä en kenenkään puolisoa ole haukkunut, enkä hauku.
Ymmärrän kuitenkin, että kannanottosi kumpuaa omasta ehkä vaikeastakin tilanteestasi. Muista vaan, ettei kaikkien tunteet sijaitse alapäässä, tai ylipäätään syty pelkästään ulkoisesta tai varsinkaan halusta loukata jotakuta.
Et halua lopettaa mutta toinen haluaa. Siksi joudut ruikuttamaan anonyymipalstalla varatun ukon perään.
Näimpä, samaa itsekin ajattelin. Rakkaus ja ikävöinti on toki kaunista mutta ei varattuihin..
Jos se mies on niin hieno reppana niin eiköhän olisi parempi vaan pistää viestiä sille vaimolle/avokille ja näin saa AP haluamansa. Tai sitten ei? Jos on tosirakkaus kyseessä niin mies jo olisi eronnut.
Jos elämää suurempaa rakkautta on niin tällöin erotaan ja mennään yhteen. Siinä ei jaetut omaisuudet, velat tms vaikuta vaan se vetovoima tekee kipeitäkin ratkaisuja! Näin sen näen ja olen kokenutkin. Mutta IKINÄ en olisi toisen omaan kajonnut ennen eroamista. Jos henkisellä tasolla kolahtaa niin silloin toimitaan! Tai itketään ja unohdetaan. Se siitä.