Kuulemani mukaan Orivedellä pyörii kylällä nuorisojengi "acab" - etsiessäni tietoa tuosta sanasta törmäsin merkitykseen " all cops are bastards" nämä nuoret ovat poliisien kanssa jatkuvasti tekemisissä, joten en "jengin" nimeä ihmettelisi. Tämä nuorisojengi rikkoo paikkoja Orivedellä ja varastelee päivittäin sekä polttelee tupakkaa ja käyttää reilusti alkoholia ja mahdollisesti myös huumeita..? Kuulin tästä porukasta omalta pojaltani ja sen jälkeen työpaikalla kuullut moneen otteeseen asiasta. Porukan tunnistaa siitä, että liikkuvat isossa ryhmässä suunnilleen 15 vuotiaita nuoria mutta mukana on nähty aikuisiakin! Säpsähdin myös kuullessani, että kantavat mukana puukkoja ja väkivaltaa olisi myös havaittavissa.
Tosiaan ihan Orivedellä liikkuessa huomaa joka paikassa lukevan "ACAB"- ja se hieman pelottaa. Onko se jotain reviirin merkkausta sitten? Näitä nuoria tässä porukassa tuntuu olevan aika paljonkin joskus itsekin nähnyt ja tais siinä parikymmentä olla! Mukavia juttuja en ole kuullut ja alkaa aika mukavassa kunnossa olla tuo Oriveden keskusta.. ja aina liikkuessa saa toivoa etteivät tulisi vastaan, vähintäänkin nälvivät. Eikä tuota pienintä lasta uskalla päästää ulos varmaan ollenkaan, kun tuo kylän porukka on mitä on.
Onko muilla kokemuksia näistä " acabeista"? Ovatko vaaraksi ja täytyykö pelätä? :D
Oriveden nuorisojengi ACAB
26
789
Vastaukset
- hapapa
Never heard, onhan noita acab graffitteja näkyny, mutta voiko tollasta varsinaisesti jengiks kutsua. Liikkuuhan sitä viikonloppuisin (pe-la välisenä yönä varmaan eniten) missä päin suomea tahansa ties millasta porukkaa aivan tuiterissa.
Kyllä sitä varmaan sitten arki öisin ton kokosessa paikassa liikkuu korkeintaan pari lehteä tuulen mukana, eli voisiko olla joku viikonloppu kännejä vetävä porukka? Alkoholi on huono isäntä, viina on viisasten juoma (ei sitä juomalla ei tule viisaaksi, kuten näitä vitsejä on varmaan joku joskus murjaissut) se ei todellakaan sovi kaikkien käytettäväksi vain niille jotka osaa juoda sitä kohtuudella.
Nuorison rettelöinti on paikasta tai ajasta riippumatta aina ollut ongelma, ja nuoriso syrjäytyy yhteiskunnasta, mielestäni eduskunnassa pitäisi ajaa tuota alkoholipolitiikaa väärän sijasta oikeeseen suuntaan ja pyrkiä kaikkensa välttääkseen nuorison syrjäytymisen.
Tollasista porukoista osa lähtee ajan myötä veks ja tulee järkiinsä, toiset saattaa jatkaa myöhempäänkin. Who knows? - Niin.no
Mitään rikollisjengiä ei ole. ACAP ei ole jengi vaan lähinnä porukoiden itseilmaisua ja yhteinen lentävä lause. Näitä on muitakin Orivedellä, koska kaveriporukoitakin on paljon.
On muutaman nuoren porukoita, joissa joitakin ongelmanuoria ja joiden ajanviettoon kuuluu lorviminen ja adhd-kohtauksen sattuessa myös julkisen tai joskus yritysten omaisuuden vahingoittaminen.
Porukoissa henkilöt vaihtuvat kun vähän aikuistuvat, mutta aina on muutama jolla ei ole muuta elämää ja joita pidetään porukoissa vain koska he saavat välitettyä tupakkaa ja alkoholia jne.
Syrjäytyneitä näistä nuorista on vain ne muutamat joille ei aikuistuttuaankaan löydy opiskelupaikkaa tai työpaikkaa. Muut ovat normaaleja nuoria joilla elämä rakentuu ihan tavalliseen tapaan.
Eivät tee ryöstöjä, kiristysrikoksia, väkivaltarikoksia jne. Näpistellä saattavat, mutta sitä tekevät yhtä paljon jos ei enemmän kaikki muutkin väestöryhmät iästä ja asemasta riippumatta.
Veitsiä on aina ollut ihmisillä. Veitsien hallussapito ei näy mitenkään Oriveden rikostilastoissa, siis siten että veitsiä käytettäisiin rikoksiin. Henkirikokset ovat sitten aivan eri asia.
Ei ole mitään erityistä syytä rajoittaa omien lastensa elämää. Normaali keskusteluyhteys, valvonta ja kasvatus riittää. Päinvastoin rajoittamalla lasten elämää jonkin pelon vuoksi tulet aiheuttaneeksi heille suurta vahinkoa.
Orivedellä saa varoa lähinnä näitä kiertäviä ulkomaalaisia rikollisia, jotka kerjäävät ja tekevät mitä tahansa rikoksia saadakseen rahaa. Näitä voi jengeiksi kutsua koska heillä on hierarkinen organisaatio, jossa on työläisiä, pomoja ja turvajoukkoja jne.- Anonyymi
Tarkoitatko näitä ehkä venäläisiä nuoria miehiä jotka liikkuvat autoillaan myös
ympäristössä. Taitavat asustella asumattomissa taloissa tai mökeissä.
Näitä on havaittu aiemmin enemmän , mutta ovat liikkuneet ympäri Suomea viime vuosina.
- Lätkynmätkyn
Ruutanasta lähtee kolme auto lastillista kanssa katsoon mihin niistä veteläisistä jengiläistä oikeesti on? Olisiko Orituvalla hyvä ottaa hevon lailla turpaan?
- acab_saami
Me ollaa saamessa vitu dille
- Acab420
Montako sataa ihmistä te ruutanalaiset ja mänttäläiset haluatte paikalle? Teiän spedejen pieksemiseen ei kyllä tarvii kovin montaa...
- Korvalletinnitus
Ei se määrä vaan laatu!
Me mätetään ihan pelkällä lihasvoimalla, ei olla mitään veteläisiä että käytetään kättä pitempää.
Ja me ei kurkistella korvan takaa https://www.youtube.com/watch?v=bV8Hgn2-5tw
- Nimimerkkkkkkkkkki
Ei jumalauta
- tullaanuudestaan
Veteläksi meni, ei näkynyt yhtään nahkapäätä viikonloppuna
- Apinatkaakkoon
Kyl tollasta jengii pyörii joko pankkien lähellä tai s-marketin alueella ja vähän muuallakin ovat rettelöineet, paskonut kerrostalojen rappukäytävien kattoja, ikkunoita, postilaatikoita jne. Ja viel tahallaan! Se tässä oriveleisiä pistää vihaseks ku ei noit kukaa saa ruotuu vai pitääks ne hakata verille ennen ku ne oppii :) kyl ny luulis et päässä olis ees pikkasen järkee että toisten omaisuutta ei hajoteta tahallaan ja ylipäätään muutenkaa ei siin oo mitää järkee ja muutenkaa sotkee keskustan aluetta vai saaks noi vähä-älyset
Apinat niist kiksejä :D ja puukkoja on pyöriny kans ja niil uhkailtu ja varastelua ollu kans ihan riittävästi et eiköhän noi vajaa-älyset älypäät laiteta ruotuun ja korvaan kaiken pikkuhiljaa, alkaa kunnon kansalaisiakin vituttaa! Kiitos ja kuitti :) - kissanpaska420
Helvetin noloa pikkupojat pyörii puukko taskussa tekis mieli hakata kaikki
- Kova.sana
Anna poikien leikkiä jengiä. Jatka sinä vain sitä kissan paskan ja kannabiksen piikittämistä, väkivaltainen narkkipaska.
- IhanVitunIsoAsseri
Moromädness
- YlpeäDerbinOmistaja
Ne tappelee yleensä vaan keskenään tiiän montakin acabiin kuuluvaa ja koulussa niitäkin on ei oo harmiks ainakaan ittelleni
- Surullinenvaarikeskusta
Olisikohan poliisin jo syytä kiinnostua näistä mopoilevista ilkivallantekijöistä ja heidän vanhemmista "kavereistaan"
Vanhempia ei yöt läpeensä ulkona luuhaavat kakarat kiinnosta,ehkä lastensuojeluilmoituksen jälkeen kuitenkin?
Huumeita ja päihteitä laidasta laitaan on kuvioissa, eikä varmasti mene kauaa kun taas tapahtuu isompi vahinko entisaikojen malliin.
Mitä ihmettä 15 -vuotiaat lapset tekevät yöaikaan ulkona?joka yö?Ei metelikään mitään, mutta surkeaa on katsoa mihin tämä johtaa.
Orivesi EI ole lapsiperheelle sopiva kaupunki vaikka sitä sellaisena mainostetaankin.
Ja tämä meno ei todellakaan ole pelkän keskustan riesa..
Pienen kokonsa vuoksi ongelmia ja piittaamattomia vanhempia Orivedellä on valitettavasti joka puolella,ja lieveilmiöitä esiintyy kaikkialla.
Vanhemmat ja virkavalta ryhdistäytykää! - SkinheadBoy
ACAB tarkoittaa kylläkin All Cats Are Beautiful, hitto mitä uuvatteja tämäkin palsta täynnä. Ottaisitte selvää asioista.
- Kurkisteleen
Acabista ja uuvatista tiedä mitään, mutta tukka silmillä vittua hokevan finninaamaisen pelle-lajin olen oppinut tunnistamaan.Tavataan Orivedellä mopojen ja koulujen lähistöltä ,pelkää ihmisiä ,eläimiä ja suihkua. Pimeällä laumaeläin. Luonteeltaan epäilevä ja tyhmä.Ominaishaju hiki ja paska.
Valitettavasti periytyvät ominaisuudet. - Tarmo.Koikkala
Olettepas ihmiset törkeitä ja suvaitsemattomia. Hänhän vain kysyi asiallisesti. Teitin sietäis hävetä itteänne. Mutta siis oletkos kysyjä käynyt semmoisella sivulla kuin qruiser.com. Se on Pohjoismaiden suurin HBTL-yhteisö ja sieltä löytyy tarkempaa informaatiota sekä ihmisiä paikkakunnittain. Suosittelen lämpimästi
- orivedenori
kauheaa jengi ei uskalla liikkua iltaisn ulkona yksin
- Orivedenmuulit
Joo-o, en yhtään ihmettele mitä Orivedellä liikkuu. Orivedellä se ala-astekin on yksi hullujenhuone, ihan skitsoa menoa. Ei ihme jos jotain jengiläisiä niistä kurittomista kersoista kasvaa! Varmaan ala-asteen kutosten englannin keskiarvokin on jokin kutonen, ei niitä kersoja paljoa koulut kiinnosta.
- whiteprideylöjärvi
Vittu te ootte pellejä acab on vanhan liiton juttuja ja meinaa että on käyny linnas ja yhteiskunta ja poliisit on viholisiä ja vittuako te tääl uhootte
- hävettää
Oriveden nuorista suurin osa on toivottomia tapauksia, ei ihme jos tuollaiseen ajautuvat. Sen verran mitä esim. keskuskoulun menosta oon kuullut. Oma lapsi kertonut kuinka luokkakaverit kikattelee tunneilla, kiusaavat sijaisia ja haistattelevat opettajia, syövät ja repivät sivuja koulukirjoistaan, syljeskelevät niitä sivunpaloja ympäri luokkia, puhuvat törkeästi aikuisille, eivät tee tunneilla muuta kuin häiritsevät opetusta yms.
- Dementor
Tämä on valitettavasti isolta osin totta. Oriveden kouluissa erityishuomiota tai -tukea tarvitsevia lapsia on aivan pökerryttävä määrä vrt muut kunnat. Yläkoulussa käsittääkseni lähes kolmannes oppilaista. Pilaavat myös ns tavallisten oppilaiden opiskelun, sillä iso osa opettajien ajasta menee näiden tapausten kaitsimiseen. Mitä asialle voi tehdä?
- RELTIH
NÄITÄ POIKIA TARVITAAN:::::KIITOS ACAP
Tässä mielenkiintoiset sivut ja vinkit, joita katsot kymmeneen kertaan.
https://youtu.be/r9GQF5MJSMI
https://youtu.be/U9Pgi9FQZ2c
https://youtu.be/q2pD2HI-U5c
https://www.youtube.com/watch?v=HgiMqgjS-zM
https://www.youtube.com/watch?v=BPKqM-TV2i8 - Anonyymi
Ne hyvät vanhat ajat ovat ohi kun näitä poikia oli kylä väärällään.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569