Perussuomalaisten Soini ja kristillisten Räsänen aikovat kumota seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Molemmat esiintyivät rehvakkaasti eilisessä vaalitentissä.
Vielä 30 vuotta sitten homous oli rikoslaissa rikoksena. Useimmissa maailman sivistysvaltioissa homojen oikeudet on turvattu. Suomessa mainitut puoluejohtajat yrittävät kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. He ottanevat oppia Putinin Venäjältä, jossa homoilla ei toistaiseksi ole lain suojaa.
Kristittyjen raamattu käskee teloittamaan homot kivittämällä tai karkottamaan yhteisöstä. Sekä Soini että Räsänen kertovat olevansa hartaita kristittyjä.
Viime vuonna eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. Se takasi homoille oikeuden asua yhdessä kenenkään häiritsemättä.
Vielä 30 vuotta sitten homous oli rikoslaissa rikoksena. Useimmissa maailman sivistysvaltioissa homojen oikeudet on turvattu. Suomessa mainitut puoluejohtajat yrittävät kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. He ottanevat oppia Putinin Venäjältä, jossa homoilla ei toistaiseksi ole lain suojaa.
Kristittyjen raamattu käskee teloittamaan homot kivittämällä tai karkottamaan yhteisöstä. Sekä Soini että Räsänen kertovat olevansa hartaita kristittyjä.
Viime vuonna eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. Se takasi homoille oikeuden asua yhdessä kenenkään häiritsemättä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
MUtta MITEN tuo "laki" sitten saatiin aikaiseksi ? Pistin talteen "timpurin" kirjoituksen Sanomat 24 palstalta viime vaalinen jälkeen; kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen poistuneen yhdessä yössä halitusneuvottelujen aikana RKP:n rahoilla ...vaatimukena pakkoruotsin jatkaminen ja 2 ministerinpestiä. H.H. oli Brysselistä käsin sanonut hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti kun vihreät otettiin mukaan . Eli pakkoruotsi säilyi LAHJONNALLA ja "tasa-arvoinen" avioliitolaki saatiin KIRISTÄMÄLLÄ ? Juuri mitään muuta hallitus sitten EI olekkaan aikaan saanut ? Tuo on erittäin kova syytö; joka TULEE JULKISESTI tutkia ! Suomen "perustuslaki" on muokattu mahdollistamaan tällainen "lainsäädäntötyö". PL 118 § antaa tällaiselle SYYTESUOJAN ! LIsää TODISTEITA Suomen "päätäntäjärjestelmästä" kimmoleaks.fi -sivustolla.
Lienet itsekin huomannut tolloutesi kun olet sulkenut nuo sivut joihin viittaat.
Jos sen sijaan joku muu on ne sulkenut niin taidat o0lla rikollisella tiellä herjauksinesi!
Unet ovat tietysti painajaisinakin joskus ihan jänniä mutta tuskin kaikkia aivotuhnujaan kannattaa julkaista.
Miksi asiassa pitäisi matkia Venäjää? Ei todellakaan vaan vanha hyväksi koettu käytäntö riittää.
Noissa homoiluissa ei ole mitään positiivista kokonaisuuteen nähden eikä niistä pidä tehdä nykyisenlaista numeroa vaan hommatkoon jokainen kaapissaan mitä lystää vaikka Mansikkinsa kanssa.
Jos halutaan olla suomalaisia niin terveet periaatteet on asetettava kunniaan ja vajakeille (jotka eivät ymmärrä sukupuoliasioista) on annettava mahdollisuus hiljaisuudessa hoitaa sairauttaan. Sairaushan se on koska se estää normaalin lisääntymisen tai muun seksuaalisen kanssakäymisen.
Vaikka olen jo yli 70v niin vieläkin nuoret tytöt (18 ) näyttävät niin viehättäviltä vaikka kanssakäyminen heidän kanssaan yleensä rajoittuukin morjestuksiin pihatiloissa. Sitä on tässä iässä terveellisempääkin, pitkän iänkin vuoksi, tyytyä mummoluokkaan muissa suhteissa ja kahvipöydän antimiin enimmäkseen.
Mikäkö on normaalia? No se mitä olemme pääosin harrastaneet ainakin 10'000 vuotta ja täyttäneet maan. Ajatelkaapas jos alussa olisi ollut vain pari homoa tai lesboa niin missä me nyt olisimme, me tähtien lapset?
LeinoKimmon suuriin paljastuksiin jättäisin varautumia sillä noita salaliittomiehiä on ihan liikaa kun ne eivät kuitenkaan ole muuta kuin suuria haaveita. Haaveet saattavat olla osa menestymistä mutta moiset kieroilut ovat tuhon enne kuvittelijalleen. Moni on moisista päätynyt pyöreään koppiin pehmein seinin.
Jos Sipilä on uskossa niin ei se voi omantuntonsa mukaan sallia homoliittoja.
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041419515861_eb.shtml
Jos sallii, niin sehän on populismia.
.
.
Luonnottomutta ei tarvitse lain voimin suosia ja puolustella.
Koprofilia se vain haiskahtaa tässäkin ylläolevassa kommentissa..
Homoseksualismi on osa luonnollista vaihtelua. On myös esitetty että kyseessä olisi luonnon keino ylipopulaation rajoittamiseen. Homoseksualismia esiintyy kautta linjan niin ihmis- kuin eläinkunnassakin.
Homo yksilö on aivan yhtä arvokas psykofyysinen kokonaisuus siinä missä hetero yksilökin. Kummallakin on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet rakkauteen, omaan kulttuuriin ja osallisuuteen yhteiskunnassa ja sen rakentamisessa.
Olin aikonut äänestää persussuomalaisia, mutta Soinin valittua homovastainen ja siten keskiaikaista inkvisitiota edustava kanta en aiokaan enää äänestää perussuomalaisista ketään. Täytyy miettiä jos annan ääneni SDP:lle sensijaan.
Josko kuitenkin harkitsisi äänesi antamista SKP:lle, silloin se ei mene hukkaan ja tuet aidosti työväenluokan asiaa!?
SDP on ikävän porvarillinen puolue nykymuodossaan; he pukeutuvat punaiseen, mutta väri on vain harhauttava muisto heidän sinänsä kunniakkaasta varhaishistoriastaan.
Tutustu vaikkapa tähän JiiPeen kirjoitukseen: http://jpvaisanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/193026-puheet-elvytyksesta-kosmeettista-–-on-irtaannuttava-eu-kurisopimuksesta
s.p oli aloituksessaan huolissaan homojen oikeuksista, miten SDP siihen kuuluu?
Ei tuossa linkinkään kirjoituksessa sanota mitään mitä siinä pitäisi sanoa jos haluttaisiin tuloksia. Vasuri ja komu politiikalla saadaan aikaan vain raunioita kuten olemme noista vapautuneista kansandemokratioista nähneet niissä vieraillessamme.
Älkää siis missään nimessä äänestäkö äärivasemmistoa jos ette ole taipuvaisia itsemurhaan.
Mitä oikeuksia Jumalan luontoon kuulumaton " otus" tarvitsee?
Ei mitään.
Rikoslakiin on palautettava pykälä ja homot laitettava Siperiaan sopeutumaan.
Jumalan luontoon? Minkä jumalan ja mitä jumalat (jos niitä ylipäätään on olemassa) tähän liittyvät?
Jos oletetaan että jumala tai jumalia on olemassa ja että luonto on jumalallisen olennon aikaansaannos, niin yhtä luonnollista on myös homoseksuaalismin esiintyminen. Se lienee suorastaan hänen tahtonsa sillä homoksi synnytään. Homoksi syntyy niin ihmisiä kuin eläimiäkin.
Homo on ihminen siinä missä kuka tahansa meistä ja hänelle kuuluu samat oikeudet kuin meille muillekin.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi.
Homo asettaa Jumalan luomistyön kyseenlaiseksi.
Homoudella pääsee suoraan helvettiin.
Ainua pelastus on hylätä tuo mielen sairaus ja antaa elämä Jeesukselle.
Kirjoittaja oli SKDLn jäsen vuodesta 1965, SKPn jäsen1968- vuoteen 1977.
Elämän Herra Jeesus Kristus kohtasi kulkijan ja antoi elämään uuden suunnan.
ei tässä ainakaan käsketä kivittää ketään ja tämä on uusimpia raamatun ohjeita ( uusi testamentti I
Rakkaat veljet! jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä: ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi.
Ihmisiä ja eläimiä syntyy homoiksi. Siinä pitäisi olla kaikki. Ei tarvita ideologioita eikä ennakkoluuloja. Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) on yhtä arvokas ihmisenä kuin muutkin ja paljon arvokkaampi kuin homofoobikot.
Ateistina ja uskontokuntiin kuulumattomana arvostan tavattomasti ev.lut.kirkon kantaa olla luokittelematta ihmisiä seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. Perusssuomalaiset ja Kristilliset ovat iljettäviä ottaessaan esiin homojen saavutetun ihmisarvon kieltämisen. Heidän tukijansa käyvät ala-arvoista poliittista kampanjaa. Perussuomalaisilla asiaan liittyy lisäksi ihmisten luokittelu etnisen taustan nimissä.
Uskomatonta että nykyaikana ihmisiä asetetaan vastakkain ihonvärin, homouden, vammaisuuden, sairauden tms perusteella. Käytäköön väittelyä asioista mutta ei ihimisten luonnollisista tai heistä riippumattomista ominaisuuksista. Kaikkien puolueiden ja heidän kannattajiensa parissa on seksuaalisesti valtavirrasta poikkeavia eikä heidän ihmisarvonsa siitä alene.
Mikä tekee homosta arvokkaamman kuin heterosta.Eivätkö olekkaan samanarvoisia ihmisiä.
Ei mikään. Molempien ihmisarvo on yhtä suuri. Sekä homo että hetero tekevät yhteisön eteen työtä. Jos tekevät rikoksia, ovat rikoslain alaisia. Molemmat voivat elää nuhteettomasti ja olla auttavaisia heikompia kohtaan. Mikään ei erota homoa tai heteroa ihmiskunnasta. Räsänen ja Soini erottavat heidät joidenkin typerien raamatunjakeiden perusteella ja jatkavat erottelua - sivistymättömät moukat.
Jumalan Sana yksiselitteisesti tuomitsee homouden ja on hyvä, että on kristilliset ja perussuomalaiset puolustamassa näitä arvoja.
Kirkko on luopunut Raamatun totuudesta ja seuraa saatanan viitoittamaa tietä, jota myös kommunistit seuraa ja muista olin 10 vuotta SKPn jäsen.