Kuuluuko pettäminen bipolaarisuuteen?

Kuuluuko pettäminen bipolaarisuuteen?
Olen nyt kaksi kertaa maniavaiheessa mennyt sänkyyn vieraan tyypin kanssa ja syytän kaikesta vain itseäni, en aio nojata diagnoosiin., Aion kertoa kumppanille.
Mutta siis vastauksia kysymykseeni kiitos.
103532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mania ajaa tyhmyyksiin monesti. Ihminen saattaa olla yliseksuaalinen ja tyydyttää tarpeitaan hyppimällä kukasta kukkaan. Toisilla maniassa tulee tehtyä taas päättömiä ostoksia. Harmi että menit pettämään. Nyt vaan kannat siitä vastuun.

Äänestä
  • Juuri näin, kohde voi olla melkein mikä tahansa.

    Äänestä

Yhdellä tutulla on bipo, mutta ei ole tietääkseni koskaan mennyt kumppaniaan pettämään. Voisin kuvitella että riipuu paljolti henkilöstä kuinka herkästi on sellaisiin hairahtamisiin altis... miksi hakeutua tilanteisiin jossa loukkaa toista ja mahdollisesti itseäänkin?

Äänestä

Lapsuudenystävälläni on bipolaarinen ja hänen kanssa ollaan kyllä tästäkin asiasta joskus iltamyöhäisellä viinilasin äärellä juteltu. Hän kertoi pettäneensä 16-vuotiaana silloista poikaystäväänsä ja kerran 19-vuotiaana suhteessa ollessaan suudelleensa baarissa tuntematonta miestä, mutta ei kyllä muuten ollut pettänyt. Hävetti kun jouduin sitten omat toilailuni hänelle tunnustamaan. :/

Äänestä

Olin neljä vuotta suhteessa bipolaarisen diagnoosin omaavan naisen kanssa, enkä havainnut mitään merkkejä pettämisestä, seksuaalisen innokkuuden kausittaista kasvamista ja laantumista kyllä todistin, mutta se kyllä kohdistui aina minuun, eli puolisoon, ei suhteen ulkopuolisiin osapuoliin. Oli hänellä ollut miehiä, mutta niinhän minullakin oli ollut naisia ennen suhdettamme, epäilen kyllä edelleenkin että minulla oli häntä enemmän seksikumppaneita ennen suhdetta, mutta en ole kyllä missään parisuhteessa alkanut laskemaan tai toisen kumppani määrää utelemaan, joten se siitä. Ihanaa oli, kunnes toinen ahdistui, masentui, eristäytyi ja lähti suhteesta etsimään omaa mielenrauhaansa. Toivottavasti löysi, minulle jäi vain suunnaton kaipaus ja ikävä. Ehkä joskus taas elämä saattaa meidät yhteen...

Äänestä

Ei bipo petä, ellei se sovi hänen luonteeseensa muutenkin. Eli toiset vaan ovat moraalittomampia kuin toiset. Sairaus ei saa ketään pettämään, vaan oma ajatusmaailma asiasta.

Äänestä

Kuuluu, valitettavasti. Ennen kuin valitset itsellesi kumppanin, tee kysymys, sairastaako hän kenties kaksisuuntaista tai skitsofreniaa, sillä näihin molempiin sairauksiin kuuluu ja on kautta aikojen kuulunut kumppanin pettäminen.

Jos ko. kaksisuuntaisella on jokin lemmikki kuten koira, niin seuraa tarkkaan mitä hän puuhastelee koiransa kanssa. Nimittäin on melko tavallista, niin vahvasti lääkitty kaksisuuntainen ei tajua onko kohteena ihminen vaiko eläin, kun sille päälle tulee.

Äänestä

Kuuluu, valitettavasti. Ennen kuin valitset itsellesi kumppanin, tee kysymys, sairastaako hän kenties kaksisuuntaista tai skitsofreniaa, sillä näihin molempiin sairauksiin kuuluu ja on kautta aikojen kuulunut kumppanin pettäminen.

Jos ko. kaksisuuntaisella on jokin lemmikki kuten koira, niin seuraa tarkkaan mitä hän puuhastelee koiransa kanssa. Nimittäin on melko tavallista, niin vahvasti lääkitty kaksisuuntainen ei tajua onko kohteena ihminen vaiko eläin, kun sille päälle tulee.

Tämä on tärkeä asia, sillä jos suhde alkaa, niin myöhemmin on siten kurjaa, kun ei enää omat hermot kestä ko. sairasta kumppania.

Myöskin kantsii ottaa huomioon tosiaan se, et lääkkeet ovat vahvoja ja kaksisuuntaisille määrätään toisille jopa kolmea lääkettä samanaikaisesti. Ja myöskin se, niin kaksisuuntainen ei pysty tekemään säännöllistä työtä. Sen verran sairaus haittaa heitä.

Tunnen kolme kaksisuuntaisesti sairasa ja kaikilla on olut useampi syrjähyppy. Eivät ole jostain syystä edes katuneet tekoaan.

Äänestä

Pettäminen kuuluu elämään. Turha yrittää piiloutua minkään teennäisen selityksen kuten "bipolaarisuuden" taakse. Ihmiset tekevät ikäviä toisilleen. Jos toinen pettää miksi olla hänen kanssaan, jos sitä ei hyväksy? Tietenkin ne huumausaineet, joita ihmisille annetaan psykiatriassa voivat lisätä ajoittain seksuualisia haluja (pitkässä juoksussa vähentävät) ja yhdessä estojen katoamisen kanssa seurauksena voi olla epätyypillistä ja harkitsemattomampaa käytöstä. Mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä stimulantit tunteville ihmisille.

Äänestä

Mitä olen nähnyt ja kuullut niin voisin sanoa että joo, joillakin se siihen kuuluu, mutta suurimmalla osalla ei. Ehkä se todennäköisyys että maniassa/hypomaniassa oleva pettää on suurempi kuin ei mielenterveysongelmista kärsivällä ihmisellä, mutta en sanoisi että prosenttiosuus olisi paljoakaan suurempi kuin esim. alkoholismista tms. kärsivän ihmisenkään todennäköisyys pettää kumppaniaan.

Ne bipot (olen itsekin) kanssa olen seurustellut eivät ole minua pettäneet enkä minä heitä. Sen sijaan lapsuuden kaverini jolla ei ole mitään mielenterveysongelmia on kroonisesti pettänyt ainakin minun tietojeni mukaan jokaista miestään mitä hänellä on ikinä ollut suhteessa.

Mutta bipon itsensä lisäksi se paljon riippuu myös siitä puolisosta että sortuuko bipo heikkona hetkenä häntä pettämään. Jos puoliso on välittävä, seksuaalinen, toisen huomioon ottava ja tarpeen tullen vielä vähän muutakin kuin vain se kotona nyhjöttävä sohvaperuna joka ei puhu eikä pussaa, niin ei bipokaan silloin välttämättä koe tarvetta pettää. Mutta tämä on hyvin yksilökohtainen asia, ei mikään tästä häiriöstä automaattisesti aiheutuva ikävä asia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


bipolarpala kirjoitti:

Kuuluuko pettäminen bipolaarisuuteen?
Olen nyt kaksi kertaa maniavaiheessa mennyt sänkyyn vieraan tyypin kanssa ja syytän kaikesta vain itseäni, en aio nojata diagnoosiin., Aion kertoa kumppanille.
Mutta siis vastauksia kysymykseeni kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu