Saadaan kerrankin "sisäsuomalainen" hallitus

Nyt on mahdollista keskittyä vain Suomen asioiden hoitoon. 2 "sisäsuomalaista" puoluetta Suomen johdossa! Suomella on mahdollisuus. Uskon, että nyt ei pyritä syleilemään koko maailmaa, vaan keskitytään "itsekkäästi" suomalaisten elinolojen parantamiseen.

Monen ns. liberaalin puolueen vika on siinä, että ne keskittyvät ajamaan koko Euroopan asioita paljon tarmokkaammin kuin Suomen asioita.

Osa halajaa tänne porukkaa jopa EU:n ulkopuolelta. Miksi? Meillä on työttömiä yli 400.000 ja Europassa yli 24 miljoonaa. Täytyy olla erikoinen työnantaja, joka ei tuosta porukasta työntekijää löydä! Vika ei ole työntekijöissä!

Soinin ehdottama ALV:n alaraja 20.000:een sekä alarajahuojennus portaittain 50.000:een euroon. Se tukee parhaiten pienyityksiä, joiden varaan Suomessakin joudutaan. Suuret yritykset eivät työllistä, eivätkä halua maksaa verojaan Suomeen. Niiden tuista voidaan luopua kokonaan, mutta samalla täytyy tukkia niiden veronkiertomahdollisuudet.

Olli Rehnille ei pidä antaa mitään ministerinpostia. Hän ei kykene Suomen asioita hoitamaan, vaan päälle on jäänyt hänen työnsä EU-Parlamentissa. Hän hajottaa kovin koko "sisäsuomalaista" ryhmää. Mikäli hän pääsee jollekin merkittävälle paikalle - ei hallitus kykene työskentelemään Suomen hyväksi, vaan aina on mukana jotain Eu-poliittista. Nyt ei saa lähteä kunnioittamaan jonkun jäsenen entistä asemaa EU:ssa ja palkitsemaan häntä siitä täällä hallituspaikalla. Ei, ei se Suomea auta, vaan hajottaa koko ryhmää ja koko homma leviää käsiin.

Paavo Väyrynen on paras ulkoministeriksi. Hän saa Venäjä-suhteet kuntoon taas Kokoomuksen ja RKP:n jäljiltä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kansalaisten asiat kuntoon, kyykytetyt ylös, elolle ja töihin.

Äänestä
  • Käy kuitenkin juuri päin vastoin, kansa äänesti kyykyttäjät vaalivoittoon, kaikki neljä suurta puoluetta ja niiden uskolliset apupuolueet. No, sitä saa, mitä tilaa.

    Äänestä

"että ne keskittyvät ajamaan koko Euroopan asioita"

Valitettavasti me olleen Euroopan unionissa joka määrittelee meidänkin politiikan melko pitkälle, lähes kaikki päätökset tarkistetaan ensin että ne ovat EU:n toiveiden mukaisia, näin tekevät kaikki seuraavaan hallitukseen menevät puolueet.

Äänestä

kreikkahanat kiinni. Mamuilta tuet pois. Mamut voisi sijoittaa tyhjiin taloihin joita suomi täys. Helsinkiin asumaan vain työtä tekevät. Mamu lusmut palautettava kotimaihinsa. Romanikerjäläiset ja mustalaiset pois suomesta.

Äänestä

Kreikalle ei sentin jetinää.Muistakaa tämä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkkananyt kirjoitti:

Nyt on mahdollista keskittyä vain Suomen asioiden hoitoon. 2 "sisäsuomalaista" puoluetta Suomen johdossa! Suomella on mahdollisuus. Uskon, että nyt ei pyritä syleilemään koko maailmaa, vaan keskitytään "itsekkäästi" suomalaisten elinolojen parantamiseen.

Monen ns. liberaalin puolueen vika on siinä, että ne keskittyvät ajamaan koko Euroopan asioita paljon tarmokkaammin kuin Suomen asioita.

Osa halajaa tänne porukkaa jopa EU:n ulkopuolelta. Miksi? Meillä on työttömiä yli 400.000 ja Europassa yli 24 miljoonaa. Täytyy olla erikoinen työnantaja, joka ei tuosta porukasta työntekijää löydä! Vika ei ole työntekijöissä!

Soinin ehdottama ALV:n alaraja 20.000:een sekä alarajahuojennus portaittain 50.000:een euroon. Se tukee parhaiten pienyityksiä, joiden varaan Suomessakin joudutaan. Suuret yritykset eivät työllistä, eivätkä halua maksaa verojaan Suomeen. Niiden tuista voidaan luopua kokonaan, mutta samalla täytyy tukkia niiden veronkiertomahdollisuudet.

Olli Rehnille ei pidä antaa mitään ministerinpostia. Hän ei kykene Suomen asioita hoitamaan, vaan päälle on jäänyt hänen työnsä EU-Parlamentissa. Hän hajottaa kovin koko "sisäsuomalaista" ryhmää. Mikäli hän pääsee jollekin merkittävälle paikalle - ei hallitus kykene työskentelemään Suomen hyväksi, vaan aina on mukana jotain Eu-poliittista. Nyt ei saa lähteä kunnioittamaan jonkun jäsenen entistä asemaa EU:ssa ja palkitsemaan häntä siitä täällä hallituspaikalla. Ei, ei se Suomea auta, vaan hajottaa koko ryhmää ja koko homma leviää käsiin.

Paavo Väyrynen on paras ulkoministeriksi. Hän saa Venäjä-suhteet kuntoon taas Kokoomuksen ja RKP:n jäljiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu