Me olemme yhtä. Me rakastamme maatamme. Meillä on hyvä koulutus ja osaaminen. Me olemme suomalaisia ja ylpeitä siitä. Äänestämme sen mukaan. Puoluetta joka pitää suomalaisesta huolta. PS
Äänestä Suomalaisen kansan puolesta!
Nytäänestän
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä aloitus. Meillä on 460 000 työtöntä, emme tosiaan tarvitse ulkomaista halpatyövoimaa lisäämään työttömien määrää, kuten porvaripuolueet haluavat. En halua että suomalainen duunari tai toimihenkilö tai pienyrittäjä on maksumiehenä Kreikan kusetuksissa. Haluan että nyt pysäytetään kansan kassan lypsäminen ja panostetaan kotimaan hyvinvointiin.
Niin, suomalaisten etu tärkein. Ylen suuressa vaalitentissä paljastui myös KD:n todellinen luonne, kun Räsänen oli huolissaan siitä, että suomalaisille työttömille tarvii maksaa oikeaa palkkaa oppisopimuskoulutuksen ajalta, kun kuulemma Saksassa riittää 400e/kk. Ja samaan aikaan otetaan Kiinasta ja muualta "moniosaajia" viemään muiden suomalaisten työpaikat.
Me olemme kansa. Me olemme fasisteja. Näinhän se oikeasti menee.
Pitää olla aika tyhmä, jos persuja äänestää. Varsin tyhmä.
Ketäs sitten pitäisi äänestää, jos ei perussuomalaisia?
Kehitysvammainen nuori äänesti kokomusta, veljensä käskystå. Häntä käskettiin äänestää numeroa 19. Eli veljellä oli kaksi ääntä. Suomalainen demokratia toimii. Hän ei ymmärrä politiikasts, eikä omasta edustaan yhtään mitään, vaan teki niinkuin käskettiin. Hän oli onnellinen lapsi, joka odotti tulevia synttäreitään.
Miksi pitää heti ajatella perus S.ssää fasistisena? HallaAho ja kumppanit ajaa ihan tervettäkin näkökulmaa, ei aina pidä ennakkoluulojen antaa hallita... negatiivisessa on myös positiivista, tervettäkin järkeä... ei tätä maata pidä pakko islamisoida... se lienee kaikkien etu... hoidettakoon ihmiset lähellä niiden omaa maata, parantukoon heidän oma maa, ei Suomen pidä olla etunenässä 'maailmanparantaja'....