VALTAVA SUOSIO KARI ILKKALALLA ENNAKKOÄÄNISSÄ

2012 kuntavaaleissa Ilkkala tuli "puskista". Kiusaantuneet Rautio, Kiemunki & Vekka toivotti Ilkkalan tervetulleeksi "vaikuttamaan", suorastaan huusivat Ilkkalaa ehdolle.

Ilkkala tuli - ja pyyhki pöydän äänimäärällä, saaden esim.enemmän ääniä kuin yksikään kokoomusehdokas.

Nyt ovensuukyselyissä Ilkkalaa kertoo äänestäneensä jo ennakkoon valtavat määrät. Toisaalta Jokioisista, Forssasta jne. Illkala tulee kuittaamaan Hämeenlinnan lisäksi muhkean äänisaaliin.

Ilkkala ja Ranne vipuaa vielä toisensa Arkadianmäelle, jolloin Soukola saattaa jäädä harmillisesti rannalle.

Ihmiset eivät ole tyhmiä enää 2010-luvulla, ei varsinkaan koulutuksellisesti, mutta ei myöskään muun yleiskoulutuksen osalta. Kiemungin ja kumppanien mustamaalaus on kääntynyt Ilkkalan sijasta, heitä itseään vastaan.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

2 minuuttia / viesti, kun samasta IP:stä oksentanut iisakki-trolli yritti pudottaa tämän kirjoituksen "alas".
LiikemiesKartautinen jäi kiinni tuijottamasta rautatiaseman parkkikselta kohti matkustajakotia, homoeroottisesti housunpuntti pullistellen.

Poliittinen broileri iisakki tuki ay-jyrä rinteen vallankaappausta, kun sosialistit syrjäytti Jutta Urpilaisen

Äänestä

Älä unta nää iisakkitautinen. Perziikkiedustaja on Timo Soukola joka ei ole ryvettynyt scc hankkeessa kuten liikemies Kari eikä skandaalia rasitteena kuten Lululla Lulu skandaali.

Äänestä

no no, lopeta toki... Jokaisella kolikolla on "toinen puoli" ja joka skandaalissa iisakki on "toinen osapuoli".

Poliittinen broileri iisakki tuki ay-jyrä rinteen vallankaappausta kommaripuolueessa. sosializmus toveri-aate kuolee

Äänestä
  • Muista että liikemies Kari tuki liikemies Ritskun scc autotalohanketta.

    Äänestä

Ilkkala saa minun äänen. Ei ole ennakkoäänissä.

Äänestä

Kuin myös meiltä.

Paikan loan ja skeidan heiton jälkeen, Ilkkala on jaksanut jatkaa asialinjalla. iisakkitrollien oksennukset ovat kääntyneet heitä itseään vastaan ja fiksut ihmiset ovat ymmärtäneet nähdä metsän puilta...

Äänestä
  • Täältä 4 ääntä Iisakki Kiemungille. Liikemies Kari suurin teko scc hankkeen tukeminen ja toiseksi jatkuva riidanhaasto.

    Äänestä

  • RanneLiikemies Iisakki tuki Ritaluomaa ja haastaa riitaa joka suuntaan koko ajan.

    Äänestä

  • HyväIisakki kirjoitti:

    Täältä 4 ääntä Iisakki Kiemungille. Liikemies Kari suurin teko scc hankkeen tukeminen ja toiseksi jatkuva riidanhaasto.

    et sä issu voi äänestää kuin kerran..

    Äänestä

  • Issu tässä terve. Perzyikit sano että voi äänestää vaikka kuin mont kertaa.

    Äänestä

Uskomatonta, että vielä 2010-luvulla derkut laulavat vallakumouslauluja kokouksissaan.

Äänestä
  • Demareiden ansiosta ne ovat jälleen ajankohtaisia. Petturidemarit on ensimmäisenä vietävä saunan taa ja hiekkakuopan reunoille. 9:n euron nälkätyöarkkitehdit ammutaan eka.

    Äänestä

  • Tuo nyt oli aika rumasti sanottu, jopa derkuista. Parempi olisi, jos häviäisivät vaali kerrallaan.

    Äänestä

Toveri Kiemunki voi varmaan "tulla asemalle heiluttamaan", kun eduskuntaan valittu Ilkkala lähtee Arkadianmäelle, uuden eduskunnan muodostukseen

Äänestä
  • Kari tarvitsisi suuressa talossa opaskoiran eikä tulos olisi silti kuin 0. Hei siellä on viisaita.

    Äänestä

  • Äläs nyt kun liikemies Karista tulee scc ja yleisten valitusten monisteri.

    Äänestä

  • Paha.

    Äänestä

EIHÄN NIITÄ ENNAKKOÄÄNIÄ VIELÄ OLE LASKETTU. LASKU ALKAA VASRTA 19.4. KLO 15.00.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HyväKari35 kirjoitti:

2012 kuntavaaleissa Ilkkala tuli "puskista". Kiusaantuneet Rautio, Kiemunki & Vekka toivotti Ilkkalan tervetulleeksi "vaikuttamaan", suorastaan huusivat Ilkkalaa ehdolle.

Ilkkala tuli - ja pyyhki pöydän äänimäärällä, saaden esim.enemmän ääniä kuin yksikään kokoomusehdokas.

Nyt ovensuukyselyissä Ilkkalaa kertoo äänestäneensä jo ennakkoon valtavat määrät. Toisaalta Jokioisista, Forssasta jne. Illkala tulee kuittaamaan Hämeenlinnan lisäksi muhkean äänisaaliin.

Ilkkala ja Ranne vipuaa vielä toisensa Arkadianmäelle, jolloin Soukola saattaa jäädä harmillisesti rannalle.

Ihmiset eivät ole tyhmiä enää 2010-luvulla, ei varsinkaan koulutuksellisesti, mutta ei myöskään muun yleiskoulutuksen osalta. Kiemungin ja kumppanien mustamaalaus on kääntynyt Ilkkalan sijasta, heitä itseään vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu