Soini ei hyväksy tukipaketeita !

Eikä Perussuomalaiset yleensäkään hyväksy Kreikka kuin muitakaan tukipaketteja. Antipersut ovat hädissään Perussuomalaisten suurests nosteesta ja levittävät väärää tietoa. Muistetaan että Perussuomalaiset on ainos eduskuntapuolue joka ei hyväksy liittovaltiokehitystä eikä Kreikan lainojen takauksia suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Tämän pitäisi olla selviö. Mainittavaa että molemmat sosialisti puolueet vastustivat tukipaketteja ennen vuoden 2011 vaaleja mutta vasemmistolaisille tyypillisesti käänsivät takkinsa heti vaalien jälkeen ja menivät vastoin vaalilupauksiaan kokoomusjohtoiseen ääriporvari hallitukseen lapioimaan rahojamme Kreikkaan ja muihinkin maihin jotka halusivat tukipaketin. Kepu aloitti Kreikkapakettien jaon / lainojen takaamisen ja kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa ja nyt on Suomen vastuut Kreikkaan 7 miljardia euroa jotka tulevat sukupolvet joutunevat maksamaan. Asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei pysty koskaan maksamaan velkojaan takaisin Suomelle. -Katsotaan nyt kuinka pian sosialistit tällä kertaa kääntävät takin. Muut kuin Perussuomalaiset eivät tarvitse köyhiltä suomalaisilta muuta kuin äänet. Sitten heiltä leikataan. Nyt sunnuntaina porukalla äänestämään Suomen ja suomalaisten pelastaja puolue voittoon.
2079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei hyväksy enkä minäkään. Olen Perussuomalainen

Äänestä

!!!! 1!!!! 1! 11! 1!! 1!! 11

Äänestä

Näinpä on jämpti , katsotaan kuka Soinin takin kääntää !
(Mutta OLLI, Harry ja Juhana pitää jättää äänestämättä !)
Ollin takkia ei voi kääntää ja nuo viimeiset kuuluu puolueeseen jota ei nyt näissä vaaleissa kantsi äänestää.

Äänestä

Muut hyväksyy kuin Perussuomalaiset

Äänestä
  • järkevä isoista puolueista

    Äänestä

Soinille käypi kaikki, kunhan hänestä vain tulee ULKOMINISTERI.

Äänestä

SUOMALAINEN KYLKI EDELLÄ, EI TUKIPAKITEILLE

RENE HURSTI, ONKO VEIKKO HURSTIN SÄÄTIÖN LAUPEUDENTYÖ RISTIRIIDASSA PERUSSUOMALAISUUDEN KANSSA JA SUOMALAINEN KYLKI EDELLÄ -AJATTELUN KANSSA?

RENE HURSTI VASTAA

Nostaisin Helsingin PS:n kärkiehdokkaaksi Stadin kundin René Hurstin (nro 158), joka jytkyssä jäi 27 äänen päähän kansanedustajan paikasta. Kallion kundi René puhuu eduskunnassa, tosin tässä vielä ulkona, mutta ei enää kauan https://www.youtube.com/watch?v=e_ZGwOgan-M sillä Renéstähän tulee näissä vaaleissa Perussuomen kansanedustaja. Kallion seudun Perussuomalaiset kertoo http://kallio.perussuomalaiset.fi/renehursti-eduskuntaan/ RENE´HURSTI EDUSKUNTAAN 2015

Todella kovan setin Mainostelevision haastattelussa veti Stadin kundi René Hursti (nro 158) Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka jäi 27 äänen päähän edustajanpaikasta jytkyssä, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/-----rene-hursti https://www.facebook.com/rene.hursti

ONKO VANHUKSILLA YHTÄ HYVIÄ IHMISOIKEUKSIA SUOMESSA KUIN ULKOMAILTA TÄNNE TULLEILLA RIKOLLISILLA? TÄMÄ EI OLE LEIKIN ASIA, KUN VEROA MAKSANEET TYÖTÄ TEHNEET VANHUKSET ELÄVÄT HUONOMMIN KUIN RIKOLLISET VANGIT JA HUONOMMIN KUIN ULKOMAISET VANGIT. VANKIEN PITO ON MYÖS KEHITYSAPUA. Mainostelevision PS-päivässä René Hursti (nro 158) veti todella rajun setin ja sai toimittajan hiljaiseksi. Toimittaja oli selvästikin valmistautunut panemaan vastakkain Hurstien laupeudentyön vähäosaisille ja maahanmuuton, mutta René Hursti pisti vanhasta muistista, että Suomen vankiloissa käytetään ulkomaalaisiin vankeihin yli 60 miljoonaa euroa vuodessa ja vangeista lähes puolet on läheltä eli Virosta ja Venäjältä, jonne ne voitaisiin kätevästi palauttaa eikä tällaisella näytelmällä ole mitään tekemistä työperäisen maahanmuuton kanssa, eli Hurstin sanojen mukaan, jollei tähänkin puututa, ei jää hilloa stadin friiduille ja kundeille. Ja keskustelu eteni lupsakan tyylikkäästi René Hurstin tahdissa loppuun, erinomaista. Ulkomaalaisten vankien pitäminen täällä on myös kehitysapua ja saattavat olla mafiosoja diktatuureista kuten Venäjältä, jossa johto antaa mallin ja Kreml murhaa vastustajiaan kotimaassa ja ulkomailla. KATSO LEGENDAARISEN HARRI LINDELLIN HAASTATTELEMA RENE HURSTI https://www.youtube.com/watch?v=s9pFl_WTbZI

René Hursti on tietenkin kypsä osaaja, mutta jos haluat äänetää nuorta niin sitten Nuutti, ketä Halla-aho on ilmoittanut äänestävänsä, no tietenkin Nuutti Hyttistä, https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-nimesi-suosikkiehdokkaansa-kansanedustajaksi/ http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html/ Nuutti Hyttinen, Helsinki, numero 160, oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/nuutti-hyttinen http://www.nuuttihyttinen.fi/ https://www.facebook.com/hyttinen.nuutti https://twitter.com/nuuttihyttinen http://nuuttihyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ \\\VAALIVIDEO\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/5078

Äänestä

Kaikkien muiden puolueiden johtajat vyväksyvät Kreikan iankaikkisen tukemisen

Äänestä

Kyllä, Soini johtaan oikeaan suuntaa Suomea. Nyt vain kaikki äänestään. Maahan muuttajat takaisin omiin risumajoihin, jos eivät töitä ala tekeen, 2 kk. maahanmuutto tuki ja sitten vekeen jos ei työt maistu. Tuet ja tukemiset köyhiin maihin lopetettava HETI. Suomessa tarpeeksi jo köyhiä jotka niitä rahoja tarvii, eli ensin Suomi kuntoo, sitten katsotaan jääkö muille mitään.

Äänestä
  • Ja hallitusohjelmassa lukee noin? No eipä luekaan. Vaan että mamu voi ottaa puoli sukua mukaan ja saa vielä verohelpotuksia.

    Äänestä

Totta !!!!!

Äänestä

Viisasta puhetta. Tämä maa on jo osa alueittain köyhä ja pahemmaksi menee.
Maaseutu kärsii palvelujen ja tieverkostojen heiketesssä. Työpaikkoja menee alta jatkuvasti. Järjetön byrokraattikoneisto syö valtavasti varoja. Rahaa lapataan surutta muihin maihin.
Kaikenlaisia epämääräisiä hiippareita vedetään maahan elätettäväksi, elämänsä työtätehneet kansalaiset saavat vain kärsiä!!
Eikö ole vihdoin aika lopettaa tämä hulluus?
Kukaan, joka ajattelee järjellä ei voi hyväksyä tätä menoa. Oma maa ensin, niin kauan kun se meillä vielä on.

Äänestä

Hyviä lupauksia

Äänestä

No proteksiksi en anna mitään enkä millekkään kerjääjälle olipa sitten kyse lasten sairaalasta tai sotaveteraaneista tai syöpäsäätiön keräyksestä niin ovi pysyy kiinni !!!
Ruuan kasvikset,kananmunat ja lihan ostan kaiken tuottajalta ohi kirjanpidon ja veron

Äänestä

Kaikkien piti joustaa sss

Äänestä

Ekö Soini jousta? Kikkekiä tässä pyllyyn sovittelen ja odottelen sitä homopatsasta kun kaikki on Timon syytä!

Äänestä

Ahahahahahahahah

Äänestä

Rahat jäätävä Suomeen

Äänestä

Ei hyväksynyt ei. Mahtaa avaajaa heiman tällä hetkellä vituttaa leijumisensa ennen vaaleja. Äänestääköhän persuja enää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestinjo kirjoitti:

Eikä Perussuomalaiset yleensäkään hyväksy Kreikka kuin muitakaan tukipaketteja. Antipersut ovat hädissään Perussuomalaisten suurests nosteesta ja levittävät väärää tietoa. Muistetaan että Perussuomalaiset on ainos eduskuntapuolue joka ei hyväksy liittovaltiokehitystä eikä Kreikan lainojen takauksia suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Tämän pitäisi olla selviö. Mainittavaa että molemmat sosialisti puolueet vastustivat tukipaketteja ennen vuoden 2011 vaaleja mutta vasemmistolaisille tyypillisesti käänsivät takkinsa heti vaalien jälkeen ja menivät vastoin vaalilupauksiaan kokoomusjohtoiseen ääriporvari hallitukseen lapioimaan rahojamme Kreikkaan ja muihinkin maihin jotka halusivat tukipaketin. Kepu aloitti Kreikkapakettien jaon / lainojen takaamisen ja kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa ja nyt on Suomen vastuut Kreikkaan 7 miljardia euroa jotka tulevat sukupolvet joutunevat maksamaan. Asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei pysty koskaan maksamaan velkojaan takaisin Suomelle. -Katsotaan nyt kuinka pian sosialistit tällä kertaa kääntävät takin. Muut kuin Perussuomalaiset eivät tarvitse köyhiltä suomalaisilta muuta kuin äänet. Sitten heiltä leikataan. Nyt sunnuntaina porukalla äänestämään Suomen ja suomalaisten pelastaja puolue voittoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu