Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

eka kerta kun nuolitte

Muistatteko ekan kerran kun nuolitte?

Itse olin tuollon aika juniori. Olin opetellut nuuskimaan pikkareita ja sitten tuli tilanne, että sain kaadettua toisen aika junioirin. Jo pikkareista olin saanut sellaisen aivan älyttömän voimakkaan maku ja tuoksielämyksen kokea.... mutta sitten vasta kun se sama tuil vastaan myös tytön alapäästä, niin... HUH! Mut silti se oli jotain jota kaipaan edelleen! KAipaan, vaikka yksi nainen sitten myöhemmin sanoi mielipiteensä olevan se, ettei piparin tule maistua tai tuoksua voimakkaasti......
31240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistaahan sen kuin eilisen päivän vaikka aikaa kulunut jo vuodesta -81 jolloin minut 20 pojan klopin iski ravintolasta 24v nätti nuori kiimainen tyttö.Sen Tuoksu ja kosteus on jäänyt mielen syövereihin elämään.Sellainen luonnollinen tuoksu siinä pimpassa oli ts.hyvin pesty mutta kosteus eli emätin eritehän siinä tuoksuu.Sehän ei nuolemista haittaa pikem päinvastoin.

Äänestä

Muistan ekan kertani hyvin. Olimme olleet yhdessä muutaman viikon, ja tuntui sopivalta aloittaa tutustuminen toistemme intiimeihin paikkoihin. Muistan sen pilluntuoksun, se oli kuin olisi kotiin palannut! Ja varovaisen ensikosketuksen häpyhuuliin kielellä, se oli kuin olisi soitellut herkkää instrumenttia! Pilluneste antoi oman ainutlaatuisen makuelämyksensä! Kaiken huipuksi huomasin, että tytön pillu alkoi kivasti nykiä, ja hän sanoikin saaneensa orgasmin! Se kruunasi ekan kerran.

Äänestä

16 vuotiaana pääsi ekan kerran tutustumaan,siihen mikä oli sen ikäisenä lähes
ainoa puheenaihe.Olihan se mahtava kokemus päästä nuolemaan pillua.
Olin niin kiihottunut,että laukesin melkein samantien housuihini.
Se yö 20 vuotta sitten leirintäalueella.Oi oi sitä nuoruuden kiimaa ja huumaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotiwiininvain kirjoitti:

Muistatteko ekan kerran kun nuolitte?

Itse olin tuollon aika juniori. Olin opetellut nuuskimaan pikkareita ja sitten tuli tilanne, että sain kaadettua toisen aika junioirin. Jo pikkareista olin saanut sellaisen aivan älyttömän voimakkaan maku ja tuoksielämyksen kokea.... mutta sitten vasta kun se sama tuil vastaan myös tytön alapäästä, niin... HUH! Mut silti se oli jotain jota kaipaan edelleen! KAipaan, vaikka yksi nainen sitten myöhemmin sanoi mielipiteensä olevan se, ettei piparin tule maistua tai tuoksua voimakkaasti......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu