Niin huono tilanne että haluaisin vain itkeä

Olen ollut naimisissa miehen kanssa pian 5 vuotta ja meillä on 2,5v tyttölapsi. Lapsi on terve ja ihana kaikin puolin uhmineen kaikkineen. Ongelma on se, ettei mies osallistunut vauvan hoitoon, hoidin kaikki itse. Syntymän jälkeen mies oli ihan pihalla siitä miten vauvan kanssa ollaan ja miten sitä hoidetaan. Meni viikko siihenkin ennenkuin uskalsi ottaa vauvaa edes syliin. Hänellä oli sellainen asenne että hoidan, kun paremmin sen kerran osaan. Vauva ilmeni huonosti nukkuvaksi, heräsi kahden tunnin välein tissille. No mielelläni otin tämän osan itselleni, olihan mies työssäkäyvä, joten otin suurimman vastuun itselleni... ja vauvallakin oli parempi olla lähelläni kun tuttipullokaan kelvannut. Imetin vuoden.

Nykyään kadun sitä, etten antanut enempää vastuuta miehelleni. Lapsi saa ihan ultimaaliset raivarit kun esim. Isä päättää lähteä hänen kanssaan johonkin, hokee äitiä hysteerisenä itku silmässä ja takertuu minuun kiinni. Muutenkin kaikki toimii vain äidin kanssa, isän kanssa kyllä leikkii muttei ole vasta vuoroista, menee sellaiseksi että isä seuraa sivusta ja lapsi ohjaa leikkiä. Jos isä kieltää lasta niin tämä alkaa parkumaan ja tulee luokseni hätääntyneenä. Jos lapsi loukkaa itsensä, tulee heti vain äidin luo lohduteltavaksi vaikka isäkin on paikalla.

Olen huomannut ettei mies pusuttele tai halaa lasta tai pidä lähellään ja sano ikinä että pitää häntä tärkeänä jne. ei ihme ettei lapsi pidä häntä oikein minään. Lapsi ei edes halua että isä ottaa syliin, koska ei ole tottunut siihen. Kaikki toiminta isän puolelta on aika etäisää vaikka heillä onkin paljon 'leikki'hetkiä joka tarkoittaa pari legopalikkaa eteen ja isi istuu vieressä.

Tämä isän syrjiminen näkyy kaikessa, lapsi katsoo lempeästi minua ja esittelee mulle juttuja mutta isää kuin jonain objektina. Hänellä ei ole oikein hyvää tunnesidettä häneen, mikä tuntuu todella pahalta... Säälittävä jotenkin toi mies kun se joutuu kokemaan tuollaista, mutta sisimmässäni ajattelen sen olevan hänen oma vikansa. Saattaa olla että meidän lapsi vaistoaa mun katkeruuden miestä kohtaan, halailen ja pussaan miestä kyllä mutta minustakin se tuntuu joltain teatterilta vain, enkä tiedä onko se rakkautta vai jotain muuta :( kai se on sitä, kun yhdessä olemme pysyneet.

Huolettaa vain kun tuntuu että mies on kotona kauhean stressaantunut kun ei saa lapseensa hyvää yhteyttä ja on vain sivustaseuraajana... taitaa olla masentunutkin kun nukkuu niin paljon, etenkin silloin kun lapsi päiväunilla. Vaikka kaikki yöt saa nukkua hyvin, mulla herätyksiä yöllä vieläkin 2 kertaa kun lapsi näkee pahaa unta ym. ja menen rauhoittelemaan. Silti mies valittaa väsymystään ja menee nukkumaan aikaiseen illallakin. Tuntuu että lapsi on hänelle joku välttämätön paha josta pääsee onneksi eroon illalla nukkumaanmenoaikaan mikä johtuu siitä kun lapsi ei suostu hänen kanssaan yhteistyöhön ja on hankala.

En halua olla marttyyri, mutta olen neuvoton enkä tiedä kuinka kauan jaksan enää... Onko lapsen ja miehen suhde korjattavissa vielä?
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Äitineuvoton kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu