Häneen, itseesi, tilanteeseen vai ihan vain kaikkeen?
Oletko pettynyt?
kohtaloonpettynyt
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Omaan heikkouteen eniten, sitten elämään. Ainut hyvä puoli on ja oli että kuitenkin uskon hänen olevan rehellinen tunteilleen, oli ne sitten mitä hyvänsä ja ketä kohtaan hyvänsä.
Hyvä vastaus. Suunnilleen näin minäkin ajattelen. Uskon hänen ajatelleen asiat perinpohjaisesti ja toimineen sen pohjalta tietoisesti.
Mitä se heikkous sinun mielestä tarkoitti hänen kohdallaan? Jos kuitenkin ajattelit asian loppuun miettineen? Ihan mielenkiinnosta kysyn jos jotain yhtäläisyyksiä näet omaan tilanteeseesi.
En mielestäni maininnut hänen heikkoudestaan. En tunne riittävän hyvin. Jos pitää jotain järkevää asiassa sanoa: teki tietoisen päätöksen tyyliin ei kiinnosta/ en halua ottaa riskiä tuon kanssa. Lopputulos ei muutu, enkä kysele asiasta enempää.
kaikkiin noihin.
ihan kaikkeen.
pettynyt toiveissani, mutta paljon on kohokohtiakin.
Enemmän niitä kohokohtia, mutta eipä niistä listaa kannata tehdä.
Häneen. Hänen käytös oli epäreilua ja kohtuutonta.
Silti ajattelen kuitenkin näin:
https://www.youtube.com/watch?v=fdrfVrSM864
Itseeni enemmän, mutta häneenkin. Ehkä syyttä, koska toivoin jotain mikä on mahdotonta. Hän ei ehkä voi kuvitellakaan, että olen oikeasti odottanut häneltä yhteydenottoa...pitkään.
ehkä hän myös sinulta !? riutuu tunteissaan..
https://youtu.be/EylafK1IwHE
Siis mää oon pettynyt ihan kaikkee koska en saanu tikkarii kaupasta...
Itseeni, koska en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Lähinnä en tiedä, minulta odotetaan. Hänen ulosantiinsa olen jälkeenpäin ollut hieman pettynyt, sillä se oli hieman epäselvää: jollain tavalla oli kiinnostunut, jollain tavalla ei kuitenkaan. Olosuhteisiin olen lisäksi pettynyt, sillä näen häntä vain sattumalta ja silloin tällöin. Toivottomalta tämä kieltämättä tuntuu, mutta voimakkaat tunteet pitää otteessaan.
Mä en ainakaan ole pettynyt mihinkään. Ihmiset ruikuttaa ihan turhaan. Pitäis osata olla onnellinen ihan pelkästään siitä, että aurinko paistaa. Koskaan kun ei tiedä milloin on se viimeinen päivä tällä maapallolla.
Ihmisillä on tunteet. Jos ihminen kieltää negatiiviset tunteet kokonaan koska se on ruikutusta siitä tulee ennen pitkää hullu! Olen ollut hullu ja tullut hulluksi keltäen itseltäni sen ruikutuksen ja negatiiviset tunteet. Ilmensin vain positiivisia koska koti kasvatus oli minulla sellainen. Ei saanut itkeä, kiukutella, tapella, olla vihainen tai surullinen. Piti olla kiltti ja aina kiitolinen ja iloinen kaikesta mitä oli. Sillai ei saa lapsia kasvattaa kun lapset kasvaa suoraan suljetulle osastolle !
Saa toki olla välillä surullinenkin tai olla joskus vihainen. Olen sitä itsekin joskus. Mutta minä itse olen sellainen, että minun onnellisuuteni ei riipu kovin paljon muista ihmisistä.
Luontoäitiin olen pettynyt. Pitäisi olla luonnollista, että ihmiset pariutuu ja löytää kumppaneita. Joku tässä nyt kuitenkin mättää. Yksineläjien määrä kasvaa jo ihan tilastollisesti länsimaissa.
Häneen ja tähän tilanteeseen. Ihan epätodellinen olo, kun mietin lähimenneisyyttä. Kaikki miehen puheet oli toista kuin teot. Mietin vaan, mitä mun oli pitänyt huomata hänestä, ennen kuin rakastuin? Ikävä ja surullinen olo. Menis jo ohi.
En häneen. En itseeni. En kohtaloon. Oisi voinut mennä toisin, mut kun ei mennyt. Ehkä näin piti mennä. Tulin, lukuun ja menin. Siinä kaikki :)
En ole tällä hetkellä yhtään mihinkään pettynyt. Elämä vaan rullaa omalla tavallaan.
Liian outo tapaus. Kuplaa ei voi puhkaista.
Itseeni. Nähdään harvoin ja pilaan aina jokaisen kohtaamisen ujostelemalla, ja onnistun luomaan sellaisen kuvan ettei kiinnosta.
Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi meidän suhde muodostuu.
Nyt jää viikonloppumenot menemättä. Kotona sohvalla katselen television tarjontaa. Pikkuisen on hölmistynyt olo. Hiljaa tunne on jossain syvyyksissä hiipinyt ja kuinka ollakaan sylin kaipaus kulminoitui häneen. Sellaiseen tarpeeseen, joka yhtä-äkkiä ilmoittaa itsestään, kun tulet töiden jälkeen kotiin. Voisin sanoa, tarvitsen sinua heti.
No en häneen. Itseeni tässä. Tai voisi hän tehdä enempi. Et mä uskaltaisin jotain.. Keijukorvainen tyttöni laiminlyö mua.......:( Oon ihan hylätty ja empatian tarpeessa ja flunssassakin perhana. Tarttis pientä silitystä.
Vanha, lihava ja ruma akka, jota kukaan ei koskaan rakastanut.
Itseeni koska munasin heti alkuunsa. Upea nainen on hän, mutta en sitä rohkene enää ääneen sanoa.
En ole pettynyt, lähinnä harmittaa ilmeinen samankaltaisuus. Tykätään molemmat enemmän kysellä kuin vastata.
Olen pettynyt. Toivoin enemmän. Asiat vaan menee niinkuin menee. Olen kertonut tunteeni, tehnyt selväksi haaveeni ja antanut tilaa päätökseen. Jos sitä ei ole niin ei sitä voi pakottaa.
Olen pettynyt siihen, että ihastuminen on ilmassa, mutta ei johda mihinkään.
Kun tekisi mieli soittaa, mutta ei kehtaa koska emme koskaan soittele. Kun tekis mieli laittaa pää toisen olkapäälle, mutta ei uskalla. Kun tekisi mieli ottaa kiinni ja suudella, mutta ei ole koskaan oikeassa paikassa. Kun ei koskaan ole mahdollisuutta päästä eteenpäin. Kun me ollaan kuitenkin molemmat asiasta hiljaa. Ja silti toinen on niin tärkeä osa arkea
En ole enää pettynyt. Imperfektissä siis : moralisti sisälläni tuohtui ja pettyi itseeni. Mutta ainahan pääsen kaikesta yli... Ehkä joskus olin vähän häneenkin pettynyt, mutta nykyään kiitollinen siitä, että hänellä pysyi järki päässä silloin kun se itseltäni oli pahiten kateissa.