Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mies ei halua

Heippa,

Olemme seurustelleet mieheni / avopuolisoni kanssa reilu vuoden. Ennen harrastimme seksiä 3-5kertaa viikossa. Nykyään touhu on mennyt siihen, että saan ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa. Mieheni ei tule nykyään saunaan kanssani,eikä hän riisu nähteni. Olemme keskustelleet asiasta ja ensimmäisellä kerralla hänestä tuntui väärältä eikä hän halunnut. Toisen kerran kun juttelimme hänen ei vain tehnyt mieli. Kysyin, oliko hänellä samanlaisia tuntemuksia kuin viimeksi, mutta ei kuulemma. Tiedän, että mies runkkaa silloin kun itse olen nukkumassa tai töissä. Katsoo myös pornoa. Muuten parisuhde on kunnossa, mutta ärsyttää että naisena joudun itse vonkaamaan ja tekemään töitä että saisin edes tuon vähän seksiä kuukauden aikana. Olemme muutenkin nuoria 19 vuotiaita. Olen kysynyt myös mitä mieltä hän on seksielämästämme, onko itse seksi hänen mielestä hyvää ja painottanut rehellistä mielipidettä. Hyvää on kuulemma. Itse en ole lahnana sängyssä. Huomasin, kun olimme pari viikkoa sitten yhdessä viihteellä, loppu illasta aloimme flirttailla toisillemme ja pieniä "vahingossa" kosketteluita, kotiin päästessämme vaattet lähtivät ja meillä oli pitkästä aikaa kunnolla hyvää seksiä.

Pettämistä suhteessamme ei ole, mies menee kouluun ja sieltä tulee kotiin pelaamaan pleikkaria. Itse menen töihin, salille ja kotiin. Mies tietää päivärytmini, mutta välillä jätänkin salille menemisen ja tule suoraan kotiin. Siellä hän aina on pelaamassa, eli ei muita asunnossammekaan käy.

Muilla vastaavaa ?mitä tehdä?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heippa,Mies ei halua.Jokin teidän suhteessa mättää..Miksi mies ei riisu nähtesi,eikä tule saunaan. Kyllä noin tuoreessa suhteessa pitäisi olla seksiä lähes joka ilta.Nettiporno voi olla yksi syy haluttomuuteen,Minun mieheni katsoo pornoa joka päivä.Hän on ehdotellut kaikenlaista,mitä varmasti on nähnyt netissä..Sinun pitää saada tietää,mikä on syynä hänen käyttäytymiseensä.Olette niin nuoria,jos nyt jo seksissä on ongelmia,mitä on viiden vuoden päästä.Puhumalla asiat selviää

Äänestä

hiipuvaa seksiä ei pakosta tarvi pelätä, enemmän sitä, että seksistä tulee suorite, jolloin se ei ole enää hauskaa, eli ei huvita, mutta rakkaus antaa himon, eli jos sitä on ,niin SEX ON

Äänestä

Ajattelin tänään illemmasta kolmannen kerran saada jonkinlaista keskustelua aikaiseksi hänen kanssaan.
Eroamista olen miettinyt myös, mutta en seksin takia haluaisi, koska mies on kaikin puolin muuten ihana.
Voisin hänelle sanoa, että en näin nuorena jo haluaisi luopua seksielämästäni, mutta pelkään että jos se saa hänet ahdistuneeksi tai yrittämään väkisin, koska eihän sekään sitten ole kivaa.

Äänestä

onko kuitenki niin, että hän ajattelee muita, tai suhteesta on tullu noin pian "tavallinen", kysy suoraan rakastaako vielä, ja väläytä sitä eroakin,jos vastausta ei kuulu tai tekoja, jotain on meneillään, voimia sulle ja onnea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivoton__ kirjoitti:

Heippa,

Olemme seurustelleet mieheni / avopuolisoni kanssa reilu vuoden. Ennen harrastimme seksiä 3-5kertaa viikossa. Nykyään touhu on mennyt siihen, että saan ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa. Mieheni ei tule nykyään saunaan kanssani,eikä hän riisu nähteni. Olemme keskustelleet asiasta ja ensimmäisellä kerralla hänestä tuntui väärältä eikä hän halunnut. Toisen kerran kun juttelimme hänen ei vain tehnyt mieli. Kysyin, oliko hänellä samanlaisia tuntemuksia kuin viimeksi, mutta ei kuulemma. Tiedän, että mies runkkaa silloin kun itse olen nukkumassa tai töissä. Katsoo myös pornoa. Muuten parisuhde on kunnossa, mutta ärsyttää että naisena joudun itse vonkaamaan ja tekemään töitä että saisin edes tuon vähän seksiä kuukauden aikana. Olemme muutenkin nuoria 19 vuotiaita. Olen kysynyt myös mitä mieltä hän on seksielämästämme, onko itse seksi hänen mielestä hyvää ja painottanut rehellistä mielipidettä. Hyvää on kuulemma. Itse en ole lahnana sängyssä. Huomasin, kun olimme pari viikkoa sitten yhdessä viihteellä, loppu illasta aloimme flirttailla toisillemme ja pieniä "vahingossa" kosketteluita, kotiin päästessämme vaattet lähtivät ja meillä oli pitkästä aikaa kunnolla hyvää seksiä.

Pettämistä suhteessamme ei ole, mies menee kouluun ja sieltä tulee kotiin pelaamaan pleikkaria. Itse menen töihin, salille ja kotiin. Mies tietää päivärytmini, mutta välillä jätänkin salille menemisen ja tule suoraan kotiin. Siellä hän aina on pelaamassa, eli ei muita asunnossammekaan käy.

Muilla vastaavaa ?mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu