Kun kiireessä hankitaan ehdokkaita,tulee mukaan kaikenlaisia höppänöitä jotka ei edes lukeneet puolueen vaaliohjelmaa ja puhuvat asioista mitä sylki suuhun tuo!Puolueella pitäisi olla joku komissio,joka tenttaa ehdokkaan ennen asettumistaan ehdokkaaksi,samoin kuin esimerkiksi uskonnollisilla liikkeillä,Tuntuu vähintään oudolle että joku ehdokas puhuu kokoomuksen suulla vaikka pitäisi puhua IPUN asettamien arvojen puolesta.Minun luotto meni!
HÖLMÖJÄ EHDOKKAITA
SankareitaKaikki
11140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko oikea malli siis uskonnosta tuleva? TVstä juuri tuli tieto miten uskovaiset toimivat Välimerellä. Uskonriidan takia heitettiin mereen 14 kristittyä. Tällaista ei minkään puolueen Suomessa pidä hyväksyä. Puoluetoiminta pitää olla uskonnotonta ,kysymyshän on politiikassa lähinnä talouden asioista. Harmittava esimerkki on Suomessa Keskusta joka luulee voivansa kyykyttää koko kansaa uskovaisuutensa nojalla.
IPUssa tämä on johtanut hajaannuksiin ja puolueesta on tullut vähiten kiinnostava vaikka puolet suomalaisista on itsenäisyyden kannalla. Montako kertaa tämäkin olematon asia pitää ottaa esiin?
Sekö on olematon asia että joku ehdokas toimii ja puhuu vastoin puolueen vaaliohjelmaa?Olen ymmärtänyt että ehdokkaiden tulee "seisoa" puolueohjelman takana.Mitä virkaa noilla ohjelmilla sitten on jos ehdokkaat sooloilee?
EI SIELLÄ MITÄÄN USKONRIITAA OLLUT VÄLIMERELLÄ VAAN MUSLIMIT JIHADISSA TAPPOIVAT 12 KRISTITTYÄ HEITTÄMÄLLÄ NE MEREEN JA OVAT NYT SYYTTEESSÄ MURHASTA PALERMON POLIISIN HALLUSSA
Afrikkalaisten mamujen tulva on ylittänyt kaikki rajat
http://www.breitbart.com/london/2014/06/09/flood-of-illegal-migrants-from-north-africa-dramatic-unsustainable-and-real-trouble/
Illegal Immigration from North Africa is 'Dramatic, Unsustainable'
Eikö ole jotenkin karmeaa ja huvittavaa, kun mutu-periaatteella puhuvat toimittajat aliarvoivat valtaisen väestönkasvun esim. Afrikassa joka juuri äsken aiheutti luokkaa 800 000 ihmisen teurastuksen Ruandassa noin sadassa päivässä. Ruandassa väestönkasvu on maksimaalinen maailmassa. Sieltä Suomeen tuli Bazaramba joka maksoi suomalaisille veronmaksajille yli 5 miljoonaa euroa panna linnaan täällä massamurhaajana. Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset
EU:n suurin ongelma on elämisen taso mamupaineen edessä, suurin ongelma ei ole Kreikka tai talous tai ... sillä elämisen taso riippuu EU-komission päätöksistä, miten massiivinen mamupaine jaetaan Eurooppaan
SIKSI ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ PÄÄMINISTERIPUOLUE ON PS KOSKA TOUKOKUUSSA 2015 KOMISSIOLTA TULEE ESITYS TAAKANJAOSTA ELI PAKKOMAMUTUKSESTA JOLLA SUOMEEN PAKOTETAAN LISÄÄ MAMUJA (ja Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, mutta sieltä ne tulevat ensimmäisellä lautalla Suomeen koska niissä ei ole sosiaaliturvaa)
Eräänä ongelmana on Afrikan väestöräjähdys, nyt on noin 0,8 miljardia ihmistä ja on arvioitu että tällä vuosituhannella Afrikan väestömäärä kasvaa 4 miljardiin. Välimeri täyttyy pakolaisista Eurooppaan
HALLA-AHON ESITYKSEN KALVOT http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/ps_turku_final.pdf
HALLA-AHON UUSIN LAUSUNTO 17.4. ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA
KATSO VIDEO Turusta
http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/#/webcast
OTSIKOT Turku 17.4.2015
Jussi Halla-aho
Mikä on vikana?
Mitä tehdä?
Puuttuako ongelmaan vai lääkitäkö seurauksia?
”Niitä on niin vähän!”
”Voimme oppia muiden virheistä!”
Ghettoutuminen
”Onhan täällä tilaa!”
Maahanmuutto ei ole monoliitti
Menneisyyden menestystarinat
Humanitaarinen porsaanreikä
Kotiseutumatkailu
Aktiivisena Euroopassa
Kohti taakanjakoa
Ruotsin tie ei ole meidän tiemme
Kiitoksia!
kyllä IPU,n kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet vaaliohjelmaan
sanotaan tuolla IPU,n sivuilla, mutta ne on tietenkin luvanneet sen ja sooloilevat kuitenkin, semmoista ei saisi hyväksyä, mutta minkäs teet,
kun ehdokaslistat on annettu niin niitä ei voi muuttaa.
onneksi meillä on pajon todella hyviä ehdokkaita ja sooloilijoille
voi muistuttaa annetusta lupauksesta.
Mikä uskonlahko IPU on? Tottakai jokaisella ehdokkaalla pitäisi olla omat mielipiteet, mutta sitä ei IPU:ssa hyväksytä. Jos sanot vastoin puolueen ohjelmaa, noottia tulee. Pesonenkin pienpuolueiden haastattelussa mainitsi, ettei erään ehdokkaan kehitysapupuheet olleet puolueen ohjelmasta.
IPUn ohjelma on niin keskeneräinen että joka vaaleissa tulee ilmi väärinymmärryksiä. Sitten ovet käyvät. Olisiko mahdotonta luoda selkeät säännöt joita noudatetaan?Lisäksi on ohjelmasta jätetty pois ne tärkeimmät seikat joilla vaalit voidaan voittaa. Kun muilla puolueilla on täysin väärät mielipiteet taloudesta ja rahapolitiikasta,niin pakkoko IPun on niitä matkia. Ei näin toimita jos halutaan menestyä . Nytkin lähdettiin mukaan rahapolitiikkaan joka luotiin EUssa. Sitä puolustavat eduskuntapuolueet ja vasemmistolaiset jotka tällä tekevät omaisuuksia kansan kustannuksella. Onko vaikeaa ymmärtää että kansantalous ei ikinä nouse toisilta rahaa vrastamalla vaan ansaitsemalla työllä rahaa joka pannaan poikimaan säästämisen avulla. Nyt keinottelijoiden puolueet työntävät sekä verot että säästöt lähinnä suurkeinottelijoille jotka pistävät rahat taskuun ja vievät ulkomaille veroparatiisin turvaan verottomina ja tietysti niistä rahoista suurinosa on tukiaisia.Tavalliset ihmiset vain maksajia koska he eivät saa niitä miljoonlainoja ja tukiaisia vaan pelkät velat maksettaviksi.
Miksi IPU ei näitä perusasioita pysty hyödyntämään. Joku mättää pahasti kun ei haluta menestyä rehellisesti.Tulokset nykyisestä elvytyspolitiikasta on nähtävissä niin selvästi kuin voi olla. Suomi on epäonnistunut. IPU on epäonnistunut. Vain talouden nousu voi auttaa. Pummit sen tuhosivat eivätkä ikinä muuta tapojaan. Petkutus on ollut liian helppoa.IPU ei ole vallassa eikä syyllinen. miksi lähteä mukaan tähän keinottelun suosimiseen.Olisi ehdottomasti pitänyt alusta lähtien vaatia rahalle reaalikorkoa.Se olisi pitänyt talouden kurissa ja luonut kansantalouteen rahaa nykyisen velkaantumisen tilalle. Näin olis IPU saanut äänestäjiä lopulta runsaasti,koska sillä olisi ollut toinen ajatus taloudesta kuin keinottelijoiden eduskunnalla.
Nämä oli hölmöjä ehdokkaita, jotka Pesosen käskystä lähtivät Pietariin natsikokoukseen. Turha syyttää niitä, jotka kertovat omia mielipiteitään ja ovat tavallisen suomalaisen puolella. Luuleeko joku ihan tosissaan, että siitä EU:sta päästään heti eroon, jos yksi tai kaksi kansanedustajaa saadaan eduskuntaan? Niitä pitäisi olla yli sata. Hölmöjä ovat ne, jotka eivät puhu tämän päivän ongelmista ja mitä niille voitaisiin tehdä. IPU:n nykyjohto on täysin pilannut kaikki mahdollisuudet menestykseen ja siitä me vanhat ipulaiset olemme vihaisia.
Mitkä ovat sinun mielestä tämänpäivän ongelmia ja mitä niille tämänpäivän ongelmille pitäisi tehdä jotta ne korjattaisiin?
Puolueen sisällä ajatukset tuntuu hajaantuvan esimerkiksi Venäjä-kysymyksessä.Siellä on niin amerikkaa myötäileviä lausuntoja,suoraan Stubilta lainattuja.IPUN vaaliohjelma lupaa hyviä suhteita venäjään.Kuinka noilla eräiden agressioilla luodaan hyvät suhteet.Potkut puolueesta!
Etkö tiedä mitä tämän päivän ongelmat ovat? Yksi esimerkki on vanhusten hoito. Vanhukset pitää syöttää ja juottaa, olimmepa EU:ssa tai ei. Näistä vaietaan kokonaan IPU:ssa. IPU:lle annettiin mahdollisuus tehdä kansalaisaloite vanhusten subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan. Tätä ei haluttu viedä eteenpäin, vaikka se olisi antanut signaalin, että todella välitämme läheisistämme. IPU:ssa keskitytään liikaa suurvaltapolitiikkaan ja siksi tavallinen kansa ei ymmärrä mitä hyvää IPU toisi heille. Soini osaa sanoa nämä asiat kansantajuisemmin. Siinä on Soinin ja Pesosen välinen ero ja se näkyy äänimäärässä.
Ei pitäisi sillä tyylillä ottaa ehdokkaita puolueeseen että kuka vain tulee.Joku seula pitäisi olla.Nuo kylähullut tulee kalliiksi puoleen imagolle aikanaan.