Olen katsellut veljeni taistelua määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä eli kuntoutustuesta.
Eläkeyhtiöltä tuli kieltävä päätös jossa perustelivat ettei työkyky ole alentunut 2/5 osaan.
Ja perusteluna lakipykälä toistaiseksi jatkuvan työkyvyttömyyseläkkeen kohdalta.
No veljenihän on alunperinkin hakenut määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä joka käsitellään laissa pikkuisen edempänä.
Siellä todetaan että kun ei kykene tekemään työtänsä saa eläkkeen niin pitkään että kuntoutuu.
Tekevätkö eläkeyhtiöt tahallaan harhaanjohtavia päätöksiä, päätökset tehdään värään lakipykälään nojaten?
Harhaanjohtavaa on vielä se että kuntoutustuki hetaan samalla kaavakkeella jolla toistaiseksi oleva työkyvyttömyyseläkekkin haetaan.
Kaavakkeessa ei ole edes paikkaa mihin ruksitetaan että mitä haetaan.
Onko tässä ihan tahallaan tehty eläkeyhtiöille mahdollisuus pelata lakipykälillä?
Vinkkinä maillekkin jotka ovat saaneet hylkypäätöksen, tarkistakaa mihin lakiin njaten hylky on tullut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää joko määräajaksi tai toistaiseksi jatkuvaksi. Sairauden perusteella haettavaa eläkettä haetaan työkyvyttömyyseläkehakemus-lomakkeella.
Kun eläkelaitos tekee eläkeratkaisua, se arvioi mm. hakijan työkyvyttömyyden astetta, sekä tulisiko myöntötilanteessa kyseeseen toistaiseksi jatkuva vai määräajaksi myönnettävä etuus. Molemmissa etuuksissa työkyvyn tulee olla alentunut vähintään 2/5 osalla, jolloin eläke myönnetään osaetuutena. Jos työkyky on alentunut vähintään 3/5 osalla, eläke myönnetään täytenä. Toisin sanoen, molemmissa etuuksissa on sama työkyvyn aleneman vaatimus.
Jos hakijalla on nähtävissä, että hänellä on sairauden hoidon ja mahdollisen kuntoutuksen avulla mahdollisuus palata työelämään, etuus myönnetään määräajaksi, eli kuntoutustukena. Jos sairauden ja työkyvyn paranemiselle ei nähdä mahdollisuutta, voidaan eläke myöntää toistaiseksi jatkuvana työkyvyttömyyseläkkeenä.
Eläkeyhtiöt tekevät kaikkensa, että hakijat joutuvat ahdinkoon niin taloudellisesti kuin henkisestikin eläkeprosessissa. Vaikka olisi minkälainen lääkärinpaperi ja lausuntomappi tukena, faktat kyllä ylikävellään. Eläkeyhtiöt ovat liikelaitoksia, joiden ainoa tarkoitus on ryövätä työnsä tehneen rahat ja lopuksi kyykyttää sairas puolustuskyvytön maan rakoon.
Eläkeyhtiöt käyttävät valtiovallan antamaa työeläkeoikeutta mielivaltaisesti. Kun kukaan ei oikeastaan valvo toimintaansa, voivat tehdä päätöksensä miten haluavat. Hyvä-veli-verkosto pyörii ja näissä piireissä ei liiku myötätunto, vain raha. Sama verkostoituminen on myös valituslautakunnissa, kollega vastaan kollega, niin jopas tuloksen tajuaa hölmömpikin tallaaja.
Omassa eläkepäätöksessäni "talon oma" psykiatri nonsaleerasi ortopedin ja fysiatrin tutkimukset ja lausunnot. Ei hän tunnista sairauksia, joista hakemuksessa todistetaan.
Niinpä!
Olen aivan saamaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Eläkelaitokset tekevät kaikkensa että ihminen ei pääsisi eläkkeelle,siksi tuollaiset yhteiskunta sopimukset yms, jossa puhutaan työntekijöiden etujen ajamisesta,pistää vihaksi,siksi työväenpuolueet eivät saa vaaleissa ääniä koska he ei pidä työntekijoiden puolta. uusi eläkeuudistus menee vielä vaikeammaksi ,ja sitäkin oli työväestön edustajat tekemässä,,ei kukaan suomessa aja sairaan ja vanhan ihmesen etua
moi