Aivoissani on vaurio

Taidat olla turhan ankara itsellesi.
Kirjoituksesi perusteella et ainakaan vaikuta niin kovin "aivovammaiselta" vaan vaikutat ihan fiksulta kaverilta. Ne sellaiset "paremmat" yli-ihmiset voivat kyllä olla törkeänkin epäluuloisia ja pinnallisia vähän erikoisempia yksilöitä kohtaan MUTTA se on heidän ikuinen asenneongelmansa eikä kukaan voi sille mitään. Ja kaikki me ollaan tavalla tai toisella erikoisempia.

Ja haluaisin kertoa että työpaikallani on eräs jolle on jäänyt lievä aivovamma ja puhevika lapsuudessaan koetun onnettomuuden seurauksena ja nyt vuoden sisällä tutustuttuani tähän heppuun olen viimeistään oppinut todella arvostamaan häntä huomatessani miten mukava, reilu ja aito tyyppi hän onkaan ja lisäksi hän on ollut koko 30 vuotisen työuransa aikana firmalle korvaamaton.

Toivottavasti tajuaisit toisin kuin mitä viestissäsi kerroit ja olisit vähän armollisempi itseäsi kohtaan. Kyllä sinäkin ansaitset rakkautta ja tasavertaista kohtelua siinä missä muutkin. :)

Olen itsekin kehari enkä sen takia ole koskaan seurustellut tai edes suudellut ketään, eikä kavereita mulla ole ainoatakaan. Mutta yksinäisyyskin voi olla voimavara, jota sun kannattaa oppia hyödyntämään. Sä olet itse parasta seuraasi ja oma paras kaverisi, ja me kaikki ollaan lopulta yksin, myös nämä "yli-ihmiset".

Sitä paitsi ihmiset ovat sellaisia petollisia mulkkuja, että enpä ainakaan itse muiden seuraa edes halua.

Tsemppiä aloittajalle.

Tiedän kokemuksesta että kun on massasta poikkeava, pitää kestää tavallista enemmän ihmisten outoja, epämiellyttäviä ja jopa ilkeitä suhtautumistapoja itseä kohtaan. Vaikka monet vaikuttavat töykeiltä, on taustalla usein ihmisten tietämättömyys ja tuntemattoman pelko. Oma lukunsa ovat tietysti pintaliitäjät, jotka valikoivat ystävänsä statusarvon perusteella. Näitä ei kuitenkaan kannata surkutella, koska heidän seura harvoin on oikeasti mukavaa. Ja jos olet vielä kovin nuori (alle 20-v), niin voin kertoa että moni aiemmin pinnallinen ihminen kypsyy ennemmin tai myöhemmin, hyväksymään myös erilaisuutta.

Nimimerkki samassa_veneessä on oivaltanut tärkeitä asioita elämästä. Seurassa liikkuvakin voi lopulta tuntea olonsa yhtä tyhjäksi ja merkityksettömäksi kuin hän jolla ei ole ystäviä ollenkaan.

Voimia aloittajalle. Yksinäisyys ei todellakaan ole aina helppo tunne kestettäväksi. Ihminen kuitenkin kestää yleensä enemmän kuin mitä uskoo, ja jossain vaiheessa elämää omat vastoinkäymiset yleensä muuttuvat voimavaraksi. Minua auttoi kun tajusin että moni muukin on kanssani samassa tilanteessa. Yksin jäämisen sijaan pystyin saamaan vertaistukea sekä auttamaan heitä jotka ovat tilanteensa kanssa minua varhaisemmassa vaiheessa.

Niin on minunkin aivoissani.
Aivot olivat kunnossa siihen asti
kunnes olin eräässä toimenpiteessä sairaalassa.
Hirveää huonommuuden tunnetta ja syyllisyyttä olen tuntenut siitä lähtien,
kun vika tuli.
ja olen aiemmin ollut ihan teräväaivoinen,
ja aivoni ovat olleet enemmänkin vahvuuteni.

Minä ainakin arvostan aivovammaisia.
He tietävät elämästä mitä kukaan muu ei juuri pysty ymmärtämään.
Minulle ainakin tämä maailma on paljon kauniimpi kaikkine aivovammaisineen
kuin olisi ilman.
Ja eihän kukaan ole aivovammainen omasta tahdostaan.
Sellanenhan aiheutuu pelkästään vaikka auton töytäisystä. En sitä pysty ymmärtämään (lieneekö johtuvan aivovammastani)miten ihmiset eivät niin yksinkertaista asiaa ymmärrä, vaikka heillä on hyvät vammattomat aivot.

Ihmiset vihaa minuakin koska oolen monnivammainen. Ihmiseton täynnä vihaa .

Eivät ihmiset viha erilaisia ja eri tavoin sairaita tai poikkeavia. He vain vieroksuvat. Toisaalta syytä on kyllä meissä eri tavoin vammaisissa, sairaissa tai poikkeavissakin. Emme kykene kommunikoimaan samoin kuin muut.

Mutta mikä pakko on roikkua toisissa ihmisissä? Oletteko jotain seurakoiria ja mitä ihme takiaisia te olette? Ettekö tajua, että itsekseenkin voi viihtyä?

Yksin oloon kyllästyy aika ajoin, sen tajuan omastakin kokemuksesta. Muttei se ole mikään syy halveksia itseä.

Meillä kaikilla on jokin vamma ja toisilla se näkyy ulospäin ja toisilla ei.

Kyllä se on itsestäsi ja asenteestasi kiinni, mitenkä suhtaudut itseesi niin muutkin tekevät.

Yksin voi jäädä ihan kuka tahansa ilman mitään aivovammaakin ja mistäs he sitten sitä syyttävät?

Opettele ensin nauttimaan yksinolosta ja rakastamaan itseään sellaisena kuin on niin silloin sitä vasta on valmis antamaankin jotain eikä vain ottamaan ja vaatimaan. Itseään vihaava vaativa ihminen karkottaa varmasti lähiympäristöstään ihan kaikki.

Ja minulla on pissaa päässä, mutta tässä sitä vain porskutetaan.
Niillä mennään, mitä on annettu.

Voimia sinulle! Vika ei ole sinussa vaan arvostelijoissa. On parempi olla aivovammainen kuin asenteellinen ja kapeakatseinen.

Ihmiset osaavat olla julmia.
EI kannata välittää noin surkeista luusereista.
Se on totuus nimittäin, että ne ovat luusereita.
Et sinä ole luuseri.
He ovat.
Se on ikuinen totuus ja he tietävät sen.
=)

Olin itsekin tuonkaltaisessa psykoosissa, jossa ihan tosissani uskoin, että minun on parempi kuolla. Kovin samankaltaista itseruoskintaa meillä molemmilla. Ystävät raahasivat minut sitten väkisin hoitoon. Parasta, jos teet itsellesi saman. Ensimmäinen tapaaminen lääkärin kanssa auttoi jo kovasti. Aloin ymmärtämään hiljalleen, etten ole niin kamala ihminen, kuin mitä kuvittelin.