Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Työkaveria ei saa härnätä

kamalaahidastaa

Olen ihastunut työpaikan naiseen. Uskon meidän molempien olevan vapaita, mutta todellisuudessa en tiedä hänen elämäntilanteestaan mitään, vaikka juttelemme ajoittain paljonkin. Tiedä vaikka hän ei edes olisi kiinnostunut miehistä ylipäänsä. Emme mene henkilökohtaisuuksiin. Järki sanoo, että tämä on vain tunnetta ja joskus kuvittelen voivani vamentaa sen. En uskalla tulkita häntä mitenkään omaa ihastustani vahvistavasti. Välillä tuntuu rennolta ja mukavalta ja suorastaan ihanalta hänen seurassaan. Sitten tulee sellaisiakin päiviä kuin tänään, että koen oloni vaivautuneeksi ja hänen läsnäolonsa on häiritsevää. Koitan olla näyttämättä innostustani. Pelkään että hän vaivautuisi. Pitää kuitenkin tehdä työtä yhdessä. Mutta ihana hän on. Toivon ettei pidä minua ihan kummallisena.

Tuntuu siis siltä, että järki on hyvä pitää mukana eikä suin päin innostua hänestä. Vaikka senkin jo olen ehtinyt tehdä ja hän sen tietää. Vaikka tämä työpaikkaihastuminen tekee joskus olon vaikeaksi, niin voin hyvin ja olen onnellinen ja kiitollinenkin. No, tätä palstaa lukevat tunnistavat tämän tilanteen. Sellaista se on.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miteson_

      uskooko se nainen sinun olevan vapaa?

      • kamalaahidastaa

        Mistäpä hän sellaista voisi varmasti tietää. Mitä uskoo niin sitä en tiedä.


    • Bitumi

      Minulla on kaveri, jolla on myös työpaikkaihastuminen. Monesti nainen voi myös epäillä miehen olevan varattu, jos ei mies ole antanut yhtään merkkiä ihastumisestaan. Merkistä ei käy pelkästään viikonloppusuunnitelmien kysely, vaan esim. kahville pyytäminen voisi alkuun olla hyvästä, koska kahvittelun aikana voi sepittää jonkin jutun, missä voi ohimennen lipsauttaa olevansa sinkku. Oletko pyytänyt kaipauksesi kohdetta kahville? Kahvittelu työpaikalla lienee sallittua, ja jos tämä nainen on sinuun ihastunut, hän tulee varmasti kanssasi kahville. Aloita pienistä asioista ja anna vähän "köyttä", jotta nainen voisi tarttua köyteen.

    • tapittajaaprikoi

      Tuttuja ajatuksia luettelit. Millä alueella tämä hidastelu tapahtuu?

    • plondi

      Minkä väriset hiukset tällä naisella on?

    • salaisiamielikuvia

      Työpaikalla on ollut ja on monta ihastuttavaa naista joihin ei sovi työaikana kovin ihastua.
      Salaa ihasteltava ja pidettävä visusti asia piilossa :)

      • tsippaankohtaväsymyksest

        Milläs ajalla sitten teet sen, jollei muuta yhteistä aikaa ole:D. Tämä tietenkin osittain saamattomuuttakin, ainakin omalta puoleltani. Perinpohjin kuitenkin itsekin yritän tunteeni peittää ja olla vain "kaveri". Mahdoton tilanne tehdä aloitetta:(


    • Kaipaus3

      Olen nainen. Yritän pitää miesvaltaisella alalla kaikki kanssakäymiset asiallisella tasolla, ei siis henkilökohtaisuuksia , hyvällä huumorilla kumminkin. Pidän työstäni, paljon. Voi tapaisimpa sen työpaikallani käyneen miehen vielä... Mutta mitä siitä, en osaa näyttää tunnettani. Saatikka, jos on tuttuja ihmisiä ympärillä.
      Jos tämä nainen tuntuu kivalta, pyydä kahville)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe