Minulla toisinaan jaksoja jolloin pelkään. Minulle useasti sattunut niin, että jopa viranomainen käy kiinni jonkin olemattoman vuoksi, uhkaillut perään ja toteuttanut uhkauksensa. Toisinaan keksinyt päästään aina vain jotain uutta ja lisää jolla käydä kiinni ja vuosien jälkeen ratsastanut jollain ikivanhalla. Välillä se vain tuntuu luissa ja ytimissä, että jotain on tulossa, mutta kun ei tiedä mitä. Kannustuksiin ja vakuutteluihin suhtautuu kuin ansaan. En uskalla tai halua päästää ihmisiä lähelleni. Ihmis-suhteissa toisinaan yh'täkkisiä mene pois tilanteita. Miksi niitä lisää haalisin? Ulkopuolisten henkistä kiinnikäymistä melko olemattomien asioiden vuoksi. Sitä vain odottaa ja pelkää, että jotakin tapahtuu. Kaikki muu tuntuu niin epäpyhältä.
Milloin pelko sairasta?
MikäAvuksi
2
51
Vastaukset
- uoreghåaq08
Millaisissa tilanteissa viranomainen on käynyt sinuun kiinni? Kuulostaa jopa rikolliselta. Voinet ilmoittaa kiinnikäymisistä poliisille?
- IhmeTapauksia
Kuulostaa aika oudolta. Minuakin kiinnostaisi kuulla että minkä takia sinuun on kiinni käyty yms. Ei kai ne ihan yhtäkkiä ja varoittamatta niin tee? Jos tekee, niin rikosilmoitusta tekemään vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242577Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122384Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6161981MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S261701