Valehteleva Rinne

7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perussuomalaiset on äärioikeistopuolue. Soini lähti rakentamaan oikeistolaista porvarillista puoluetta ja onnistui siinä. Ensimmäinen populismi lähti liikkeelle sotaveteraanien asialla leikittelyssä. Heidän,vanhojen, talous toimi samoin kuin muiden eläkeläisten, joten meuhkaaminen heidän toimeentulollaan oli populismia. Populismi vetosi vanhempaan väestönosaan ja 90 luvulla syrjäytyneeseen nuorisoon. Vielä ei tapahtunut kummallisempaa.

Seuraava populismi tehosi, kun aiheeseen liitettiin "mamut syövät suomalaisten toimeentulon." Kriisialueiden pakolaiset olivat toisennäköisiä ja -uskoisia ja jatkuva nuorten syrjäytyminen porvarillisten hallitusten toimesta rassasi yhä enemmän.

Tämäkään ei olisi ollut erikoista ennenkuin kuvioon astui mamu-ideologi Jussi Halla-aho, selkeä uusnatsi. Hän sai tuomion ulkomaalaisten solvaamisesta ja siirtyi taka-alalle pääideologiksi. Apulaiset somessa suomentavat Halla-ahon fasistista oppia selkeillä tunnuksilla. Halla-aho yhdisti "mamu syö suomalaisen leivän" teesiin natsien rotuopin. Arabit, mustaihoiset ja islaminuskoiset olisivat alempiarvoista kansallisuutta. Kaikki erilliset uusnatsiryhmät siirtyivät tukemaan perussuomalaisissa esiintyviä rasisteja niin että puolue on tällä haavaa hyvin oikeistolainen, rasistinen ja uusnatsistinen puolue. Soini antoi oman mausteensa julistamalla marxilaisuuden tuhoamisen sodan Suomeen.

Muutamat heitot työläisten eduista kuuluivat myös alkuperäiseen natsilaisuuteen eikä Hitler hävennyt "työväenpuolueen" leimaa kun laittoi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja keskitysleireihin.

Kapitalisluokka käy luokkasotaa tulonjaon muuttamiseksi sille entistä edullisemmaksi. Kääntöpuolena se merkitsee proletaarien aseman suhteellista heikentymistä. Osattomien ja nuorten syrjäytyminen on selviö.

Kapitalismi tarvitsee varaventtiilin vanhoille puolueilleen, jotka toteuttavat parlamenteissa tulonsiirtoa. Tyytymättömyys pyritään ohjaamaan vasemmistoon ja maahanmuuttajiin.

Suomalainen porvaristo on onnistunut tässä aika hyvin. Tyhjätaskut nuorisosukupolvet uhovat ja tappelevat mamuja vastaan. Kapitalistiluokka kahmii rauhassa poliittisen porvariston suomia lisävoittoja.

Äänestä
  • Toivon, että oot väärässä =(
    Mun oma mielipide, että oot väärässä.
    Persut tavallisten ihmisten puolella(mun tietääkseni).
    Ja persuilla oma pointtinsa maahanmuuttoasioissa, mutta en hyväksy semmosta nollalinjaakaan, mitä ne ei tietääkseni haluakaan.
    Ei ainakaan Soini.

    Silti mulla on aina pieniä fobioita persuja kohtaan.
    Mitä jos sittenkin ovat uutsnatseja?

    Äänestä

  • Ainaki kansalaisten keskuudessa nää persufanit(osa niistä) ovat hyvinkin oikeistomaisia ja natsinoloisia.
    Joillaki hyvin radikaalejakin mielipiteitä.

    Äänestä

  • e32e, nämä kirjoituksesi ovat trollin juttuja.

    Perussuomalaiset ovat köyhän ja suomalaisen asialla.

    Äänestä

Miksi ei tehty virallista käännöstä suomeksi ja pantu jakeluun Haglund? Media antoi selvästi väärän kuvan kirjoituksen faktuaalisesta sisällöstä, sanavalinnoista, paljon tulkintaa mukana, kuin piru raamattua lukisi. Ainakin minä sain kuvan että Venäjää olisi nimitetty selkokielellä sotilalliseksi uhkaksi, myös Suomelle.

Media ei ota ilmeisesti mitään vastuuta tekemisistään, sen etuhan on luoda hämmennystä ristiriitoja ja polemiikkia, kyllä tulee taas rajusti klikkauksia, ja puhetta riittää!

Äänestä
  • Ja nyt sitten jälkijunassa saa media aikaan käännöksen suomeksi, ja saavat näin jatko-osan tälle sekoilulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotteiTotuus kirjoitti:

http://m.aamulehti.fi/kotimaa/faktabaari-sipila-ja-rinne-esittivat-kohuartikkelista-virheellisia-vaitteita?v=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu